Minä olen suuri ihme!

Facen seinällä oli seuraavanlainen teksti:
Joskus kun itket, kukaan ei näe kyyneliäsi.
Joskus kun murehdit, kukaan ei näe tuskaasi.
Joskus kun olet onnellinen, kukaan ei näe hymyäsi...

Laittoi miettimään, että näinhän se monesti tai jopa useasti on. Olemme loppujen lopuksi aika yksin maailmassa ja joudumme kohtaamaan ilot ja surut monta kertaa yksin. Aika karua. 

Perjantaina oli pikkuisemme ensimmäinen ultra, jossa mieleeni nousi kuitenkin Psalmin kirjoittajan sanat, jotka nostivat erilaisen perspektiivin:


"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."


Pieni 6,5 cm pienokainen on jo täydellistäkin täydellisempi, varpaineen kaikkineen. Potki vatsaa ja käänsi kätilölle selkäänsä tämän yrittäessä tutkia ilmeisesti liian läheisesti. Todellakin suuri ihme! Jumala on nähnyt sinut ja minut jo ennen kuin päivääkään olimme eläneet, saati sitten nyt kun tallustamme maan päällä. Yksinäiset kyyneleet, yksinäiset onnenhetket, yksinäinen tuska ei olekaan ollut yksinäisyyttä. Vierelläsi on halunnut kulkea ikiaikojen Jumala jakamassa nämä hetket, mutta Hän ei tunkeudu tai tule väkisin. Hän on seissyt vierelläsi koko ajan odottaen ja tietäen. Odottaen, että saisi olla osa elämääsi. Odottaen, että saisi kuulla sinun sanovan Hänelle tuskasi ja onnesi.

Toki tarvitsemme myös ihmistä, jolle elämämme jakaa. Jumalakin totesi paratiisissa ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Vai olikohan se sittenkin niin, että miehen ei ole hyvä olla yksin... :) Jumalalle iski stressi, että joutuu valvomaan miehen puuhia yksinään, niin otti sitten naisen kaverikseen jakamaan tämän työmäärän. Vai mitenkäs se nyt sitten menikään... ;)


Meidän on helppoa silloin, kun menee huonosti syyttää Jumalaa ja kysellä että missä sinä oikein olet, kuinka voit sallia minulle sitä tätä ja tuota. Mutta moniko meistä kiittää niistä hetkistä, kun menee hyvin ja olemme onnellisia.

Facen kirjoitus muuten loppui: Mutta pieraiseppa kerran... :)