maanantai 12. joulukuuta 2011

Ei minulta mitään puutu...

Joulu on aivan ihanaa aikaa ja varsinkin näin kun on koko kuukausi aikaa lomailla voi ihan rauhassa laitella kaikkea ja vain myös olla. Tänään ajattelin jakaa kuitenkin joitain ajatuksia joulun sanomasta...

Joulu on meillä perinteisesti yltäkylläisen elämän aikaa; on lahjoja jos jonkinlaista, ruokaa tuhatta eri sorttia jne. Näin kuuluu ollakin ja meidän tulee nauttia elämästä, jos meillä on siihen mahdollisuus! Mutta entäpä hän jolla ei ole mahdollisuutta? Niin mitäpä minä voin oikeastaan tehdä... ei yksi ihminen voi maailmaa pelastaa ja jos ruokin yhden, muutama miljoona muuta jää nälkäiseksi tai vaille lahjaa. Eli annetaan olla vaan, suurimmalla osalla se on vielä kaiken lisäksi ihan omaa syytä, harrastaisivat ehkäisyä tai jotain... Totta kaikki, tosin ajattelin tuoda esille sanan mutta...

Raamatussa on yli 2000 jaetta, jotka puhuvat oikeudenmukaisuuden hankkimisesta sille joka ei site itse voi hankkia. Jesajan ensimmäinen luku puhuu kristityille karua totuutta: Jumala ei halua meidän sunnuntai jumalanpalveluksiamme ja rukouksiamme, jos me sillä vain osoitamme hyvää uskovaa ja unohdamme ympäröivän maailman kärsimyksen. Hän sanoo jopa vihaavansa meidän toimituksiamme!

Fida tarjoaa tänäkin jouluna erään mahdollisuuden auttaa jota kuta muuta www.taivaanlahja.net sivustolla. Se on yksi tapa, jolla voimme olla tänä jouluna mukana tekemässä jonkun toisen joulusta aavistuksen verran paremman. Eikä meidän tarvitse mennä edes Suomen rajojen ulkoupuolelle etsiäksemme jonkun joka on sorrettu tai puutteessa. Voisitko sinä auttaa häntä? Voimme todeta, että auttaminen on vain omantunnon hiljentämistä, en väitä etteikö niinkin voisi olla. Se on ehkä huono lähtökohta auttamiselle, mutta luulenpa nälkäisen olevan kiitollinen edes hänestä, joka teki sen itsekkäistä ajatusperistä.

Sinä olet ehkä tänään siinä asemassa, että sinulta ei oikeasti mitään puutu; onko hän...


tiistai 6. joulukuuta 2011

Kalle 93v.

Minulla oli kunnia saada aikoinaan asiakkaakseni Kalle, joka tänään on reilut 93 vuotta. Kalle kertoi paljon sotajuttuja, jotka jopa naisnäkökulmasta olivat erittäin mielenkiintoisia. Hän kertoi huimista seikkailuista vihollislinjan takana ja junalla matkustamisesta, joka päätyi lopulta koko junan polttamiseen.

Sota sai kuitenkin uuden piirteen kerran, kun Kalle oli katsonut tv:stä ohjelmaa jossa Raamattu oli heitetty lattialle ja todettu sen joutavan sinne vanhentuneine tietoineen. Kallea ei voi kuvata mitenkään hurskaaksi mieheksi ja sota-aikana hän vietti suhteellisen moraalitonta elämää Raamatun mittapuuhun laitettuna. Kalle oli kuitenkin syvästi järkyttynyt seuraavana aamuna ohjelmasta ja kyyneleet silmissä sanoi, että eipä "poika" parka tiedä mitä tekee. Kalle alkoi miettimään sodan julmuutta, pelkoa, järjettömyyttä ja tunteita kuka jää henkiin ja kuka ei. Hän totesi ettei rintamalla ollutkaan niin kovaa miestä, joka ei olisi huutanut Jumalaa avuksi ja se oli ainoa mikä piti heidät hengissä rintamalla. Itse kertoi kantaneensa Raamattua taskussaan, joka oli turva ja lohtu kaiken sen hulluuden keskellä.
Näin myös presidentin julistuksen kansalaisille Kallen papereissa. Presidentti kertoi, että hän ja hallitus olivat polvillaan ja pyysivät että kansakin yhtyisi tähän rukoukseen; Jumala olisi ainoa joka voisi pelastaa tulevasta sodasta.
Meillä oli urheat soturit kentällä, jotka tekivät mitä huimapäisempiä asioita pelastaakseen isänmaansa väheksymättä myöskään lottien ja kotijoukkojen tekemään panostusta, mutta uskon silti ettei Suomea olisi jollei Jumala olisi ollut suojelijanamme. Vapaa maa tarkoittaa minulle paljon ja on etuoikeus olla suomalainen sekä taivaan kansalainen. Meillä on mahdollisuus vaikka mihin, mutta meillä on myös velvollisuus vaikka mihin. En usko, että saimme vapauden vain ollaksemme itse siunattuja. Jaetaan hyvää eteenpäin.

Klinik laulaa hyvän itsenäisyyspäivälaulun, jonka löydät alla olevasta linkistä. Kuuntele laulun sanoma kiitollisin mielin siitä, että meillä on vapaa maa! Kiitos Jumalalle ja kiitos myös Kallen kaltaisille urhoille!


http://www.youtube.com/watch?v=iZkhTKpoSZw

tiistai 22. marraskuuta 2011

On nukahtanut Jumala...

Hector laulaa laulussaan:
"Nyt kuunnellaan vaan taivasta se vaikkei vastaakaan,
on nukahtanut Jumala tai jatkaa luomistaan.
Kai avaruuden tuolla puolen jossain missä lie,
saan vastauksen kunhan kuolen, mutta on tää pitkän pitkä tie."

Tämä kertosäe on soinut päässä tai oikeastaan sen sanat on puhutellut. Laulu kertoo kaiken kaikkiaan pahuudesta, joka maailmassa vallitsee ja sen pelottavuudesta. Viime aikaiset uutiset ovat jälleen kertoneet karua kieltään ihmisten huonosta olosta ja käsittämättömästä pimeydestä, mikä heidän elämässään vallitsee. Vanhemmat ovat jopa valmiita sytyttämään talon palamaan lapsineen.

Hectorin laulu kertoo kuinka ehkä huokaamme rukouksenkin taivaaseen, mutta näyttää kuin Jumala olisi nukahtanut tai ainakin on niin kiireinen muissa suuremmissa hommissaan ettei ehdi huomioida ihmistä. Näyttää kuin emme saisi vastauksia kysymyksiimme tässä ajassa ja on vain odotettava kuolemaa ja katsottava mitä sen jälkeen tapahtuu. Onko Jumala todellakin näin kaukana?

Jouduin tätä pohtiessani huomaamaan, että Jumalani ei ole nukahtanut tai kadonnut, vaan minä olen. Raamattu kehottaa meitä rukoilemaan ja kantamaan toinen toistemme kuormia. Raamatussa Jumala lupaa pitää meistä huolen ja väittääpä tietävänsä hiusteni lukumääränkin. Ei vaikuta kovinkaan kiireiseltä tapaukselta siis! Maailman pahuus lisääntyy päivä päivältä, mutta Jumala on läsnä silti kaikkialla, ei jossain avaruuden tuolla puolen. Vika ei olekaan siis Jumalassa vaan siinä, että emme rukoile Häntä. Tai juu rukoilemme, mutta emme ehdi kuunnella vastauksia tai sitten rukouksemme ovat kuin ne olisi esitetty raha-automaatti yhdistykselle.
Onko sinun Jumalasi nukahtanut tai kadonnut? Haastanpa sinut mukaan etsimään Hänet rukouksessa ja hämmästymään kuinka elävä Jumala vastaa.

Muutankin siis laulun sanat uuteen muotoon:
Nyt kuunnellaan taas taivasta se vastaa edelleen,
on kiinnostunut Jumala ain` luomakunnastaan.
Hän kaikkialla maailmassa tahtoo vaikuttaa,
Hän vastauksen antaa, kun vain jaksan odottaa :)







keskiviikko 19. lokakuuta 2011

90 kananmunaa!

Marko kysyi tuossa muutama ilta sitten, että olenko onnellinen. Ennen kuin vastasin mitään (mikä tietysti virhe, koska Marko luuli etten ole onnellinen sen kanssa...) aloin miettiä mitä ihmettä tarkoitetaan kysymyksellä oletko onnellinen. Mikä on onnellisuuden mittari? Hyvä parisuhde, ihanat lapset, maksetut laskut, koti, ruoka...? Mutta, kun noita ongelmiakin on aina! Asunto myymättä, rahaa ei ylenmääräisesti, pelkoa vauvasta, talvi tulossa jne. näitähän löytyy, jos miettimään alkaa. Olenko siis onnellinen, jos on ongelmiakin? Vai onko se kenties kuin puntari, jonka mittari värähtää ongelmien ja onnellisuuden määrän mukaisesti.
Tämän pitkän ja hartaan pohdinnan jälkeen yritin vielä vastata Markolle, että kyllä mä olen onnellinen, mutta peli taisi olla jo pelattu siinä vaiheessa ;)

Tänään luin Raamattua, josta nousi sama onnellisuus teema esille. Psalmi 1 sanoo "Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin." Englanninkielinen versio sanoo: "Siunattu on se mies..." Nämä kaksi ensimmäistä jaetta kertovat elämän arvojen lähteistä. Todellisesti onnellinen ihminen on se, joka elää Jumalan ohjeiden mukaisesti eikä niiden mukaan, jotka kieltävät Jumalan ohjeet. Todella onnellinen ihminen on sen takia, että Jumala osoittaa hänelle suosiotaan. Todella onnellinen ihminen mietiskelee Jumalan ohjeita öin ja päivin. Eikä se tarkoita nenä Raamatussa istumista 24h / 7!! vaan, että Jumalan sana on ohjenuorana elämässä.

No mitäpä sitten on se Jumalan osoittama suosio ihmiselle? Meille se oli eilen 90 kananmunaa ja 50 € rahaa :) Juuri eilen pohdimme, että voi kun olisi kananmunia leipomiseen ja hieman rahaa ylimääräisiin ostoksiin. Kaupastahan niitä toki saa, mutta meillepä tuotiin kotiovelle 90 kananmunaa suoraan tilalta ilmaiseksi ja raha tuli tilille. Jumala osoittaa meille huolenpitoaan ihmisten kautta. Emme elä nälässä emmekä puutteessa, mutta uskon Jumalan halunneen osoittaa, että Hänellä on varaa osoittaa suosiotaan käytännössäkin.

Jos Marko vielä joskus uskaltaa kysyä uudelleen olenko onnellinen voin vastata ilman taukoa, että kyllä olen. Se ei ole itse asiassa kiinni ulkonaisista tekijöistä. Se ei ole kiinni todellisuudessa siitä onko alla Mersu vai Lada. Se on kiinni siitä mikä on suhteeni Jumalaan. Kaikki mitä omistan voi kadota joku päivä, rakkaat ympärilläni voivat kuolla vaikka kuinka yrittäisin pitää heistä kiinni; usko Jeesukseen on ainoa asia mitä kukaan ihminen tai ulkopuolinen taho ei pysty poistamaan. Olen siis onnellinen :)


lauantai 1. lokakuuta 2011

Pyörälläkö poljen vaiko raketilla meen...?

Vanha vanha lastenlaulu tuli tänä aamuna mieleeni:
Milläs minä pääsisin taivaaseen? Pyörälläkö vinhasti polkien, autollako ajan vaiko raketilla meen? Milläs minä pääsen taivaaseen? No syntini kun hylkään ja tunnustan silloin minä taivaan jo omistan, uskomalla Herraan Jeesukseen pääsen minä varmasti taivaaseen.

Helppoa siis kuin lastenleikki! Ollapa jälleen lapsi, jonka ajatusmaailma on yksinkertaista ja helppoa. Ei tarvitsisi vääntää ja kääntää ajatuksia niin että lopulta on itsekin sekaisin.

Tämä viikko on koulussa tutkittu aihetta, että onko Jeesus ollut edes olemassa ja kuinka vahva uskomme perusta loppujen lopuksi on. Voisi tietysti sanoa tässä vaiheessa, että tutkimuksemme on puolueellista, koska jo uskomme Jeesuksen olemassaoloon, mutta olemme tutkineet eri tieteellisten lähestymistapojen pohjalta mitä kriittiset tiedemiehet uskovat. Lopputulos on, että 99% kriittisesti kristinuskoa tutkineista tiedemiehistä ovat tulleet tulokseen, että Jeesus todellakin on historian henkilö. Ylösnousemuksen todenperäisyydestä päästään melkein samoihin lukuihin, hauta oli todellakin tyhjä. Toki voimme väittää, että opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin, tai että Hän ei edes ikinä kuollut vaan pökertyi verenhukkaan ja pääsi pakenemaan hautaluolasta ilmestyen sen jälkeen opetuslapsille ylösnousseena. Nämä kumpikaan ei oikein ole vakuuttavia perusteluita, kuten opettajamme asian ilmaisi. Opetuslapset kokivat ilmeisesti yhtä lukuunottamatta marttyyrikuoleman. Olivat aika sekopäitä, että olivat valmiita kuolemaan mitä järkyttävimmän kuoleman valheen vuoksi. Tai olisivatko opetuslapset olleet niin tyhmiä, että jos Jeesus olisi saapunut, vertavuotavana nestehukasta hoippuen heidän luokseen, uskoneet että tässä on nyt ylösnoussut Jumalan poika. Aika hatarallapa olisi uskon perusta.

Nämä ovat kaukaisia tapahtumia, mutta otanpa esimerkin meidän ajastamme. Aasian suljetussa maassa missä kristinusko on edelleen tänä päivänä kiellettyä kokoontui uskovien ryhmä lukemaan yhtä ainoata Raamattua minkä olivat onnistuneet säilyttämään. Poliisit ovat saaneet porukan liikkeistä vihiä ja tekevät rynnäkön ryhmän tilaisuuteen. Poliisit antavat kaksi vaihtoehtoa; saat lähteä huoneesta elävänä, jos kuljet Raamatun ohitse ja sylkäiset sen päälle. Yksi toisensa jälkeen nousee ylös ja tottelevat poliisien käskyä. 17-vuotiaan tytön vuoro tulee, hän nostaa Raamatun, pyyhkii sen syljestä ja sanoo: Isä anna heille anteeksi he eivät tiedä mitä he tekevät. Tyttö ammutaan siihen paikkaan.
Maailmassa tapetaan Jeesukseen uskovia hieman alle 180 000 vuodessa uskonsa tähden. Aika hullua porukkaa, jos ottaa huomioon että uskomme perustuisi valheeseen. Pienet lapset ovat valmiita kuolemaan uskonsa vuoksi, ei siksi että heidät olisi aivopesty vaan siksi, että ovat itse kokeneet ja nähneet uskon todellisuuden.
Voimme yrittää tehdä Raamatun todellisuuden tyhjäksi tieteellisin menetelmin ja huomata, että se on silti ainoa kirja maailmassa jonka sanoma pitää.  Jumala ei kärsi meidän epäuskostamme vaan Hän suorastaan haastaa meidät kokeilemaan sanansa pitävyyttä. Jumalan maailmassa ei inflaatio iske!

Sanoma on yhtä helppoa siis tänäänkin: uskomalla Herraan Jeesukseen, pääset sinä varmasti taivaaseen.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Yksilö vai yhteisö

Koulussa on ollut meneillään kulttuurien välinen tutkimus ja sieltäpä bongasinkin graduuni aiheen, tai ainakin nyt kuvittelen niin... Gradu on tiettävästi pitkä, joten älä säikähdä en kirjoita tähän kaikkea, mutta hieman ajatuksia mitä nousi mieleeni.

Elämme länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa yksilöllä on oikeus siihen tähän ja tuohon ja pakko ei ole tehdä sitä tätä eikä tuota, koska saan itse päättää mikä on minulle hyväksi. Sinällään yksilökeskeisyys on tuonut paljon hyviä asioita, mutta aloin pohtia asiaa Raamatun näkökulmasta ja onko todellakin niin, että Jumala on kutsunut meidät individualismiin?

Jumala valitsi itselleen kansan, jonka kautta Hän halusi kutsua ympäröivää maailmaa luokseen. Osoittaa maailman ihmisille yhden kansakunnan kautta, mitä on palvella elävää Jumalaa. Toki kansaa johti yksi mies, mutta hänkin toimi itse asiassa vain välimiehenä kansan ja Jumalan välissä. Vanhasta testamentista nousee yksittäisiä ihmisiä esille, mutta silti pääsääntöisesti heidän toimintansa on keskittynyt siihen, että he joko ohjaavat / varoittavat / rohkaisevat jne. kansaa.

Uuteen testamenttiin tultaessa Jeesus opettaa meitä rakastamaan lähimmäistämme, kantamaan toinen toistemme kuormia ja tietenkin ennen kaikkea seuraamaan Häntä. Jeesus jättää ylösnousemuksen jälkeen maailman evankelioimisen seurakunnan käsiin ja kehottaa jokaista yksilöä toimimaan samaan suuntaan ja käyttämään lahjojaan seurakunnan hyväksi.

Pohjanmaalla asuessa ei ollut hämmästyttävää, jos joku poikkesi kahville ilman kutsumista ja aina äidillä oli pakastin täysi pullaa. (mistä nouseekin mieleeni, että ne tuskan pullat laitettiin heti pakkaseen, eikä niitä saanut syödä...) Meillä ei ainakaan koskaan ollut yksinäinen fiilis. Tänä päivänä pitää kaivaa kalenteria esille sopiakseen aikaa, että joku saa tulla käymään. Seurakunnassa ei tiedetä toistemme nimiä ja naapurikin on vain numeroyhdisteellä tunnistettavissa, koska kukapa naapurin nimen muistaisi saati, että hänet olisi joskus kutsuttu kylään.

Voimme sanoa, että niin mutta kun kulttuuri määritää tänä päivänä näin ja siihen on totuttu. Uudestisyntyneen kristityn näkökulmasta kysyisin yhden kysymyksen. Kenen kulttuuria meidän on käsketty seurata? Älkää mukautuko tämän maailman menoon on Jeesuksen yksinkertainen ohje, mutta ehkäpä se tosiaan ei ole tarkoitettukaan koskettamaan kaikkia elämämme osa-alueita... Voimme puolustautua, että on kiire töissä ja koko ajan vaaditaan enemmän ja enemmän. Tottahan se on, mutta jos kukaan ei aloita muutosta niin mikä on lopputulos.

Nykypäivänä määritellään että kulttuurin eräs osa-alue on uskonto. Aloitetaanko uusi aikakausi ajattelussamme: usko määrittää myös kulttuurini! Katsotaan, jos tästä graduun asti päästään mihin päätökseen sitten tulen, mutta tässä vaiheessa haastan katsomaan ympäröivää maailmaa Jeesuksen silmin.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Minä olen suuri ihme!

Facen seinällä oli seuraavanlainen teksti:
Joskus kun itket, kukaan ei näe kyyneliäsi.
Joskus kun murehdit, kukaan ei näe tuskaasi.
Joskus kun olet onnellinen, kukaan ei näe hymyäsi...

Laittoi miettimään, että näinhän se monesti tai jopa useasti on. Olemme loppujen lopuksi aika yksin maailmassa ja joudumme kohtaamaan ilot ja surut monta kertaa yksin. Aika karua. 

Perjantaina oli pikkuisemme ensimmäinen ultra, jossa mieleeni nousi kuitenkin Psalmin kirjoittajan sanat, jotka nostivat erilaisen perspektiivin:


"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."


Pieni 6,5 cm pienokainen on jo täydellistäkin täydellisempi, varpaineen kaikkineen. Potki vatsaa ja käänsi kätilölle selkäänsä tämän yrittäessä tutkia ilmeisesti liian läheisesti. Todellakin suuri ihme! Jumala on nähnyt sinut ja minut jo ennen kuin päivääkään olimme eläneet, saati sitten nyt kun tallustamme maan päällä. Yksinäiset kyyneleet, yksinäiset onnenhetket, yksinäinen tuska ei olekaan ollut yksinäisyyttä. Vierelläsi on halunnut kulkea ikiaikojen Jumala jakamassa nämä hetket, mutta Hän ei tunkeudu tai tule väkisin. Hän on seissyt vierelläsi koko ajan odottaen ja tietäen. Odottaen, että saisi olla osa elämääsi. Odottaen, että saisi kuulla sinun sanovan Hänelle tuskasi ja onnesi.

Toki tarvitsemme myös ihmistä, jolle elämämme jakaa. Jumalakin totesi paratiisissa ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Vai olikohan se sittenkin niin, että miehen ei ole hyvä olla yksin... :) Jumalalle iski stressi, että joutuu valvomaan miehen puuhia yksinään, niin otti sitten naisen kaverikseen jakamaan tämän työmäärän. Vai mitenkäs se nyt sitten menikään... ;)


Meidän on helppoa silloin, kun menee huonosti syyttää Jumalaa ja kysellä että missä sinä oikein olet, kuinka voit sallia minulle sitä tätä ja tuota. Mutta moniko meistä kiittää niistä hetkistä, kun menee hyvin ja olemme onnellisia.


Facen kirjoitus muuten loppui: Mutta pieraiseppa kerran... :)








tiistai 9. elokuuta 2011

Ensimmäisiä päiviä koulussa

Aamut ovat kylmiä ja syksyiset sateet piiskaa Keuruuta, joten eiköhän se luo tunnelmaa koulun alkamiseen :) Niin ja tietty se uusi Hello Kitty kynä, jossa on kymmenen eri väriä, kiitos Marian joka löysi sen Tiimarista.

Ensimmäinen päivämme alkoi Roomalaiskirjeen 10:13-15 sanoilla: "Onhan kirjoitettu: Jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avuksi sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, jota eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet!"

Ensimmäiset päivät ovat tuoneet mukanaan tietotulvan käytännön asioista ja antanut ymmärtää, että vuodessa riittää töitä esseiden ja tenttien muodossa. En ole kokenut vielä (näiden kahden päivän aikana...) mitään suurta ahaa elämystä, muuta kuin että tämä on se mitä haluan tehdä! Tämä on todellakin sitä mihin haluan loppuelämäni käyttää! Ehkä siinä ahaa elämystä riittävästi näihin päiviin :)

Paavalin sanat Roomalaiskirjeessä puhuivat paljon juuri siitä palavasta halusta olla tuo ilosanoman tuoja, mutta toisaalta se kertoo myös vapaaehtoisuudesta. Lause, jokainen joka uskoo, sisältää vapaaehtoisen valinnan; mahdollisuuden valita miten itse haluaa. Käännynkö Jumalan puoleen vaiko en. Toisaalta valinta on vapaa myös kertojalle; täytänkö oman paikkani Jumalan suunnitelmassa vai en. Lähettäjäkin saa vapaan valinnanmahdollisuuden; haluanko lähettää jonkun kentälle kertomaan vai käytänkö rahani johonkin muuhun. Kaikilla on sama vapaus, mutta kaikilla on myös samaa vastuu. Jonain päivänä Kaikkivaltias Jumala kysyy miten vapautesi käytit.

Ai niin sainpa muuten takaisin Markolta kommenttiini kumman Jumala on suurempi (asuntoa saadessamme siis Markon usko meinasi loppua...) Marko totesi koko ajan, että meille tulee vauva heti kun muutamme. En muuten uskonut pätkääkään ja kas kummaa mitä ilmeisimmin meille siis tulee vauva. Hieman skeptinen vielä täytyy olla :) On outoa kaikkien näiden vuosien jälkeen olla raskaana, edellisestä kumminkin aikaa jo 14 pitkää vuotta. Tekeeköhän se minusta vanhan... No kyllä se suhteellisen todelliseksi muuttuu viimeistään sairaalassa ja niinä öinä kun valvomme hampaiden saapumista. Onneksi Jumalan toimenkuva on suurempi kuin se mihin Häntä aina yritämme määrittää!  




torstai 14. heinäkuuta 2011

Turhuuksien turhuus...?

Kaunis kesäpäivä meneillään ja opiskeluissani kohtasin Saarnaajan, joka sanoo heti alkutöikseen: "Turhuuksien turhuus, sanoo Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta. Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?" (Saarnaaja 1:2-3)

Saarnaaja vaikuttaa kovin pettyneeltä elämäänsä ja suorastaan masentuneelta eikö totta? Saarnaaja oli kuningas joka oli saavuttanut kaiken, oli rikkautta enemmän kuin kellään, oli kunniaa ja mainetta, oli vaimoja, tosin kuka tahansa jolla on monta vaimoa kokee elämänsä turhaksi, yhdessäkin lienee käsittelemistä :) Kaikesta tästä huolimatta vaikuttaa kuin Saarnaaja olisi valmis viilaamaan ranteitaan auki. Tältähän elämä itse asiassa monista tuntuukin. Elämän mielettömyys tulee aika ajoin vastaan ja joutuu pohtimaan mikä järki missään on.

Kun Saarnaajan tekstiä lukee hieman tarkemmin ja jättää noukkimatta yksittäisen jakeen, huomaakin että kirjoittaja ei ollutkaan syvässä masennuksessa vaan hän olikin löytänyt elämän tarkoituksen. Suomenkielinen käännös käyttää sanaa turhuus, mutta itse asiassa alkupeäinen hepreankielinen sana on johdettavissa sanajuuresta, joka tarkoittaa suomeksi ohikiitävää, hetkellistä, katoavaa. Saarnaaja oli ymmärtänyt elämässää jotain arvokasta; elämä itsessään kaikkineen oli vain hetkellistä ja katoavaa. Se ei olisi pysyvää ja siksi pelkkä materiaalinen hyvinvointi ei voinut tuoda tyydytystä elämään.

Mitä Saarnaaja sitten ehdottaa tämän tilalle? Hän oli käsittänyt, että ainoastaan Jumala oli luonut kaiken kauniisti. Hän käsitti, että koska Jumala oli luonut ihmisen, ihminen ei olisi kokonainen ilman Jumalaa. Jumalan kokoinen aukko ei täyttyisi ihmisen elämässä millään mitä maailma tarjoaa, eikä tyydytystä elämään löytyisi mistään muualta kuin Jumalasta. Vasta tämän yhteyden jälkeen ihminen osaisi nauttia kaikesta auringon alla olevastakin. Kaikki tulee Jumalan kädestä ja niistä kuuluukin nauttia, ne ovat Hänen lahjojaan meille. "Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä." (2:24)

Saarnaaja lopettaa pohdintansa: "Paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua ja alituinen tutkiskelu väsyttää ruumiin. Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä. Jumala vaatii tuomiolle kaikista, salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista." (12:12-14)

Elämä eletään vain kerran, joten siitä tulee nauttia! Joudumme kuitenkin päättämään myös ikuisuutemme tässä ajassa ja missä sen vietämme.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Koti suoraan taivaasta :)

Ajattelin kertoa teille miten saimme tämän nykyisen "opiskelijaboximme". Kuullessamme, että pääsemme kouluun sisään (postilaatikosta kului varmasti saranat niiden viikkojen aikana, kun kirjettä odotimme), aloitimme tietenkin tutkimaan asumisvaihtoehtoja. Asuntojahan löytyi ja varsinkin varuskunnanalueelta. Hieman iski pelko, että mihin luukkuun sitä joudutaan, vaikkakin on kyse vain vuoden asumisesta.
Menin kuitenkin rukoukseen ja kannoin Isälle huoleni. Pyysin, että saisimme kuitenkin ihan kivan kodin. Rukouksen jälkeen kerroin Markolle, että me muuten muutetaan kartanoon, jossa hillitön piha, järvi vieressä ja vuokra olematon. Marko nauroi ja kehotti pitämään unelmista kiinni. Kävi kyllä mielessä itselläkin, että mistähän moisia kartanoita löytyisi.

Kahden viikon kuluttua tästä soitin Markolle töihin ja kerroin ettei ikinä arvaa mihin muutamme! Minulle tuli sähköpostiin ilmoitus vapaana olevasta kartanosta, pihalla, järvellä ja halvalla vuokralla! Kaupanpäälle sain syreeniaitani, jota olen aina halunnut ja saunan kiuaskin on sellainen jonka olimme omissa ajatuksissamme suunnitelleet Tuusulan asuntoon, mutta rahanpuutteen vuoksi jätimme hankkimatta. Saimme täydellisen kodin Taivaan Isän järkkäämänä :)

Ai niin piti muuten vähän kiusata Markoa ja kysyä kumman Jumala on suurempi ;D

torstai 16. kesäkuuta 2011

Matka alkoi

Tänään on kolmas iltamme uudessa kodissa Keuruulla. Muutosta kerrakseen... Mistä kaikki sitten alkoi?

Olin 7-vuotias ja menossa nukkumaan, kun elämäni sai kokonaan uuden suunnan. Jeesus ilmestyi minulle kasvotusten ja koin olevani syntinen. Hänen läsnäolonsa oli täydellistä pyhyyttä, jonka läheisyydessä ei pystynyt olemaan. Jeesus kertoi, että Hänen kauttaa voin saada syntini anteeksi, jos vain haluaisin. Totta kai halusin! Keskustelimme vielä muutakin, mutta se mikä on johtanut tähän päivään, oli kutsu lähetystyöhön. Siitä päivästä alkaen olin matkalla Afrikkaan lähetystyöhön. Kannoin mustaa Magdalena nukkea mukanani kaikkialla ja rukoilin Afrikan lasten puolesta. Todettakoon, että Karijoella ei ollut aktiivisesti näkyvissä lähetystyöstä saatikka Afrikka, ainakaan niin, että olisi minut saavuttanut.
Teini-ikä meni kutsua kantaessa, mutta aikuisiän kynnyksellä petyin ihmisiin ja päätin jättää taakseni niin seurakunnan kuin lähetystyönkin. Se oli sitä paitsi aivan liian hankalaakin ja liian köyhää ja liian aivan kaikkea. Koin ja näin kaiken mitä maailmassa voi kokea, ikävä kyllä. Mutta onneksi Jumala on pitkämielinen ja kutsui uudelleen. Siinä hetkessä sanoin, että tässä on aivan kaikki ja jos vielä kelpaan työhön niin olen valmis.
Jumalan armo riittää ja kelpaan Hänelle, mutta välillä on hankalaa muistaa se itse. Menneisyys löytyy ja puhtain siivin ei elämästä selvinnyt. Toisaalta enpä enää katsele korkealta ja kovaa muita ihmisiä. Sädekehä on särkynyt aikoja sitten.
Viime syksynä aloitimme prosessin Raamattukouluun lähdöstä. Täydellisen järjetön idea, mutta nyt on rauha sisimmässä. Hyvistä yrittäjän tuloista opintotuelle, joka ei edes kata vuokraa, ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Mutta Pekka Simojoen laulunsanoin: "kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan," menemme eteenpäin.
Tulevaisuus on täydellisen avoin, mutta mikäs seikkailu se sellainen on, jos kaiken tietää etukäteen :)