Ei se määränpää vaan se kuljettu matka!

Eilen tuli elokuva klik jossa päähenkilö saa kaukosäätimen kontrolloidakseen elämäänsä. Kaukosäätimen avulla pääsee hyppimään ylitse epämielyttävistä asioista kuten nalkuttavasta vaimosta ja kitisevistä lapsista. Loppujen lopuksi käy kuitenkin niin, että kaukosäädin oppii mistä henkilö ei pidä ja päähenkilö päätyy eletyn elämän sijaan kuoleman porteille. 

Tässä on mielestäni viisas opetus johon on syyllistynyt monta kertaa itsekin. Tavoittelee vain jotain tulevaisuuden määränpäätä ja unohtaa sen kuljetun matkan, vaikka itse asiassa se kuljettu matka on ainoa todellisuus ja se hetki mikä meille on annettu. Elämässä voi sattua ja tapahtu kaikenlaista ja sitä odotettua tulevaisuutta ei ehkä tulekaan. Myös Paavali muistuttaa tästä samasta Timoteusta, meille kun voi käydä niin että unohdamme kulkea myös tämän uskontaipaleen: "Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti." 

Facessa oli muistaakseni rakkaan siskon seinällä teksti, että jos tänään heräät sen keskelle mistä olet eilen muistanut kiittää Jumalaa niin mitä sinulla on...? Montakohan kertää heräisinkään tyhjyyteen. Tänään olen kiitollinen monesta seikasta ja alle keräsin muutaman viime päivän asian, jotka kuuluvat matkaani ja olen niistä kiitollinen. 

Ei unohdeta elää jokaista hetkeä! Emme tiedä päiviemme määrää.

Kihlajaiset mikä ihana tekosyy aloittaa rempat! Pitkä käytävä ennen... 

Käytävä sai maalia pintaan... 

Ja vähän sisustusta viellä vaille...      

Mikä voi olla suloisempaa kuin nukkuva lapsi!

Tyttöjen ilta, kun isi muuttopuuhissa Kirsillä.
Sori Kirsi mä petin sut Evan kanssa syömällä näitä kans... 

Olohuone järjestys vaihdettuna sadannen kerran... 

Sain orkidean kukkimaan uudelleen!

Aita sai Markon ja isän toimesta puuttuvan palasen. 

Vain elämää ei sen enempää...

Kevät tuli, kevät meni vai miten sen pitikään mennä...

Alkuvuosi on aina aika, joka vilisee vauhdilla ohitse. Liekö siihen syynä kesän ja synttäreiden odotus joita meillä on sitten kolmin kappalein maaliskuun alussa. Jere alkaa olla lähellä täysi-ikäisyyden rajaa ja Eva täytti kokonaista 2 vuotta ja itse ajattelin saavuttaa aikuisen naisen iän. Mikä se sitten lieneekään... Ikä on mielenkiintoinen seikka. Lapsena saat kuulla että olet jo tarpeeksi iso ja seuraavassa lauseessa että olet vielä niin pieni ettei... Eipä tuo aikuisenakaan näytä muuttuvan. Viimeksi eilen sain kuulla polvinivelrikon hoidosta, että kun olet vielä niin nuori. Hmm kiva kuulla, että olen vielä nuori mutta väärä yhteys mielestäni. Koskaan ei siis hyvä.

Mutta meillepä kuuluu seuraavaa:
Syksy ja talvi on aina jotenkin tuskaisen pitkä aika ja minä olen tunnetusti odottamisen suhteen miinus asteikolla kaiken suhteen. Jäin työttömäksi joulukuun alussa ja ekan viikon jälkeen aloin oleen valmis vetämään ranteita auki tylsyyden vuoksi ;) No nyt ollaan jo maaliskuun puoliväli ohitettu ja olen hengissä. Ja odotan vielä hetken ennen töiden alkua. Työt nimittäin alkaa heinäkuun puolessa välissä Isossa Kirjassa ja tällä erää vuoden pestillä. Jee!

Sen jälkeen sitten katsotaan mitä tapahtuupi... Markon kieliopinnot näyttää pahaenteisiltä suunnannäyttäjiltä, mutta mene ja tiedä. Avoimina kuljemme kompassimme kanssa.

Tämä kevät on myös itsetutkiskelun ja jälleen yllätys yllätys opiskelun aikaa. Olemme sijaisvanhempi koulutuksessa ja siinä kyllä herää tunteet laidasta laitaan. Joutuu miettimään omaa kulunutta elämäänsä ja toisaalta myös pureutumaan pienen ihmisen maailmaan, joka kärsii. Ei ole elämä reilua... Miten kipeästi lapset kaikkialla kaipaakaan ihmisiä, jotka on valmiita käytännössä ottamaan osaa heidän elämäänsä ja rakastamaan heitä, edes vähän.

Muutenkin elämän epäkohdat on jotenkin näyttäytyneet ja herättäneet hämmästystä ja kummastusta. Kongolaiset naiset avasivat elämäänsä ja kertoivat millaista kohtelua saavat Suomen kaduilla; sylkemistä päin näköä ja käsittämätöntä kielenkäyttöä selvinpäin olevilta ihmisiltä. Naiset pelkäävät lastensa puolesta päivittäin ja pohtivat oliko yhtään helpompaa tulla tänne kuin jäädä tapettavaksi sodan keskelle. Palaisivat jos voisivat...

Rokotukset kohdunkaulansyöpään on aloitettu kouluissa. Hmm ihan hyvä juttu, mutta olisiko mahdollista vaikka myös opettaa ettei seksielämää kannata aloittaa 12 v...

Tässä vain muutama asia mitä ihmetellyt. Joskus on hyvä tulla ulos omista luolista ja ottaa ihan oikeasti osaa maailman hätään ja kärsimykseen.

Olen toista vuotta sanoi Eva, kun ikää kysyttiin. 

Näiden kuvien ottoon meni Kirsiltä ja minulta pitkään ja hartaasti aikaa ja mielikuvitusta, että neiti pysyi paikalla ja nyrpistämättä nenää ihan kippuralle.

Puku on aito afrikkalainen synttärilahjana saatu. 

Viha rakkaussuhde...

Kaikki jotka tuntee minut vähäänkään paremmin tietää, että vihaan yli kaiken talvea, siis todellakin vihaan! En ole keksinyt siitä hyvää sanottavaa sitten en niin millään. On kylmä, iho kutisee, hiukset menee sähköiseksi, pitää pukea ja sanoinko jo että on kylmä siis todella kylmä koko ajan. Tosin kaikki mikä menee plus 20 alle on kylmää, jos minulta kysytään. 

Tässäpä päivänä kauniina olin kävelemässä siellä kylmässä ja kamalassa talvessa, kun oli ihan pakko myöntää kaiken olevan todella kaunista. Eikä itse asiassa ollut edes kylmä kun sonnustaudun Markon pilkkihaalariin, jonka alla on kolme kerrosta muuta vaatetusta. Siis oikeastaan kävelyllähän oli ihan kivaa. 

Evakin on alkujärkytyksen "hyi kakkaa" kommentin jälkeen alkanut pitämään talvesta. Pari kuvaa todisteeksi, että täällä on kaunista... lähettikavereille sinne kauas muistutukseksi millaista täällä on :)

Evan käsitys rattaissa istumisesta nykyään.

Takapihamme maisemaa... 

Aurinko on siis olemassa vieläkin... 

Kaiken Hän on kauniisti luonut ajallaan ja näin ollen ilmeisesti myös talven...

Joulun tunnelmaa

Se on sitten joulu ohitse ja uudet seikkailut odotttaa! Tämä joulu oli jälleen kerran erilainen ja muistamisen arvoinen.
Juhlinta alkoi kongolaisten joulujuhlasta, jossa pääsimme näytelmän kautta mukaan toimintaan. Sitten saatiinkiin vieraat, vähän leivottiin ja oltiin Ison Kirjan joulua vetämässä. Olipa mukavaa puuhaa kaikki tyynni. Tervetuloa kuvin mukaan :)

Jokaiseen jouluevankeliumiin toki kuuluu jänis... 

Eva ja sen kaverit

Ja Keisari Augustukselta kävi käsky...

Kantajia Evalla riittää kongolaisten lasten parissa

Enkelit ilmoittaa suuren ilon... 

Ja Marian synnyttämisen aika tuli....

Mitäpä olisi joulujuhla ilman laulua!

Tai letkajenkkaa ;)

Rehellisyyden nimissä lapset kyllä joutui muistuttamaan miten sitä jenkkaa mentiinkään.

Marko ja uusi kampaus

Evan kampaus oli huomattavasti siistimpi

Ja välillä kotiin leipomaan... 

Evan rakas "Mati" 

Eva löysi vieraiden laukuista vaikka ja mitä päälle puettavaa

Lahjojakin tuli niin että sekasinhan siinä meinasi mennä

Äiti olisi voinut syödä enemmän ruokaa

Isänpäivää!

Se olisi sitten isänpäivä huomenna ja juhlimme sitä jo tänään käväisemällä syömässä Keuruun paikallisessa tarjonnassa (joka ei muuten ole järin suuri). Yksi kuvakin onnistuttiin saamaan tilanteesta, jossa isä saatiin käyttäytymään kunnolla... :)

Kuvassa on Isä, Marko ja Jere. Siinä on kaksi isää ja yksi tuleva, yksi paappa ja kaksi tulevaa, yksi appi ja kaksi tulevaa, kolme poikaa ja kolme miestä. Siinä on miehen monta roolia, joita elämään mahtuu. 

Kaikkien elämään ei ole tullut hyvää isää ja toisten isä on jo kuollut, mutta jokin malli miehestä jokaisen elämässä vaikuttaa. Oma isä on laittanut riman korkealle miehenä olosta. Hän on ollut aina läsnä ja luotettava kuin kallio. Hän on aina rakastanut ja nyt sitä samaa rakkautta saa lapsenlapsetkin kokea. On suuri rikkaus, kun ollaan saatu elämäämme sellainen isä ja paappa. Kiitos isä kun olet olemassa <3

Evan elämässä on monta miestä. Jokaisella oma rooli. Isi, paappa ja veljet, Kimmo, "Mati ja Toma" ja Ari. Miten etuoikeutettua, että voi omistaa niin monta hienoa miestä elämässään!  

Kiitos Marko, kun olet pikkuisellemme läsnäoleva iti.

Ja sitten muutama oman itin kuva vuosien takaa :)

Murha ja lohduttajat

Se alkaa olemaan jo syksy hyvässä vauhdissa. Vuodenajat vaihtuu ja elämä vain menee eteenpäin. Jotenkin syksy on luopumisen aikaa, mutta toisaalta se kertoo vanhan kuolemasta jotta uusi voi nousta elämään.

Jere aloitti lukion ja Eva kasvaa hurjalla vauhdilla. Touhua siinä neidissä riittää vaikka muille jakaa! Mutta onneksi ei ole mikään hurjapää, että vaatisi silmiä selkäänkin. 

Ison Kirjan sihteerin hommat ovat vaihtuneet päiväkodin tätinä oloksi seuraavan kuukauden ajalle. Vähän olin ekan päivän jälkeen rättipoikki! Pienten puoli, jossa ei kaikki edes kävele, on muuten ihan oikeaa työtä... Päiväkotitädit saavat sympatiaa ihan eri tavalla kuin ennen :)

Eilen oli jälleen yksi mieleenpainuva päivä. Meillä piti olla swahilinkielisten kokous Jyväskylässä, mutta se muuttuikin "kotikokoukseksi" Nurmijärvellä surmatun naisen vanhempien luona. Mitä voi sanoa perheelle, joka muuttanut Kongosta sotaa pakoon ja joiden lapsi kuolee "turvamaassa" oman puolison toimesta?? Katsokaas, kun näin meillä Suomessa hoidetaan avioliitto-ongelmat...?? Miten lohduttaa perhettä, joka kokee jotain sellaista tuskaaa sydämessään, että et voi edes kuvitella sitä kivun määrää. Oman lapsen kuolema jo ajatuksena tuntuu julmalta, mutta vielä murhattuna.

Toisaalta opin taas myös jotain uutta ja hienoa. Koko kongolaisten yhteisö, vähintäänkin Jyväskylässä asuvista, oli saapunut perheen tueksi. He järjestivät ympärivuorokautisen tuen perheelle, jotta heidän ei tarvitse käydä surua yksin läpi. Naiset laittavat perheelle ruoan, huolehtivat äidin jaksamisesta ja jos ei muuta istuvat vieressä vain hiljaa ollen. Tätä varmasti Raamattukin tarkoittaa, kun kehottaa meitä suremaan surevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa. Ihan fyysisesti paikalla ollen vaikka ilman sanoja. Itse sain kokea samanlaista huolenpitoa, kun Eva syntyi ja luokkakaverit lähetyslinjalta huolehtivat kahden viikon ajan meidän ruokailusta. Joka päivä saapui ruoka pöytään! Miten upealta se tuntui ja kuinka rakastetuksi sitä itsensä tunsikin. 

Näin yksilökeskeisessä kulttuurissa tuppaa unohtumaan tuo fyysinen läsnäolo. Facebook on toki loistava paikka, mutta ei se kyllä korvaa vanhanaikaista läsnäoloa... Joten tervetuloa meille milloin vain ilman soittamista ja ajanvarausta :) p.s. tarjottavaa en aina lupaa koska talossamme asuu kaksi herkkusuuta, jotka syö vierasvarat samantein kun ne ostetaan... siis minä ja Jere ja Eva hyvää vauhtia oppii samaa ;) 

Korkokengillä kävely pitää aloittaa heti pienenä, jotta isompana onnistuu :) Muutenkin meillä ollaan kyllä aito neiti; korut ja meikit kiinnostaa suuresti.

Joskus onnistuu olemaan kamera siellä missä pitääkin!

Leiri tunnelmista toivuttua lupasin kertoa mitä meille muuta kuuluu joten nyt on sitten sen aika. Suurin muutos lienee muutto uuteen kotiin. Tai siis eihän tämä nyt uusi ole,  mutta meille uusi :)

Kerrotaanpa siis kuvin tästä aiheesta:

Paappa ja Eva nauttivat kesäisestä päivästä lehden luvun äärellä. Meidän saadessa uuden kodin, paapalle vapautui meidän kaksio opiskelijaelämää varten! Ja Jere saa tarvittaessa yöpyä keskustassa talvella, kun säät yllättää kuitenkin jossain vaiheessa. Jerellä on nyt skootteri jolla painelee keskustaan ja takaisin, kun tuo lukio tuosta pyörähtää käyntiin. 

Prinsessa sai oman huoneen johon mummi ja Ari on ostanut kauniin katoksen ja muutenkin prinsessaa hemmotelleet :) Eva osaa puhua jo paljon. Anna, tiitti (kiitti) ja aamen ovat eniten käytössä :) Niillähän sitä pärjää jo elämässä vaikka kuinka pitkälle!

Olohuoneeseen mahtuu taas ihmisiä, joten tervetuloa kylään milloin vain! Ja torppamme siis on Isoa Kirjaa vastapäätä.  Hieno rukousvastauskin jälleen kerran tuli talon oston yhteydessä myös töiden suhteen. Allekirjoitettua lainapapereita aloin miettiä oston järkevyyttä, koska edelleen olemme lähetystyöhön lähdössä kun se vain mahdollistuu. Mietin että tiukkaa tulee, kun mulla työt loppui keväällä. Pienen rukouksen heitin ilmoille, että töitä tarvis ainakin kesäksi. Kännykkä soi vielä pankissa ollessa ja pyydettiin Isoon Kirjaan elokuun puoleen väliin saakka!  Jatko sitten avoinna, mutta eiköhän kaikki taas aikanaan järjesty! Olen oppinut raamattukoulussa tehtävästä taustatyöstä todella paljon viimeisten kuukausien aikana ja kun toiveeni ja unelmani kerran on raamattukoulutyö niin tämähän on enemmän kuin valtava tapa oppia käytännössä mitä siellä oikein tapahtuu opetustyön lisäksi. 

Tässä Jeren "oma talo". Sillä on oma yksiö pihassa, jossa on kiva nuorisoa yövyttää :)

Puutarhan kukkaloisto hämmästyttää kauneudellaan ja pohdinnoilla mikä niistä on rikkaruoho ja mikä ei. Olen päätynyt lopputulokseen, että se mikä kasvaa hyvin ja tehokkaasti on rikkaruoho ja nypätään pois... Toivottavasti logiikka pätee, koska ko ruusu on ainoa, jonka varmuudella tunnistan ;)

Isukki ja Eva viettämässä aikaa kassakoneen lumoissa. Evalla on tilaa taapertaa ja temmeltää.  Marko sai uuden työpaikan Jyväskylästä Campus Datasta. Kysyi ohimennessään, kun oli mulle synttärilahjaa ostamassa ettei liikkeessä tarvittaisi uutta työvoimaa huollossa. Toimari sattui olemaan itse paikalla todeten, että voisipa vaikka tarvitakin ja niinpä Marko on siis siellä :) Päiville toki tulee pituutta, kun bussilla menee ja tulee, mutta saapa tehdä sitä mistä tykkää ja osaa! Hieno rukousvastaus tämäkin! Yksi asia mikä vahvisti meitä siitä ettei aikamme ole vielä lähteä ulkomaille. Lähetimme nimittäin hakemuksia vaikka ja kuinka ulkomailla, eikä mistään tullut mitään vastausta. On hankalaa välillä taipua johonkin mikä ei ole juuri omalle minälle mieluisinta... Eräs laulu muistaakseni sanoo että on vaikea odottaa, mutta oppivani soisin. Tämä jos mikä on omalla kohdallani oppimisen arvoinen asia.