Jatkoaika

Nyt on taas jääkiekko kansa liikkeellä, tosin taitaa olla rauhoittunut jo mainitsemattomista syistä... Siitä kuitenkin tuli termi jatkoaika mieleen.

Korjatkaa jos olen väärässä (en seuraa lätkää sitten pätkääkään, joten tieto vähän vajaata), mutta jatkoaika siis tarkoittaa peliajan jälkeen tapahtunutta peliä. Jatkoajan ja siis koko pelin voittaa se, joka saa ekana maalin, eikö totta?

No siitäpä olen pohtinut viime aikoina elämän jatkoaikaa. Paappa sairastui joki aikaa sitten syöpään ja sai nyt kuulla, että tällä erää syöpä on taltutettu. Elämä sai jatkoaikaa. Oma isä sai ambulanssi kuskit liikkeelle ja oli sairaalassa tutkimuksissa ja pelättiin jo pahinta. Kuolema käväisi tosi lähellä ja jos olisi mennyt tajuttomaksi muualla kuin siskon luona, hautajaisia saatettaisiin suunnitella. Tarkkojen tutkimusten ja sairasloman jälkeen isäkin sai jatkoajan. Jatkoaika on tosin riippuvainen säännöllisestä piikittämisestä B12-vitamiinia. Mutta se on pientä se, ainakin meidän mielestä jotka saimme mahdollisuuden vielä pitää rakasta isää luonamme!

Jatkoajalla jääkiekossa on mahdollista ainoastaan täysillä meno ja kaikkensa antaminen pelille, muuten jatkoajasta ei ole mitään hyötyä. Jos elämässä saa jatkoaikaa niin miten sen sitten käyttää, lienee siis pohdintani syvällinen merkitys. Ja toisaalta me emme tiedä päiviemme määrää, joten onko jokainen päivä itse asiassa jatkoaikaa? Elämässämme me voimme valita, että jämähdämme paikoillemme ja vain selviydymme päivästä toiseen tai sitten voisi tietysti valita elävänsä tietyllä tapaa viimeistä päivää koko ajan. Toteuttaa unelmia! Elää haaveita ja unelmoida hieman lisää! Antaa menneisyyden jäädä taakse ja tähdätä vain täysillä jatkoaikaan.

Miten kiitollisia olemmekaan, että isä sai jatkoaikansa! <3


Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen! Psalmi 90:12

Jäähyvästi Kalle!

Reilut kuusi vuotta sitten sain kunnian tutustua Kaarloon eli Kalleen, sotiemme veteraaniin. Siinä vaiheessa hän makasi sängyssä kuolemaa odottaen, kykenemättä liikkumaan halvauksen jäljiltä. Kummasti ystävyys ja huolenpito vaikuttivat ja johan me puolen vuoden päästä kävimme kuntosalilla pari kertaa viikossa. Saattoipa asiaan vaikuttaa pieni miehinen halukin näyttää pystyvänsä vielä johonkin :)
Opin Kallelta paljon! Kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni sodista ja olosta rintamalla. Opin kuinka paljon tuohon aikaan arvostettiin Jumalaa ja kunnioitettiin isänmaata. Opin mitä on todellinen rakastaminen. Tämä aviopuoliso otti sadantuhannen euron lainan jotta sai hoidettua vaimonsa hautaan saakka kotona yksityisten hoitajien avustamina, kun kunta kieltäytyi hoitoa antamasta. Opin, että rakkaus on valmis uhrautumaan. Hän joutui myymään kotinsa, jotta sai lainan maksettua vaimon kuoleman jälkeen. Hänestä tuli meidän pappa, joka haettiin juhlimaan niin jouluja kuin synttäreitäkin. Omia omaisia ei enää ollut ja ystävätkin olivat kuolleet jo aikaa sitten.
Tänää Kalle nukkui pois ja sydämeen jäi hänen kokoisensa aukko. Sunnuntaina vielä soitin ja vannotin ettei mene taivaaseen juhlimaan ennen minua. Portilla on istuttava ja odotettava! Kalle sai sanottua, että sovittu. Nähdään porteilla!

Syövänpelkoa ja piukkoja pakaroita

Jaahas nyt on ehtinyt tapahtua pienessä ajassa hirmuisen paljon ja vielä enemmän on ehtinyt käydä lävitse tunnepuolella. Miten ihmiseen mahtuukin niin paljon tunteita? Mistäs aloitetaan...?

Ehkäpä suurimmasta muutoksesta eli kotiäitiys on ohitse ainakin kuukaudeksi ja Eva aloitti päiväkodissa. Isoon Kirjaan tarvittiin koulutussihteerin sijaista, jonka paikan otin vastaan tunteiden kera. Tunteet ovat olleet rataa:
- huono äiti vien lapsen hoitoon
- vau mä pääsen töihin raamattukouluun
- apua osaanko tehdä mitään, jännittävää
- mitäs jos tykkäänkin työstä, josta siis seuraa jälleen syyllisyyden tunne, että Eva ilman mua päivän
- niin ja tietty mulla ei ole mitään päällepantavaa!!! Eikä hiukset mene mihinkään asentoon!

No eka viikko on takana ja Eva sekä äiti on hengissä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Eva nauttii hoidossa olosta ja lapsien kanssa leikkimisestä. Touhuilee jo kovasti kotileikkejä muiden kanssa ja keksi kiusatakin jotain pientä ressua (vanhempaa kyllä kuin Eva) kiskomalla siltä tuttia suusta. Ja aina kun toinen alkoi itkeä Eva laittoi tutin takas ja alkoi nauramaan. Mitähän tästä pitäisi päätellä ;) Päiväkoti on ihana vanha kyläkoulu, jossa on tilaa pienelle armeijalle. Tällä hetkellä hoidossa on vain kahdeksan lasta, joten huomio on taattu kaikille. Päiväkoti myös toimii kristillisillä periaatteilla, joten mikä sen hienompaa kuin että lapsi saa olla hyvässä ilmapiirissä koko päivän.

Sitten tosiaan tuo syövänpelko, joka otsikossa tuli esille. Olin reilut kaksi viikkoa sitten lääkärissä ja lääkäri otatti kiireellisenä koepaloja kohdunkaulansyövän epäilyn vuoksi. Tästä nousi aikamoinen tunneskaala ja kosketti myös toki Markoa mitä suuremmassa määrin. Ei me itsessään kuolemaa pelätty, kuten Paavali toteaa Kristus on minulle elämä ja kuolema voitto. Kuolema on vain yksi välietappi tämän maan päällisen taivalluksen aikana, mutta muita tunteita sitten riittikin. Evasta luopumisen ajatus oli paha tunne ja toisaalta myös naisellinen näkökulma hoitojen sivuvaikutuksiin ym. laittoi miettimään miten kaiken kestää ja jaksaa perheen ohessa. No onneksi eilen tuli kirje, joka kertoi kaiken olevan ok. Markon ensimmäinen huokaus kirjeen nähdessään kuvastaa tilannetta: Herralle kiitos!

Syöpä on kyllä kumma sana. Se tuo mieleen heti kaiken kamalan ja maistuu pahalta suussa. Siihen liittyy kipua, kärsimystä, toivoa, epätoivoa, luopumista jne. Onneksi tauti jäi sanan asteelle, mutta ehkäpä jälleen opin jotain. Opin mitä kaikkea se voikaan merkitä ja kuinka tärkeää on perheen ja ystävien tuki, vaikkakin vain kirjeen odottelu vaiheessa. Mutta miten ne ihmiset selviävät joilla ei ole uskoa iankaikkisuuteen? Itseäni lohdutti kuitenkin tieto, että kaikki on Jumalan käsissä loppujen lopuksi.

Mitäpä vielä... Niin Marko tosiaan aloittaa toukokuun lopussa työt Jyväskylässä Apple huollossa. Mukava vaihdos Markon kannalta. Pääsee tekemään oman alansa töitä ja huomattavasti turvallisempi työympäristö kuin tällä hetkellä. Päivät toki pitenee matkojen vuoksi, mutta saa mahdollisuuden tehdä opiskelujaan bussimatkoilla.

Ai niin ja ne piukat pakarat ;) Ne ovat tulollaan nimittäin n. 80-90 km tulee työmatkapyöräilyä viikossa! :)

Meillä ei ole kylmä, vaan tämä on neidin uusin into: toppatakki päälle ja Pingua katsomaan!

Hänen läsnäoloaan!

Aika taas lentää liiallisella vauhdilla ja kirjoittamiset tänne jääneet kertakaikkisen vähäisiksi. Pieni päivitys siis :)
Thaimaan reissu oli upea ja sydän jäi sinne. Ehkäpä joku päivä palaammekin! Joitain työhakemuksia Aasian suuntaan laitettu, mutta mistään ei ole toistaiseksi kuulunut mitään. Uusi kotikin piti saada Thaimaasta käsin ja teimmekin sitten nettishoppailun! Ostimme kodin täältä Keuruulta pelkkien kuvien varassa. Hivenen kyllä pelotti, mutta oikein kiva tämä on, kun vielä keittiöremontti tehdään. Aika näyttää kauanko tässä sitten asustellaan. Itse takkuan gradun viimeisiä lukuja ja edistyminen tuskallisen hidasta. Ehkä se joku päivä siitä... Sitten aloitin kasvatustieteiden perusopinnot, silmälläpitäen raamattukoulutyötä. Ei siitä ainakaan haittaa voi olla. Lukemista vain hiukka lisää. Lieneekö jokin addiktio tämä opiskelu...?

Pääsiäinen on jo aivan käsillä ja siitä tulikin mieleeni erilainen tapaus pääsiäisen tiimoilta nimittäin Jeesuksen voitelu Marian toimesta ennen ristiinnaulitsemista. Lähinnä sieltä nousi silmiini sanat "köyhät teillä on aina luonanne, mutta minua teillä ei aina ole." Jeesus nuhteli näillä sanoilla opetuslapsia, jotka moittivat kalliin voiteen käyttöä Jeesuksen voiteluun. He olisivat mielellään antaneet rahat köyhille. Jeesus ei kieltänyt antamasta rahaa köyhille vaan muistutti, että yksi asia on kuitenkin ylitse muiden; Hänen läsnäolossaan oleminen.

Välillä tuntuu turhauttavalta odottaa ja olla "vain täällä", kun mieli palaisi jonnekin tositoimiin. Mutta loppujen lopuksi kaikki tämä on sitä tositoimia! Lähetystyö on siellä missä minäkin. Joku viisas on sanonut ettei kannata lähteä ulkomaille tekemään sitä mitä et tee kotimaassakaan, joten siinä on hyvä oppineuvo kerrakseen. Jeesus sanoi Marian voitelun yhteydessä, että tämän naisen teko tullaan muistamaan. Muistetaanko minut siitä, että vietin aikaa Jeesuksen läheisyydessä ilman hötkyilyä ja tekemisen pakkoa? Muistetaanko sinut? Viime päivinä on tullut muistutus siitä, että elämämme tässä ajassa on rajallinen iästä huolimatta. Se laittaa huomaamaan, että todellisuudessa millään ei ole loppu viimeksi merkitystä mitä tässä ajassa omistaa tai on tehnyt. Jeesuksen läsnäolossa oleminen tai olematta jättäminen on ainoa mikä jää jäljelle, kun kaikki muu riisutaan.  

Siunattua pääsiäistä sinulle!

Mussukka on jo 1v :)

Phuket Zoossa mietittyä :)

Nyt alkaa olemaan viimeiset päivät käsillä; neljä päivää enää jäljellä! Ja Suomessa pakkanen sen kun jatkaa paukkumistaan. Lentokentällä voi olla lauantaina tärisevää porukkaa... 

Kaikkea on koettu ja kaikkea on ajatuksiin mahtunut. Mahtuupa päiviin yhden asunnon osto Keuruultakin netin välityksellä! Olipahan aika pähkäily ostaa asunto pelkkien kuvien perusteella. Pääsemme sinne siis sunnuntaina, kun täältä saavumme Suomeen. Pieni kaksiohan tuo on, mutta eiköhän siellä sen aikaa pärjää, kun kaikki saman katon alla olemme. Jere pääsee jatkamaan kouluaan Keuruulla, joka lienee tällä hetkellä pääasia. 

Mutta nyt vähän asiaakin... Kävimme lauantaina eläinpuistossa, joka laittoi ajattelemaan asioita. Pohjana ajatuksille 1. Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun jakeita:

" Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet"

Luotuaan ihmisen Jumala antoi ihmiselle tehtävän hallita Hänen luomaansa maailmaa. Maailman hallinta piti sisällään eläinten lisäksi luonnon käyttäminen elämiseen. Hän antoi meille kaikki edellytkset elämiseen. No miten tämä liittyy meidän vierailuumme eläinpuistossa...?

En ole koskaan ollut mikään luonnosuojelija ihminen tai ekologi mitenkään erityisellä tunteella, mutta eläinpuistossa kulkiessa en voinut olla ajattelmatta, että tämä ei ole takuulla Jumalan ajatus siitä miten luontoa ja eläimiä tulisi hallita. Turistit olivat sotkeneet osan alueesta roskaamalla luontoa todella törkeästi ja eläinten oltavat eivät vastanneet ihan käsitystämme hyvistä oloista. Osa eläimistä oli järkyttävän pienissä täysin virikkeettömissä metallihäkeissä ja norsu parat oli alle metrin mittaisissa metallikahleissa kaikessa söpöydessään. Korkeasaari on muuten hienosti järjestetty paikka! Eläimet oli ihania ja niiden esitykset oli todella valloittavia, mutta jotenkin tämä toinen puoli teki tosi surulliseksi. 

Ei minusta edelleenkään luonnonsuojelijaa tullut, mutta olen entistä vakuuttuneempi, että kristittynä minulla on vastuu myös Jumalan luomakunnasta! Ehkäpä jätän muutaman muovikassin ostamatta, kun pääsemme Suomeen. Yksi ihminen ei maailmaa pelasta, mutta oman vastuuni voin kantaa :)

Sitten vielä hieman kuvia kertomaan elostamme :)

Marko ja Eva "jalkakäytävällä", tällä kertaa sinne mahtui :)

Eva oppinut uusia asioita; Haloo, kuka siellä?

Isä ja Jere antoi elefantille ruokaa, joka kovasti halusi syötävää.

Osaan jo syödäkin itse, tosin kukaan ei huoli syliin sen jälkeen...

Jere söpön söpön pienokaisen kanssa.

Buddhaa ja muuta kulttuuria

Viikkoon mahtuu paljon... ehkäpä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa 

Marko ja Jere kokeili kalansyöntiä... siis tällä kertää toisinpäin: kalat söi miehiä. Tosi ällön näköistä puuhaa, mun jalkoja ei sinne kyllä saatu lähellekään!

Isän sydän ja kunto tuli testattua. Noustiin vuorelle ja isä kantoi Evan sinne ylös. Takaisin tullessa Marko kantoi ja etsi lyhyemmän reitin navigaattorin avulla ;) Joku oli hieman katkera... Evallakin ilmeisesti rankkaa kun kieli roikkuu ulkona. 

Munkit istuskelemassa. Munkiksi voi hakeatua parista viikosta eteenpäin kunhan on koulutettu ja tietyn ikäinen, vastaa meidän rippikouluamme. Tosin tuo ensimmäinen pikkumies ei kyllä ollut tätä ikää nähnyt joten hän lienee ihan "todellinen munkki".

Joku karmea heppu temppelin edustalta, kuinka osattukin tehdä noin kammot silmät!!

Ripulin hoitoa... Evalle iski paha ripuli ja neste eikä ruoka uponnut millään. Tänään apteekista löytyi jotain tujua lääkettä, joka ilmeisimmin lähtenyt tehoamaan. Pieni lapsi matkassa tuo todella omat haasteensa, huoli on suuri kun ei tiedä miten toista auttaisi.

Meidän TEFL-opiskelija. Koulu on ihan täyttä työtä ja rankkaa. Nytkin Marko jäi huoneeseen opiskelemaan, tai sitten se vain halusi päästä nukkumaan ja hääti meidät pois... :)

Big Buddha löytyy vuoren huipulta ja on itsekin järjettömän iso. Varsinainen nähtävyys kyllä on! Roomalaiskirjeen kohta tuli elävänä mieleen näitä kaikkia katsellessa: Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä jota eivät tunne! Näinhän se on. Jos tämä on ainut jumala jonka tietävät, ketä muuta voisivat avukseen pyytää. Kenen vastuu?

Tämä jäi hämärän peittoon että oliko hindu vai buddha temppeli mutta näyttäisi kertovan helvetistä ja ihmisistä jotka ovat vielä matkalla ja toivovat valaistumisen kautta löytävän tien taivaan porteille. 

Että sellainen läpileikkaus. Oman kertomuksen saisi ihmisistä ja Evan saamista lahjoista. Tai liikeenteestä joka on käsittämätön varsinkin jalankulkijan näkökulmasta. Sekaan vain ja ylitse jos pääsee jostain raosta. Toki välillä löytyy kuskeja jotka antavat tietäkin. Ai niin ja liskot... niitä on muuten paljon ja kaikkialla, tai gekkojahan ne on. Yritin tänään olla rohkea ja näyttää Evalle sellaista läheltä. Rohkeus petti kun se lähti liikkeelle enkä tiennyt oliko mun jaloissa vai jossain muualla :D

Perillä Phuketissa

Täällä sitä sitten viimeinkin ollaan pitkän odotuksen jälkeen!

Matka tänne tuntui melkoisen pitkältä Evan korkean kuumeen ja oman oksentelun vuoksi. Tänään Evalla on onneksi ensimmäinen kuumeeton päivä ja kukaan muu ei ole yökkäillyt, joten taisipa olla vain matkapahoinvointia. Muuten matka meni Evan kanssa paremmin kuin hyvin. Lauleskeli ja jutteli kaikille ja päästiinpä Bangkokissa jonojen ohitsekin ja eri ovesta ensimmäisenä koneeseen kuin muut. Meidät vain napattiin jonoista pois, ei huono ollenkaan.

Aurinko on paistanut ja lämmintä piisaa jopa minun mittapuuhun. Ei palella ei :) Jes! Väritys on alkanut muuttumaan enemmän paikalliseksi kuin länsimaalaiseksi. Marko ei enää löydäkään minua ihmisten joukosta mustien hiusten vuoksi kuten Suomessa tekee, voin yrittää siis harhauttaa sen :)

Ihmiset ovat hymyileviä ja erittäin kohteliaita. Englanninkielen taito on surkeaa, joten keskusteluja on tosi hankala saada aikaiseksi muiden kuin Markon luokkakavereiden kanssa. Muita turisteja ei sitten juuri ollekaan tällä alueella. Hyvä niin!

Eva saa huomiota ja paljon!! Ihmiset koskettelevat, hymyilevät, heiluttavat ja kiikuttavat häntä ympäriinsä Evan suostuessa syliin. Tulipahan jo yhdelle siivooja naiselle sanomistakin, kun hänelle Eva suostui menemään syliin, mutta ei respan naiselle. Hän oli selkeästi näreissään ja tiuskaisi siivoojan antamaan lapsen takaisin ja pysymään poissa respan alueelta.

Kaikki on uutta ja olemme ehtineet nähdä vasta lähialuetta. No onhan tässä vielä aikaa. Välillä pitää muistuttaa itseään että ehtii tässä muinakin päivinä tekemään, jotain eikä kaikkea tarvitse tehdä yhdellä kertaa.

Markolla alkaa huomenna koulu ja me alamme miettiä mitä touhuamme päivät Jeren kouluhommien lisäksi. Markoa jännittää hieman kun on ainoa "ei natiivi", mutta eiköhän tuo ala sujua muutaman päivän jälkeen.

Eva valmiina  ekaan päivään. Rinkka oli loisto ostos, rattailla mahdottomuus liikkua.

Näkymä parvekkeelta.