Lähtölaskenta alkaa :)

Se on sitten joulu ohitse ja Thaimaan matkaan on enää viitisen päivää aikaa, isä on laskenut jo tunteina joten siltä voi tarkistaa tarkemman ajankohdan ;)

Viikkoa ennen joulua pakkasimme kaikki loput tavaramme Keuruulta kasaan ja laitoimme ne varastoon. Huonekalut lähtivät kiertoon lukuunottamatta Jeren tavaroita. Uutta asuntoa helmikuulle ei ole vielä tiedossa lukuisista etsinnöistä huolimatta. Kukaan ei ollut valmis vuokraamaan niin kauas kuin vasta helmikuulle... No mene ja tiedä onko siinä jokin suurempi tarkoitus ettei kotia vielä löytynyt, mutta eiköhän sitä jotain löydy tammikuun aikana. 

On ollut hassua olla "koditon". Muutamassa Ikean kassissa on ollut maallinen omaisuus matkassa ja siskon luona saatu olla. Ihan opettavainen kokemus kaiken kaikkiaan: huomaa että pienellä määrällä tavaraa pärjää vallan mainiosti, omistan maailman parhaan perheen ja ystävät joiden luona voimme majailla sekä toisaalta sekin on tärkeää huomata, että oma koti jossain muodossa on kyllä ihan kiva silti omata, vaikka onkin mukavaa kun ihmisiä on ympärillä. Siskon tyttö Verakin joutui miettimään asumisjärjestelyjen myötä kuumeisesti ennen muuttoamme heille, että olemmeko nyt Karvisia vai Kaplaksia, kun asumme kaikki samassa paikassa :)

Eräs työajan ystäväni lähetteli minulle meiliä ja kysyi, että mikä on nyt oikein perimmäinen tarkoitus tällä kaikella toiminnallamme. Aloin miettimään mietteitä syviä ja tutkimaan ihan oikeasti, että onko ajatukseni vain vaihtelun hakua vai kenties kaipuuta lämpöön. Vaikka kaikki onkin seikkailua tällä tavalla eläen niin tätä ei oikeasti pidemmän päälle kestä. Tällä tarkoitan, että koko aikainen ajatus siitä että jäädäänkö vai lähdetäänkö johonkin ajaa hulluuden partaalle jo ihan käytännön tasolla. Esimerkkinä automme, joka on päättänyt levitä käsiin. Nyt hyvä kysymys on korjataanko romusta vielä kulkuneuvo vai jos jäädäänkin Suomeen kannattaisiko ostaa uusi, mutta jos ei jäädäkään meillä turhaa uusi auto... Eli seikkailunhalu ei kanna elämässä kovinkaan pitkälle ainakaan lasten kanssa. Kyllä tämän kaiken takana on se, että meillä on vahvasti tahtotila mennä sinne missä apua kaivataan niin käytännön tasolla kuin hengelliselläkin. Ja jos se ei ikinä toteudu ulkomailla niin Suomessa on ihan takuulla työsarkaa.  

Päivittelen blogia matkaltamme sikäli kun netti on saatavilla, joten voit olla mukana matkassamme jos haluat. Rukoukseni on, että matka avaa meille uuden oven seuraavaan määränpäähän ja edes yksi ihminen voisi kohdata Jumalan matkamme aikana. 

Siunattua Uutta Vuotta! 

Eva viimeisten tavaroiden luona odottamassa paappaa. 

Jouluruoat itse asiassa oli ihan hyviä vaikka Lila nappasikin oivan otoksen.

Paljon on aihetta kiittää!

Tänään on "Thanksgiving day" ainakin suuressa maailmassa, vaikkakaan Suomeen tämä päivä ei liene rantautunut vielä kovinkaan tehokkaasti. Vietämme kaikenkarvaisia turhuuden päiviä vuoden aikana, mutta havahduin tämän päivän teemaan vasta nyt ekan kerran.

Elämässä näkee hyvin helposti aina ne harmaat raidat. Menneisyydessä vainoaa jokin asia, joka tuo painolastia elämään, on tullut tehtyä typeryyksiä tai toiset on tehnyt niitä minulle, ei ole sitä ja ei ole tätä... listaa voisi jatkaa pitkälle. Surkeuden maksimointi on aika helppoa itse asiassa. Välillä itsesääli ja surkeus on ehkä ihan "kivaakin", mutta mitä kauemmin asioita kantaa mukanaan sen suuremmin ne vaikuttavat myös tulevaisuuteen. Tässä hetkessä eläminen jää tekemättä ja nauttimatta, kun vain pohtii niitä menneitä ja huonoja asioita.

Kuitenkin, kun alkaa miettiä elämää niin siinä on paljon mistä kiittää: on lapsia, puoliso, ihana lapsuudenperhe, rakkaita ystäviä ja sukulaisia, kaunis koti, hyvää ruokaa (jos viitsii tehdä) jne. Mutta ehkä nämä ovat vain liian itsestäänselvyyksiä, että niistä muistaisin olla kiitollinen joka hetki. Ehkäpä olisikin siis hyvä, että edes kerran vuodessa pysähtyisin ja kiittäisin Jumalaa kaikesta mitä olen saanut vuoden aikana kokea niin harmaista raidoista kuin niistä kirkkaistakin. Ja kun harmaat on koettu, ne jätetään jälkeen, otetaan opiksi virheistä eikä kanneta enää painona mukana. Jumala antaa anteeksi, joten ehkä mekin voimme antaa anteeksi itsellemme. Joten Thanksgiving Day käytössä alkaen tästä päivästä :)

Kirpparipöytää ja jännitystä

Ensimmäiset lumet kävi maassa ja tänään on pakkasta vielä näin aamupäivästäkin. Hyi yök... Tämä ei sitten ole talvi-ihmisiä ei sitten yhtään.

Matka Thaimaahan alkaa olla lähempänä ja sitä myöden myös kaikki käytännön asiat alkavat tulemaan ajankohtaisemmaksi. Tavarat pitäisi alkaa pakata ja viedä kuukaudeksi säilöön, asunto pitäisi löytää johon helmikuussa palata jne. Sen verran olen jo touhunnut, että pistinpä kirpparipöydän pystyyn ja hämmästyn kuinka paljon ihmisillä voi vieläkin olla turhaa kamaa. Mielestäni tyhjensin jo meittin Tuusulan kämpän kirppareille, mutta en selkeästi riittävästi. Hauska nähdä miten paljon kirpparipöytä tuottaa meille matkarahaa. Tuossa pari viikkoa sitten tuli olo ettei tää kyllä ihan järkevää puuhaa voi olla. Tavarat taas kasaan ja ilman asuntoa kahden lapsen kanssa maailmalle vaikkakin vain kuukaudeksi... Ehkä tuntuisikin järkevämmältä jos jäisimme heti pidemmäksi aikaa. Eipä sitä kait normaali olisi jos ei näitäkin miettisi! Suuri rauha on kuitenkin, että suunta on oikea, vaikka jännittääkin!

Matkarahasta puheen ollen pitää kertoa isän matkarahojen saaminen! Pyysimme isää lähtemään reissuun mukaan. Hänen lomanviettonsa on viime vuosina (tai ehkä vuosikymmeninä paremminkin) ollut tosi vähäistä eikä yksi käsipari Evan viihdyttämiseen ole liikaa Marko kun on aamusta iltaan koulussa. Isä oli rukoillut ja miettinyt asiaa, kuukauden poissaolo töistä ei kuitenkaan ole ihan ilmaista. Oli sanonut Jumalalle, että osoittaa selvästi kuuluuko hänen lähteä matkaan. Päivää ennen kuin aloin tilailla lippuja isä oli saanut verottajalta kirjeen veronpalautusten suhteen. Oli siis lähettänyt lisätiedot matkakuluista veljensä kirjeen perusteella. Verottaja palautti täsmälleen lisää sen verran rahaa kuin isä tarvitsi lentoon ja hotelliin. Siispä isä lähtee mukaan :) Jumala toimii meidän ihmisten välityksellä!

Gradun suunnitelma on lähtenyt USA:han hyväksyttäväksi, joten nyt vain odottelen sieltä vastausta jotta pääsen kirjoittamisen vauhtiin. Lähden tutkimaan yksilökeskeisen kulttuurin vaikutusta seurakuntaelämäämme ja ihmisten suhtautumiseen seurakuntaan / uskoon. Tai siis lähden jos dekaani on samaa mieltä...

Evan kainalo alkaa näyttää hyvältä. Patti on tyhjentynyt ja jopa uutta ihoa alkaa näkymään lähettyvillä. Otimme avuksi luonnontuotteet: mehiläisvaha / pihka ja proposal tipat. Kiitos kaikille jotka ovat muistaneet sitä rukouksin, ei tarvittu leikkausta! Vaikka tosin lekuri meinasi, että kauneusleikkaus paikallaan kun tyttö kyseessä... No mene ja tiedä, en ihan heti kyllä suostu, mutta katsotaan kuinka näkyvä jälki jää. On tietysti aika laaja alue kyseessä, mutta jospa jäisi kainaloon piiloon.

Ai niin! Ensi kerralla kun rukoilen puutarhaa  muistan mainita jotain sen koosta!! Onpahan tullut haravoitua ja kynnettyä ystävienkin voimin maata...

Thaimaa kutsuu...

Se on sitten syksyn ihanuus käsillä, tosin ihan hirmuista eroa en huomaa kuluneeseen kesään... Miten niin pidän auringosta ja lämmöstä :)

No tähänpä tulee nyt sitten muutosta ainakin kuukauden ajaksi, nimittäin tammikuun koittaessa lentokoneen nokka suuntaa kohti Thaimaan Phuket Townia. Seuraava askel lähdön suuntaan on käsillä ja aika mielenkiintoiselta tuntuu, tosin järjellisesti ajatellen täysin hullu idea.

Maailmalla tarjotaan TEFL koulutusta joka tarkoittaa Teaching English as Second Language ja tätä varten lähdemme Thaimaan lämpöön. Miten harmillista, että tuo koulu on juuri lämpöisessä maassa!! Marko menee tällä erää lukemaan tämän tutkinnon ja minä kannustan lasten kanssa kovasti tenttaamalla opittuja asioita. Englannin kielen opettajan paikkoja on avoinna ympäri maailman joitain kymmeniä tuhansia, joista toivottavasti meille aukenee yksi.

Syksyn aikana laitamme tämän asunnon pakettiin. Vuokrasopimus loppuu joulukuun loppuun jolloin on hyvä tehdä jälleen karsinta kamoista ja laittaa loput jäävät tavarat varastoon. Helmikuussa sitten palatessa voimme ottaa jonkin pienen asunnon vielä siksi aikaa kun täällä olemme. Eipähän mene vuokra ja sähkökuluja tammikuun ajalta. Koulu ei toki ole kovinkaan kallis, mutta silloin kun tulot ovat nolla se pienikin summa on riittävän iso. Sitten pitää vielä selvittää vakuutuksia ja rokotuksia matkalle ja Jeren koulu. Kuukauden ajan meidän pitäisi selvitä opiskelusta omin voimin ja molempien hengissä :)

Eva tuli 6kk tämän kuun alussa ja on iso tyttö (10kg). Mihin se vauva katosi? Iso kiitosaihe on, että tuberkuloosi paise alkaa vähitellen paranemaan. Haavasta alkaa jo näkyä pohja, joten toiveissa olisi haavan umpeutuminen ennen matkaa. Eipähän menisi mitään uutta pöpä sinne.

Suunnitelmia on ollut kaikenlaisia tässä lähetyslinjan aikana ja sen jälkeenkin, mutta ensimmäisen kerran on rauha sydämessä. Olemme itse rukoilleet ja tiedämme monien myös rukoilleen puolestamme ja luotamme että Herra johdattaa niitä jotka rukoillen kulkevat. Sinällään tuo kuukausi ei vielä ole pitkä aika olla poissa Suomesta, mutta koen sen olevan hyvä etappi harjoitella lapsen kanssa oloa ulkomailla. Rukouksemme on, että tuon ajan aikana saamme varmuuden suunnasta mistä töitä voi hakea ja missä meitä voitaisiin tarvita. Pieni "haavistus" meillä voisi asiasta olla, mutta eiköhän tuohonkin varmuus tule.

Tatuoinnilla merkattu

Tämän kesän aikana on jotenkin huomannut ajan kulumisen; Jere kävi fifteenleirin eli paremmin tunnettuna luterilaiselta puolelta nimellä rippikoulu, Juhani meni armeijaan ja pääsi toivomaansa sotilaspoliisin hommiin ja Lila sai jo vanhojen tanssi pukunsa niin ja Eva tietty sai ekan hampaan ja aloittanut syömään puuroa aamuin illoin. Siirretään lapselle siis omat traumat heti kättelyssä puurosta ;)

No mutta sepä ei ole pääaihe mitä olen viime aikoina miettinyt... oikeastaan se mistä ajattelin tänään kirjoittaa on tatuoinnit joista on puhuttu paljon Ristin Voitossa (helluntailaisten aikakausilehti). Siellä on käyty polemiikkia kuinka kamalaa se on että niitä otetaan ja tietenkin sen synnillisyys yms. En ota nyt kantaa tähän vaan tuon hieman toista näkökulmaa.

Itselläni on kolme tatuointia jotka otin silloin, kun en seurakuntaan kuulunut. Jokaisella niistä on oma tarinansa ja pääasiassa ne merkitsivät minulle jotain saavutusta, jonkin ajanjakson päättymistä tai alkamista. Sitä että minä olin kova ja pärjäsin itse. En tarvinnut ketään enkä mitään pärjätäkseni elämässä. Harrastin pienimuotoista kehonrakennusta ja olin oikeasti vahva. Nostelin yksin pesukoneet ihan vain näyttääkseni, että ei tartte auttaa... Ja olin ylpeä tästä!

Tullessani takaisin seurakuntaan vuosien vuosien jälkeen ja alkaessani jälleen kuunnella Jumalan sanomisia tatuoinneista tuli riesa. Muistan "mukavimman" kokemuksen Ison Kirjan saunasta erään lapsityön koulutuksen aikana. Ennen kuin menin saunaan iloinen puheensorina kävi saunassa, mutta saapuessani sisään se lakkasi kuin seinään. Olin outo merkattu nainen... se syntinen...

On helppoa tuomita ihmisiä sen perusteella mitä silmämme näkevät. Kaikki ulkoiset synnin merkit on helppoa tuomita ja miettiä kuinka tuokin voi tuossa olla. Mutta entäpä ne asiat, jotka tapahtuvat muilta salassa? Pahanpuhuminen, juoruilu, katkeruus... listaa voi jatkaa loputtomiin. Jeesuksen eteen tuotiin itse teosta kiinni saatu syntinen nainen. Hänet raahattiin keskelle toria todennäköisesti ilman vaatteita, koska olihan hänet saatu tekemästä syntiä keskellä päivää. Nainen seisoo häpeissään kansanjoukon keskellä odottaen kivittämistä ja kaiken lisäksi hänet oli tuotu tuon miehen eteen. Tuon miehen eteen, josta paistoi pyhyys. Nainen ehkä toivoi mielummin kivittämisen alkamista kuin sitä että hän seisoo tuossa kaikkien edessä häväistynä, alastomana. Kansanjoukko vaatii kivittämistä, mutta Jeesus piirtää maahan, Hän ei häpäise naista tuijottamisellaan. Jeesus sanoo kansanjoukolle: joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Yksi toisensa jälkeen laskee kätensä alas ja poistuu paikalta jättäen häväistyn naisen ja Jeesuksen keskenään. Jeesus kohottaa katseensa naisen silmiin, ei hänen alastomuuteensa, ja sanoo ettei hänkään tätä tuomitse, mutta älä enää syntiä tee. Nainen koki varmasti elämänsä riemullisimman hetken! Hänet oli vapautettu Messiaan toimesta ja hän halusi siitä päivästä eteenpäin toteuttaa tätä sanaa: mene äläkä enää syntiä tee!

Minä merkkasin itseni omalla voimallani ja kaikkivoipaisuudellani, kunnes eräänä päivänä huomasin ettei mikään näistä asioista enää merkannut mitään. Itsessäni en ollutkaan enää vahva, ravasin lääkäriltä toiselle etsimässä syytä siihen etten jaksanut edes maitopurkkia pöydältä nostaa. Sillä pillerimäärällä jolla yritin särkyä pitää poissa olisi kaatanut jo norsunkin. Lääkärit epäilivät MS taudin alkamista ja minä mietin miltä tuntuisi tulevaisuus pyörätuolissa muiden autettavana. Ironista! Minä joka olin ollut vahva joutuisin viettämään sen tulevaisuuden minkä vuodet sallisi muiden armoilla. Karua koulua opetella Paavalin sanoja todeksi jossa hän toteaa että lukee kaiken muun tappioksi Jumalan tuntemisen rinnalla. Ehkäpä tänään tiedän hieman noista sanojen sisällöstä enemmän kuin muutama vuosi sitten. Olen oppinut ettei todellakaan mikään muu ole niin arvokasta kuin Kristuksen tunteminen.

Toivoin pitkään tatuointien katoavan ja mietin niiden poistamista. Ei välttämättä ole kivaa olla silmätikkuna väärällä tavalla. Jumala kuitenkin puhui. Hän kertoi niiden olevan hyvä muistutus siitä mihin kaikkeen päädyin silloin kun halusin itse pärjätä. Ne olivat ja ovat merkki omasta voimastani, joka ei ole kestävää. Hän kuitenkin on merkannut minut paljon arvokkaammalla ja kestävällä tavalla. Hän on antanut iankaikkisen elämän, jonka värit eivät haalistu vuosien kuluessa.

Kun siis seuraavan kerran kohtaat ulkoisesti merkatun ihmisen anna Jumalan päättää mikä on tuomio! Koko totuus ei näy koskaan paljailla silmillä. Ja mainittakoon, että omille lapsille en kyllä tatuointeihin lupaa myönnä :)

Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen ;)

Kylläpä tuo aika taas rientää! Nyt on jo heinäkuu ja toppatakki on vieläkin tarpeen, eipä kannata enää laittaa vissiin talvisäilöönkään ;) Suomen kesä on kaunis, mutta hivenen lämpöä saisi miun makkuun olla enemmän...

Mitäpäs meille kuuluu? Evan kanssa arkea, maisteri opintojen viimeistä kurssia ja gradun suunnittelua sekä tulevaisuuden mietintöjä. Eva on hivenen aiheuttanut lääkäreille päänvaivaa, kun hänelle ilmaantui omituinen patti kainaloon, vieläpä aika iso sellainen. Perjantaina lääkäri päätti kokeilla antibiootti kuurin vaikutusta viikon ajan. Villi veikkaus hänellä oli, että kalmetointirokotteesta olisi mennyt bakteeri sisään ja tehnyt oman paikallisen pesäkkeen kainalon rauhaseen / imusolmukkseeneen. Mene ja tiedä, katsotaan toimiiko lääkkeet.

Kaikki on edelleen kauniisti avoinna lähtömme suhteen, mutta omassa päässä pyörii toki suunnitelmia jos jonkinlaisia. Olemme miettineet lisäopintojen hankkimista Australiassa, mutta se maksaa jälleen kerran ison summan rahaa ja toisaalta tuota opiskelua on takana jo niin paljon ettei ihan enää motivaatio ole kohdillaan. No ehkäpä syksy tuo tullessaan jotain uutta tietoa.

Muuten kesä on muistuttanut kuinka onnekas olen kun omistan ihanan perheen ja ihania ystäviä. Olo on tuntunut prinsessalta kaiken huolenpidon jälkeen!

Olemme lähdössä ensi viikolla nuortenleirille ja siellä opetan pari tuntia joista toisen aiheana on synti. Tapasin juhannuksena yhden pastorin puolison, joka sanoi että synti on jo kovin vanhentunut aihe mistä ei kannata nykyihmisille puhua. Se ei kuulemma oikein vetoa. Hmm... voipi olla, mutta kun aihetta aloin miettiä niin jo iltalehden otsikot kertovat karua kieltä. Ehkä nykyihminen käyttää sanaa etiikka ja moraali ja kaikki olemme varmasti yhtä mieltä, että tappamiset ym. kauheudet ovat väärin. Synti on kristittyjen käyttämä sana näistä tapahtumista, eikä siis ollenkaan vanhanaikaista. Tuomiopäivän profeetaksi ketään en kannusta, mutta mielestäni synnin tekeminen vahingoittaa silti sekä tekijää että ympäristöä.

Pääsiäisenä oli jossain lehdessä juttu toimittajasta, joka päätti pääsiäisen kunniaksi elää Raamatun lain mukaan. Toimittaja otti Vanhan testamentin kouraansa ja kertoi lopputuloksen olevan mahdoton toteuttaa ja naurettavaa. Sanatarkkaan en enää muista, mutta tämä jäi mieleeni. Näin suurin osa ihmisistä varmasti ajatteleekin, että uskovan elämä on rajoittunutta ja täynnä käskyjä. Kaikki tiedämme, että murha on väärin, joten sitä ei saa tehdä. Jeesus kuitenkin opetti vuorisaarnassaan, että jokainen joka vihastuu veljeensä ansaitsee oikeuden tuomion. Se on meidän sydämemme asenne ja motiivi mikä vaikuttaa. On helppoa olla tuomitsemassa sen mukaan mitä näemme, mutta unohdamme että motiivit voivat olla mitä sattuu hyvänkin teon takana. Uskovana eläminen on ennen kaikkea vapautta ja iloa, ei kieltojen viidakkoa.
Synti sanana tulee hepreankielestä ja tarkoittaa maalin ohi ampumista. Eli toisin sanoen Jumala määrittelee synnin teoksi, joka on tietoista toimintaa Hänen normejansa vastaan.

Meistä ei kukaan pysty oikeilla ja hyvillä teoilla saavuttamaan Jumalan normeja. Onneksi Jumala tiesi tämän ja rakensi sillan:

No niin pääsitte osallistumaan nuorten raamiksen lyhyeen yhteenvetoon :) Seuraava raamis pitäisi valmistaa ja aiheena on miten kristityn sitten pitäisi elää. Kiinnostaako? Blogin hyvä puoli on se, että saan ihan itse päättää mitä kirjoitan ja lukija saa päättää haluaako lukea :)

Terapian tarpeessa

Kouluvuosi alkaa olemaan lopuillaan ja nyt hämmästelemme jatkoa. Todellakin vielä hämmästelemme... Mitään uutta suuntaa ei ole vielä auennut ja näillä näkymin jäämme vielä vuodeksi Keuruulle, jotta Jere saa suorittaa ysin loppuun samassa koulussa. Ja itse saan maisterin paperit loppuun saakka.

Olemme käyneet Wycliffen raamatunkääntäjien kanssa haastattelua josko reittimme kulkisi heidän järjestönsä kautta. Viime maanantaina kävimme heidän toimeksiannostaan psykologin pakeilla ja sen haastattelun jälkeen totesin tarvitsevani vähintään psykiatrin hoitoa selvitäkseni käsittelystä. Niin ja toki avioliittoterapiaa suositeltiin, kun emme riitele riittävästi! Yleensä olen kuullut ihmisten menevän avioliittoneuvontaan sen vuoksi, että riitelevät liikaa... :) Mielenkiintoista... Yritämme siis tästä lähtien tapella kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ;)

Viime viikon vietimme Eva-Marian kanssa etelä-Suomessa, joka oli siihen saakka kivaa kun sain vatsataudin. Haasteellista puuhaa imettää ja juosta vessassa yrjöämässä... Onneksi siskot on keksitty, joka istui ja valvoi vuoteemme vierellä. Ihana Kirsi! Otti vielä koulustakin vapaata, jotta sain levätä hänen hoitaessa Evaa. Luulen kyllä, että siskon hoitaminen ei ole hyväksyttävä syy poissaoloihin varsinkaan jos sisko on reippaasti yli kolmekymmentä. Vuoteen pohjalla maatessa mietin, että tätä se arki sitten voi olla jossain kaukana kotimaastakin. Vieraassa ympäristössä, vieraiden bakteerien parissa luo ihanteelliset puitteet vatsataudeille. Huoli ja pelko kuinka pieni selviää, jos hänelle tauti tulee ei varmasti ole outo ajatus lähetystyöntekijöille. Siellä ei ole siskoa vuoteen vierellä, mutta onneksi Jumala on vielä tehokkaampi hoitaja ja vierellä kulkija!

Wycliffe vaatii vielä hieman koulutusta lisää, jos heidän kauttaan maailmalle lähdemme. Edessä olisi vajaan puolen vuoden opinnot joko Englannissa tai Australiassa. Hintalappu näille opinnoille on vain suhteellisen kiitettävä, joten tarvitsemme todellakin varmuuden siihen, että suunta on oikea. Kiitos jos muistat meitä rukouksin!

Koettakaahan ystävät siis riidellä näin keväisen päivän kunniaksi, niin säästytte terapia laskuilta :)


Ps. Pienokainen sai nimekseen Eva-Maria Magdaleena. Huomatkaa kauniit helmet (näkyvät hieman kaikkien noiden leukojen alta, sumopainijan uraa suunnitellessa) jotka sai luokkakavereiltamme nimiäislahjaksi!

Kuka minä olen?

Kun esittelen itseni kerron olennaisesti nimeni, mutta mitä sen jälkeen? Kerron ehkä, että opiskelen tällä hetkellä ja valmistaudun lähetystyöhön lähtemiseen. Tai ehkä kerron kysyjästä riippuen, että olen äiti (sivuhuomautuksena mainitsen että tänään oli todettava ensimmäisen vaatekoon jäävän pieneksi, vaavi kasvaa selkeästi isoksi). Mutta kertooko se kysyjälle kuka minä olen...?


Mooses kysyi Jumalalta kuka tämä on ennen kuin lähti viemään Israelin kansaa pois Egyptistä. Jumala vastasi Moosekselle ”I am who I am” – Minä olen se, joka minä olen. Jumala antaa nimekseen Jahve, joka kertoo Jumalan olevan itsestään olemassa oleva. Jumala ei tarvitse ketään tai mitään olemassaoloonsa, Hän on täysin riippumaton luomakunnastaan. Se kertoo myös Jumalan olevan kaiken luoja ja Hän pitää huolta luomakunnastaan. Jumala on myös muuttumaton luonteensa ja olemisensa suhteen, kuten heprealaiskirje kertoo Hänen olevan sama tänään, eilen ja ikuisesti. Jumala ei toisin sanoen voi muuttua erilaiseksi vaikka aika kuluukin. Ennen kaikkea Jumala on kuitenkin aina läsnä seuraajansa elämässä. Aika paljon sai Jumala kerrottua muutamalla sanalla itsestään!


Meille annetaan paljon erilaisia rooleja joihin tulee mahtua ja se määrittää miten meidän tulee toimia missäkin tilanteessa. Olen siis vaimo, äiti, ystävä, nainen, opiskelija... ja jossain vaiheessa taas muutun anopiksi, isoäidiksi jne. (no toivottavasti nuo jälkimmäiset ovat muutaman vuoden päässä vasta). Mutta eipä tuokaan kysyjälle vielä paljon minusta kerro. Voisin lisätä että kristitty, mutta sekään ei vielä anna paljon lisäarvoa. Ehkäpä jos kerron olevani sosiaalinen, päättäväinen, välillä jalat irti maasta kulkeva pohjalainen, antaisi kysyjälle jo jonkinlaisen näkemyksen kenen kanssa on tekemisissä. Jos vielä kerron hänelle vitsin, että mitä eroa on pohjalaisella akalla ja terroristilla? No terroristin kanssa voi sentään neuvotella, kysyjä tietää että hullu mikä hullu :) Aika vaikeaa siis määrittää kuka minä olen...


Ehkäpä määrittelenkin itseni seuraavanalaisesti: "Hei, olen Marjo. Olen Jumalan luoma ainutkertainen yksilö ja olen riippuvainen täysin Hänestä. Hän on pitänyt minusta huolen eilen ja tänään ja pitää minusta huolen ikuisuuteen saakka, koska Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemisen kautta olen matkalla taivaankotiin."


Kuka sinä olet?

Hyvää pääsiäisen ilosanomaa!!! 

Kun prinsessa syntyi

Tulihan se neiti sieltä ulos vaikka aloinkin epäillä :) Kaunis taivaan lahja!

Ruotsiin syntyi myös ihan oikea prinsessa hieman ennen meidän rinsessamme syntymistä. Estelle sai kuninkaallisen vastaanoton ja jopa Ruotsin rajojen ulkopuolella saakka riemuittiin uuden elämän ihmeestä. Meidän tyttömme ei saanut ihan näin laajaa vastaanottoa, mutta varmasti yhtä rakkaudellisen ja odotetun tunnelman. Meille hän on ihka oikea prinsessa ilman virallista kruunuakin.

Onnellinen lapsuus ei kuitenkaan ole jokaisen oikeus. Saati että kukaan odottaisi edes lapsen syntymää. Miljoonat lapset kärsivät maailmassa. Pari sataa miljoonaa lasta kärsii jatkuvasta nälästä. Sata miljoonaa lasta elää kaduilla seuranaan yksinäisyys, sorto, nälkä, hyväksikäyttö ja huumeet. Yli kolmesataa tuhatta lasta on lapsisotilaina. Seksiteollisuudessa on kymmenen miljoonaa lasta. Listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Missä on näiden lasten mahdollisuus kokea olevansa prinsessa tai prinssi edes yhden tunnin ajan koko elämänsä aikana?

Tapasin vuosi sitten Sam Childerin Ugandassa, joka taistelee lapsisotilaiden puolesta. Elokuva hänen elämästään pääpiirteissään on nyt ilmestynyt suomeksikin. Suosittelen katsomaan Machine Gun Preacher nimisen elokuvan siis jos haluat ajattelelmisen aihetta. Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu, mutta toisaalta nämä Samin pelastamat lapset ovat saaneet tulevaisuuden ja toivon.

Mitä minä ja sinä teemme näiden unohdettujen lasten hyväksi? Mitä seurakuntamme tekevät lasten hyväksi? He ovat uusi sukupolvi, joka tulee pyörittämään maailmaamme jollemme sitä ennen kadota heitä.

Sairaalassa siunasin pienokaiseni ensimmäisenä iltana:
"Herra siunatkoon sinua
- ei niin että saisit rahaa ja mainetta vaan, että saisit jokapäiväisen ruokasi ja voisit olla siunaukseksi lähimmäisellesi.
ja varjelkoon sinua
- elämässäsi tulee kolhuja ja pahoja asioita, mutta luota Herraan joka varjelee sinua. Hän on varjelijasi, joka ei torku eikä nuku.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
- niin, että opit tuntemaan Hänet joka on sinut luonut. Näkemään Hänet kaikkialla.
ja olkoon sinulle armollinen
- voit luottaa Hänen armoonsa, ota vastaan Hänen rakkautensa, joka ei ole kiinni sinun teoistasi.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
- maallista mammonaa en sinulle perinnöksi saa jätettyä miljoonia, mutta tulen kertomaan sinulle perinnöstä, jonka taivaallinen isäsi sinulle antaa. Hän antaa sinulle rauhan. Hän antaa sinulle iankaikkisen elämän.

Tässä mohikaani kampauksella ekan kylvyn jälkeen :)

Kannattaa katsoa!

Anna anteeksi...

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen kirjoitellut tänne yhtikäs mitään. Laiskuus tainnut iskeä... tai sitten odotuksen tuskaisuus, vauva näyttää perineen äitinsä jääräpäisyyden eikä tule ulos... ei kun isältähän ne kaikki huonot piirteet perittiinkin :)

Facen sivuilla oli hauska kuva näistä kahdesta koirasta, jossa on hyvää vihanhallintaa havaittavissa; kun olet vihainen jollekulle, auttaa kun istuu alas ja miettii ongelmaa. Haavelipa sitten istuu toisen pään päälle pohtimaan tilannetta :) 

Tämä ei loppujen lopuksi ole kovin kaukaa haettua ihan tosi elämässäkään. Hihojen palaessa johonkin mielummin jätämme huomiotta koko ärsyttävän tyypin koko loppuelämäksi. Asioistahan ei kannata puhua ja jos vielä kyseessä pohjalainen joka ei puhu eikä pussaa hiljaisuus on taattua. Tässä saattaa vain käydä niin, että ihmiset loppuvat jossain vaiheessa ympäriltämme.

Anteeksianto ja anteeksisaaminen liittyvät läheisesti riitojen ratkaisemiseen. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että anteeksisaaminen on aika vaikeaa. Sen oppii jo lapsista, joiden on niin hankalaa pyytää anteeksi (olisikin vain lapset...). Anteeksi pyydettäessä joutuu nöyrtymään toisen edessä ja joutuu tilanteeseen jossa oletkin toisen vallan alla. Antaako hän anteeksi vaiko eikö.

Raamattukin kertoo vertauksen isästä jolla oli kaksi poikaa. Toinen pojista päätti kokeilla siipiään maailmassa ja vaati saada osuutensa perinnöstä jotta voisi temmeltää maailmalla. Isä antoi pojan osuuden ja poika sai viettää railakasta elämää. Tuli kuitenkin päivä, kun rahat loppuivat ja poika joutui miettimään uudemman kerran tulevaisuutta. Ainoa toivo oli nöyrtyä ja pyytää anteeksi isältä. Mietipä miltä pojasta on tuntunut! Tuhlannut kaiken ja sitten pitäisi tulla isän kasvojen eteen kertomaan, että arvioinpa tilanteen pahasti pieleen. Poika kuitenkin lähtee kotia kohden ja ennen kuin hän pääsee ovelle saakka isä juoksee vastaanottamaan poikaansa. Vanhempien rakkaus ei lopu lapsen töppäilyjen kohdalla.

Vertauksella Jeesus halusi opettaa meille, että me olemme lähteneet pois Hänen luotaan. Hän ei estä eikä käytä pakkokeinoja pitääkseen ketään lähellään, mutta jää odottamaan paluutamme.

Jeesus opetti meitä myös anteeksiantamisen jaloon taitoon. Pietari kysyi jalona Jeesukselta riittääkö jos hän antaa samalle tekijälle jopa seitsemän kertaa anteeksi. Jeesuksen vastaus mahtoi hämmästyttää: ei se ei riitä vaan sinun tulee antaa anteeksi jopa ylitse viisisataa kertaa samaiselle rikkojalle. Eli ei luvun mukaan. Tämä ei suinkaan tarkoita, että olemme ovimattoja ja painamme kaiken villaisella. Jumala tahtoo oikeutta ja vihaa väärintekijöitä, mutta se ei estä Häntä antamasta heille anteeksi. Anteeksiantaminen ei ole pakkokeino vaan sydämestä lähtevä asenne, joka muuten ennen kaikkea auttaa itseäni. Katkera ihminen ei ole mukavaa seuraa muille eikä varmasti itselleenkään.

Tämä viikko on hyvä aloittaa anteeksiannon ja anteeksisaamisen merkeissä. Korjataan rikkoutuneet suhteet, eikä anneta olemassaolevien mennä rikki jääräpäisyyden vuoksi.

"Anna meille meidän rikkomuksemme anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet." Matteus 6:12.