Buddhaa ja muuta kulttuuria

Viikkoon mahtuu paljon... ehkäpä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa 

Marko ja Jere kokeili kalansyöntiä... siis tällä kertää toisinpäin: kalat söi miehiä. Tosi ällön näköistä puuhaa, mun jalkoja ei sinne kyllä saatu lähellekään!

Isän sydän ja kunto tuli testattua. Noustiin vuorelle ja isä kantoi Evan sinne ylös. Takaisin tullessa Marko kantoi ja etsi lyhyemmän reitin navigaattorin avulla ;) Joku oli hieman katkera... Evallakin ilmeisesti rankkaa kun kieli roikkuu ulkona. 

Munkit istuskelemassa. Munkiksi voi hakeatua parista viikosta eteenpäin kunhan on koulutettu ja tietyn ikäinen, vastaa meidän rippikouluamme. Tosin tuo ensimmäinen pikkumies ei kyllä ollut tätä ikää nähnyt joten hän lienee ihan "todellinen munkki".

Joku karmea heppu temppelin edustalta, kuinka osattukin tehdä noin kammot silmät!!

Ripulin hoitoa... Evalle iski paha ripuli ja neste eikä ruoka uponnut millään. Tänään apteekista löytyi jotain tujua lääkettä, joka ilmeisimmin lähtenyt tehoamaan. Pieni lapsi matkassa tuo todella omat haasteensa, huoli on suuri kun ei tiedä miten toista auttaisi.

Meidän TEFL-opiskelija. Koulu on ihan täyttä työtä ja rankkaa. Nytkin Marko jäi huoneeseen opiskelemaan, tai sitten se vain halusi päästä nukkumaan ja hääti meidät pois... :)

Big Buddha löytyy vuoren huipulta ja on itsekin järjettömän iso. Varsinainen nähtävyys kyllä on! Roomalaiskirjeen kohta tuli elävänä mieleen näitä kaikkia katsellessa: Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä jota eivät tunne! Näinhän se on. Jos tämä on ainut jumala jonka tietävät, ketä muuta voisivat avukseen pyytää. Kenen vastuu?

Tämä jäi hämärän peittoon että oliko hindu vai buddha temppeli mutta näyttäisi kertovan helvetistä ja ihmisistä jotka ovat vielä matkalla ja toivovat valaistumisen kautta löytävän tien taivaan porteille. 

Että sellainen läpileikkaus. Oman kertomuksen saisi ihmisistä ja Evan saamista lahjoista. Tai liikeenteestä joka on käsittämätön varsinkin jalankulkijan näkökulmasta. Sekaan vain ja ylitse jos pääsee jostain raosta. Toki välillä löytyy kuskeja jotka antavat tietäkin. Ai niin ja liskot... niitä on muuten paljon ja kaikkialla, tai gekkojahan ne on. Yritin tänään olla rohkea ja näyttää Evalle sellaista läheltä. Rohkeus petti kun se lähti liikkeelle enkä tiennyt oliko mun jaloissa vai jossain muualla :D

Perillä Phuketissa

Täällä sitä sitten viimeinkin ollaan pitkän odotuksen jälkeen!

Matka tänne tuntui melkoisen pitkältä Evan korkean kuumeen ja oman oksentelun vuoksi. Tänään Evalla on onneksi ensimmäinen kuumeeton päivä ja kukaan muu ei ole yökkäillyt, joten taisipa olla vain matkapahoinvointia. Muuten matka meni Evan kanssa paremmin kuin hyvin. Lauleskeli ja jutteli kaikille ja päästiinpä Bangkokissa jonojen ohitsekin ja eri ovesta ensimmäisenä koneeseen kuin muut. Meidät vain napattiin jonoista pois, ei huono ollenkaan.

Aurinko on paistanut ja lämmintä piisaa jopa minun mittapuuhun. Ei palella ei :) Jes! Väritys on alkanut muuttumaan enemmän paikalliseksi kuin länsimaalaiseksi. Marko ei enää löydäkään minua ihmisten joukosta mustien hiusten vuoksi kuten Suomessa tekee, voin yrittää siis harhauttaa sen :)

Ihmiset ovat hymyileviä ja erittäin kohteliaita. Englanninkielen taito on surkeaa, joten keskusteluja on tosi hankala saada aikaiseksi muiden kuin Markon luokkakavereiden kanssa. Muita turisteja ei sitten juuri ollekaan tällä alueella. Hyvä niin!

Eva saa huomiota ja paljon!! Ihmiset koskettelevat, hymyilevät, heiluttavat ja kiikuttavat häntä ympäriinsä Evan suostuessa syliin. Tulipahan jo yhdelle siivooja naiselle sanomistakin, kun hänelle Eva suostui menemään syliin, mutta ei respan naiselle. Hän oli selkeästi näreissään ja tiuskaisi siivoojan antamaan lapsen takaisin ja pysymään poissa respan alueelta.

Kaikki on uutta ja olemme ehtineet nähdä vasta lähialuetta. No onhan tässä vielä aikaa. Välillä pitää muistuttaa itseään että ehtii tässä muinakin päivinä tekemään, jotain eikä kaikkea tarvitse tehdä yhdellä kertaa.

Markolla alkaa huomenna koulu ja me alamme miettiä mitä touhuamme päivät Jeren kouluhommien lisäksi. Markoa jännittää hieman kun on ainoa "ei natiivi", mutta eiköhän tuo ala sujua muutaman päivän jälkeen.

Eva valmiina  ekaan päivään. Rinkka oli loisto ostos, rattailla mahdottomuus liikkua.

Näkymä parvekkeelta.

Lähtölaskenta alkaa :)

Se on sitten joulu ohitse ja Thaimaan matkaan on enää viitisen päivää aikaa, isä on laskenut jo tunteina joten siltä voi tarkistaa tarkemman ajankohdan ;)

Viikkoa ennen joulua pakkasimme kaikki loput tavaramme Keuruulta kasaan ja laitoimme ne varastoon. Huonekalut lähtivät kiertoon lukuunottamatta Jeren tavaroita. Uutta asuntoa helmikuulle ei ole vielä tiedossa lukuisista etsinnöistä huolimatta. Kukaan ei ollut valmis vuokraamaan niin kauas kuin vasta helmikuulle... No mene ja tiedä onko siinä jokin suurempi tarkoitus ettei kotia vielä löytynyt, mutta eiköhän sitä jotain löydy tammikuun aikana. 

On ollut hassua olla "koditon". Muutamassa Ikean kassissa on ollut maallinen omaisuus matkassa ja siskon luona saatu olla. Ihan opettavainen kokemus kaiken kaikkiaan: huomaa että pienellä määrällä tavaraa pärjää vallan mainiosti, omistan maailman parhaan perheen ja ystävät joiden luona voimme majailla sekä toisaalta sekin on tärkeää huomata, että oma koti jossain muodossa on kyllä ihan kiva silti omata, vaikka onkin mukavaa kun ihmisiä on ympärillä. Siskon tyttö Verakin joutui miettimään asumisjärjestelyjen myötä kuumeisesti ennen muuttoamme heille, että olemmeko nyt Karvisia vai Kaplaksia, kun asumme kaikki samassa paikassa :)

Eräs työajan ystäväni lähetteli minulle meiliä ja kysyi, että mikä on nyt oikein perimmäinen tarkoitus tällä kaikella toiminnallamme. Aloin miettimään mietteitä syviä ja tutkimaan ihan oikeasti, että onko ajatukseni vain vaihtelun hakua vai kenties kaipuuta lämpöön. Vaikka kaikki onkin seikkailua tällä tavalla eläen niin tätä ei oikeasti pidemmän päälle kestä. Tällä tarkoitan, että koko aikainen ajatus siitä että jäädäänkö vai lähdetäänkö johonkin ajaa hulluuden partaalle jo ihan käytännön tasolla. Esimerkkinä automme, joka on päättänyt levitä käsiin. Nyt hyvä kysymys on korjataanko romusta vielä kulkuneuvo vai jos jäädäänkin Suomeen kannattaisiko ostaa uusi, mutta jos ei jäädäkään meillä turhaa uusi auto... Eli seikkailunhalu ei kanna elämässä kovinkaan pitkälle ainakaan lasten kanssa. Kyllä tämän kaiken takana on se, että meillä on vahvasti tahtotila mennä sinne missä apua kaivataan niin käytännön tasolla kuin hengelliselläkin. Ja jos se ei ikinä toteudu ulkomailla niin Suomessa on ihan takuulla työsarkaa.  

Päivittelen blogia matkaltamme sikäli kun netti on saatavilla, joten voit olla mukana matkassamme jos haluat. Rukoukseni on, että matka avaa meille uuden oven seuraavaan määränpäähän ja edes yksi ihminen voisi kohdata Jumalan matkamme aikana. 

Siunattua Uutta Vuotta! 

Eva viimeisten tavaroiden luona odottamassa paappaa. 

Jouluruoat itse asiassa oli ihan hyviä vaikka Lila nappasikin oivan otoksen.

Paljon on aihetta kiittää!

Tänään on "Thanksgiving day" ainakin suuressa maailmassa, vaikkakaan Suomeen tämä päivä ei liene rantautunut vielä kovinkaan tehokkaasti. Vietämme kaikenkarvaisia turhuuden päiviä vuoden aikana, mutta havahduin tämän päivän teemaan vasta nyt ekan kerran.

Elämässä näkee hyvin helposti aina ne harmaat raidat. Menneisyydessä vainoaa jokin asia, joka tuo painolastia elämään, on tullut tehtyä typeryyksiä tai toiset on tehnyt niitä minulle, ei ole sitä ja ei ole tätä... listaa voisi jatkaa pitkälle. Surkeuden maksimointi on aika helppoa itse asiassa. Välillä itsesääli ja surkeus on ehkä ihan "kivaakin", mutta mitä kauemmin asioita kantaa mukanaan sen suuremmin ne vaikuttavat myös tulevaisuuteen. Tässä hetkessä eläminen jää tekemättä ja nauttimatta, kun vain pohtii niitä menneitä ja huonoja asioita.

Kuitenkin, kun alkaa miettiä elämää niin siinä on paljon mistä kiittää: on lapsia, puoliso, ihana lapsuudenperhe, rakkaita ystäviä ja sukulaisia, kaunis koti, hyvää ruokaa (jos viitsii tehdä) jne. Mutta ehkä nämä ovat vain liian itsestäänselvyyksiä, että niistä muistaisin olla kiitollinen joka hetki. Ehkäpä olisikin siis hyvä, että edes kerran vuodessa pysähtyisin ja kiittäisin Jumalaa kaikesta mitä olen saanut vuoden aikana kokea niin harmaista raidoista kuin niistä kirkkaistakin. Ja kun harmaat on koettu, ne jätetään jälkeen, otetaan opiksi virheistä eikä kanneta enää painona mukana. Jumala antaa anteeksi, joten ehkä mekin voimme antaa anteeksi itsellemme. Joten Thanksgiving Day käytössä alkaen tästä päivästä :)

Kirpparipöytää ja jännitystä

Ensimmäiset lumet kävi maassa ja tänään on pakkasta vielä näin aamupäivästäkin. Hyi yök... Tämä ei sitten ole talvi-ihmisiä ei sitten yhtään.

Matka Thaimaahan alkaa olla lähempänä ja sitä myöden myös kaikki käytännön asiat alkavat tulemaan ajankohtaisemmaksi. Tavarat pitäisi alkaa pakata ja viedä kuukaudeksi säilöön, asunto pitäisi löytää johon helmikuussa palata jne. Sen verran olen jo touhunnut, että pistinpä kirpparipöydän pystyyn ja hämmästyn kuinka paljon ihmisillä voi vieläkin olla turhaa kamaa. Mielestäni tyhjensin jo meittin Tuusulan kämpän kirppareille, mutta en selkeästi riittävästi. Hauska nähdä miten paljon kirpparipöytä tuottaa meille matkarahaa. Tuossa pari viikkoa sitten tuli olo ettei tää kyllä ihan järkevää puuhaa voi olla. Tavarat taas kasaan ja ilman asuntoa kahden lapsen kanssa maailmalle vaikkakin vain kuukaudeksi... Ehkä tuntuisikin järkevämmältä jos jäisimme heti pidemmäksi aikaa. Eipä sitä kait normaali olisi jos ei näitäkin miettisi! Suuri rauha on kuitenkin, että suunta on oikea, vaikka jännittääkin!

Matkarahasta puheen ollen pitää kertoa isän matkarahojen saaminen! Pyysimme isää lähtemään reissuun mukaan. Hänen lomanviettonsa on viime vuosina (tai ehkä vuosikymmeninä paremminkin) ollut tosi vähäistä eikä yksi käsipari Evan viihdyttämiseen ole liikaa Marko kun on aamusta iltaan koulussa. Isä oli rukoillut ja miettinyt asiaa, kuukauden poissaolo töistä ei kuitenkaan ole ihan ilmaista. Oli sanonut Jumalalle, että osoittaa selvästi kuuluuko hänen lähteä matkaan. Päivää ennen kuin aloin tilailla lippuja isä oli saanut verottajalta kirjeen veronpalautusten suhteen. Oli siis lähettänyt lisätiedot matkakuluista veljensä kirjeen perusteella. Verottaja palautti täsmälleen lisää sen verran rahaa kuin isä tarvitsi lentoon ja hotelliin. Siispä isä lähtee mukaan :) Jumala toimii meidän ihmisten välityksellä!

Gradun suunnitelma on lähtenyt USA:han hyväksyttäväksi, joten nyt vain odottelen sieltä vastausta jotta pääsen kirjoittamisen vauhtiin. Lähden tutkimaan yksilökeskeisen kulttuurin vaikutusta seurakuntaelämäämme ja ihmisten suhtautumiseen seurakuntaan / uskoon. Tai siis lähden jos dekaani on samaa mieltä...

Evan kainalo alkaa näyttää hyvältä. Patti on tyhjentynyt ja jopa uutta ihoa alkaa näkymään lähettyvillä. Otimme avuksi luonnontuotteet: mehiläisvaha / pihka ja proposal tipat. Kiitos kaikille jotka ovat muistaneet sitä rukouksin, ei tarvittu leikkausta! Vaikka tosin lekuri meinasi, että kauneusleikkaus paikallaan kun tyttö kyseessä... No mene ja tiedä, en ihan heti kyllä suostu, mutta katsotaan kuinka näkyvä jälki jää. On tietysti aika laaja alue kyseessä, mutta jospa jäisi kainaloon piiloon.

Ai niin! Ensi kerralla kun rukoilen puutarhaa  muistan mainita jotain sen koosta!! Onpahan tullut haravoitua ja kynnettyä ystävienkin voimin maata...

Thaimaa kutsuu...

Se on sitten syksyn ihanuus käsillä, tosin ihan hirmuista eroa en huomaa kuluneeseen kesään... Miten niin pidän auringosta ja lämmöstä :)

No tähänpä tulee nyt sitten muutosta ainakin kuukauden ajaksi, nimittäin tammikuun koittaessa lentokoneen nokka suuntaa kohti Thaimaan Phuket Townia. Seuraava askel lähdön suuntaan on käsillä ja aika mielenkiintoiselta tuntuu, tosin järjellisesti ajatellen täysin hullu idea.

Maailmalla tarjotaan TEFL koulutusta joka tarkoittaa Teaching English as Second Language ja tätä varten lähdemme Thaimaan lämpöön. Miten harmillista, että tuo koulu on juuri lämpöisessä maassa!! Marko menee tällä erää lukemaan tämän tutkinnon ja minä kannustan lasten kanssa kovasti tenttaamalla opittuja asioita. Englannin kielen opettajan paikkoja on avoinna ympäri maailman joitain kymmeniä tuhansia, joista toivottavasti meille aukenee yksi.

Syksyn aikana laitamme tämän asunnon pakettiin. Vuokrasopimus loppuu joulukuun loppuun jolloin on hyvä tehdä jälleen karsinta kamoista ja laittaa loput jäävät tavarat varastoon. Helmikuussa sitten palatessa voimme ottaa jonkin pienen asunnon vielä siksi aikaa kun täällä olemme. Eipähän mene vuokra ja sähkökuluja tammikuun ajalta. Koulu ei toki ole kovinkaan kallis, mutta silloin kun tulot ovat nolla se pienikin summa on riittävän iso. Sitten pitää vielä selvittää vakuutuksia ja rokotuksia matkalle ja Jeren koulu. Kuukauden ajan meidän pitäisi selvitä opiskelusta omin voimin ja molempien hengissä :)

Eva tuli 6kk tämän kuun alussa ja on iso tyttö (10kg). Mihin se vauva katosi? Iso kiitosaihe on, että tuberkuloosi paise alkaa vähitellen paranemaan. Haavasta alkaa jo näkyä pohja, joten toiveissa olisi haavan umpeutuminen ennen matkaa. Eipähän menisi mitään uutta pöpä sinne.

Suunnitelmia on ollut kaikenlaisia tässä lähetyslinjan aikana ja sen jälkeenkin, mutta ensimmäisen kerran on rauha sydämessä. Olemme itse rukoilleet ja tiedämme monien myös rukoilleen puolestamme ja luotamme että Herra johdattaa niitä jotka rukoillen kulkevat. Sinällään tuo kuukausi ei vielä ole pitkä aika olla poissa Suomesta, mutta koen sen olevan hyvä etappi harjoitella lapsen kanssa oloa ulkomailla. Rukouksemme on, että tuon ajan aikana saamme varmuuden suunnasta mistä töitä voi hakea ja missä meitä voitaisiin tarvita. Pieni "haavistus" meillä voisi asiasta olla, mutta eiköhän tuohonkin varmuus tule.

Tatuoinnilla merkattu

Tämän kesän aikana on jotenkin huomannut ajan kulumisen; Jere kävi fifteenleirin eli paremmin tunnettuna luterilaiselta puolelta nimellä rippikoulu, Juhani meni armeijaan ja pääsi toivomaansa sotilaspoliisin hommiin ja Lila sai jo vanhojen tanssi pukunsa niin ja Eva tietty sai ekan hampaan ja aloittanut syömään puuroa aamuin illoin. Siirretään lapselle siis omat traumat heti kättelyssä puurosta ;)

No mutta sepä ei ole pääaihe mitä olen viime aikoina miettinyt... oikeastaan se mistä ajattelin tänään kirjoittaa on tatuoinnit joista on puhuttu paljon Ristin Voitossa (helluntailaisten aikakausilehti). Siellä on käyty polemiikkia kuinka kamalaa se on että niitä otetaan ja tietenkin sen synnillisyys yms. En ota nyt kantaa tähän vaan tuon hieman toista näkökulmaa.

Itselläni on kolme tatuointia jotka otin silloin, kun en seurakuntaan kuulunut. Jokaisella niistä on oma tarinansa ja pääasiassa ne merkitsivät minulle jotain saavutusta, jonkin ajanjakson päättymistä tai alkamista. Sitä että minä olin kova ja pärjäsin itse. En tarvinnut ketään enkä mitään pärjätäkseni elämässä. Harrastin pienimuotoista kehonrakennusta ja olin oikeasti vahva. Nostelin yksin pesukoneet ihan vain näyttääkseni, että ei tartte auttaa... Ja olin ylpeä tästä!

Tullessani takaisin seurakuntaan vuosien vuosien jälkeen ja alkaessani jälleen kuunnella Jumalan sanomisia tatuoinneista tuli riesa. Muistan "mukavimman" kokemuksen Ison Kirjan saunasta erään lapsityön koulutuksen aikana. Ennen kuin menin saunaan iloinen puheensorina kävi saunassa, mutta saapuessani sisään se lakkasi kuin seinään. Olin outo merkattu nainen... se syntinen...

On helppoa tuomita ihmisiä sen perusteella mitä silmämme näkevät. Kaikki ulkoiset synnin merkit on helppoa tuomita ja miettiä kuinka tuokin voi tuossa olla. Mutta entäpä ne asiat, jotka tapahtuvat muilta salassa? Pahanpuhuminen, juoruilu, katkeruus... listaa voi jatkaa loputtomiin. Jeesuksen eteen tuotiin itse teosta kiinni saatu syntinen nainen. Hänet raahattiin keskelle toria todennäköisesti ilman vaatteita, koska olihan hänet saatu tekemästä syntiä keskellä päivää. Nainen seisoo häpeissään kansanjoukon keskellä odottaen kivittämistä ja kaiken lisäksi hänet oli tuotu tuon miehen eteen. Tuon miehen eteen, josta paistoi pyhyys. Nainen ehkä toivoi mielummin kivittämisen alkamista kuin sitä että hän seisoo tuossa kaikkien edessä häväistynä, alastomana. Kansanjoukko vaatii kivittämistä, mutta Jeesus piirtää maahan, Hän ei häpäise naista tuijottamisellaan. Jeesus sanoo kansanjoukolle: joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Yksi toisensa jälkeen laskee kätensä alas ja poistuu paikalta jättäen häväistyn naisen ja Jeesuksen keskenään. Jeesus kohottaa katseensa naisen silmiin, ei hänen alastomuuteensa, ja sanoo ettei hänkään tätä tuomitse, mutta älä enää syntiä tee. Nainen koki varmasti elämänsä riemullisimman hetken! Hänet oli vapautettu Messiaan toimesta ja hän halusi siitä päivästä eteenpäin toteuttaa tätä sanaa: mene äläkä enää syntiä tee!

Minä merkkasin itseni omalla voimallani ja kaikkivoipaisuudellani, kunnes eräänä päivänä huomasin ettei mikään näistä asioista enää merkannut mitään. Itsessäni en ollutkaan enää vahva, ravasin lääkäriltä toiselle etsimässä syytä siihen etten jaksanut edes maitopurkkia pöydältä nostaa. Sillä pillerimäärällä jolla yritin särkyä pitää poissa olisi kaatanut jo norsunkin. Lääkärit epäilivät MS taudin alkamista ja minä mietin miltä tuntuisi tulevaisuus pyörätuolissa muiden autettavana. Ironista! Minä joka olin ollut vahva joutuisin viettämään sen tulevaisuuden minkä vuodet sallisi muiden armoilla. Karua koulua opetella Paavalin sanoja todeksi jossa hän toteaa että lukee kaiken muun tappioksi Jumalan tuntemisen rinnalla. Ehkäpä tänään tiedän hieman noista sanojen sisällöstä enemmän kuin muutama vuosi sitten. Olen oppinut ettei todellakaan mikään muu ole niin arvokasta kuin Kristuksen tunteminen.

Toivoin pitkään tatuointien katoavan ja mietin niiden poistamista. Ei välttämättä ole kivaa olla silmätikkuna väärällä tavalla. Jumala kuitenkin puhui. Hän kertoi niiden olevan hyvä muistutus siitä mihin kaikkeen päädyin silloin kun halusin itse pärjätä. Ne olivat ja ovat merkki omasta voimastani, joka ei ole kestävää. Hän kuitenkin on merkannut minut paljon arvokkaammalla ja kestävällä tavalla. Hän on antanut iankaikkisen elämän, jonka värit eivät haalistu vuosien kuluessa.

Kun siis seuraavan kerran kohtaat ulkoisesti merkatun ihmisen anna Jumalan päättää mikä on tuomio! Koko totuus ei näy koskaan paljailla silmillä. Ja mainittakoon, että omille lapsille en kyllä tatuointeihin lupaa myönnä :)