"Nyt kuunnellaan vaan taivasta se vaikkei vastaakaan,
on nukahtanut Jumala tai jatkaa luomistaan.
Kai avaruuden tuolla puolen jossain missä lie,
saan vastauksen kunhan kuolen, mutta on tää pitkän pitkä tie."
Tämä kertosäe on soinut päässä tai oikeastaan sen sanat on puhutellut. Laulu kertoo kaiken kaikkiaan pahuudesta, joka maailmassa vallitsee ja sen pelottavuudesta. Viime aikaiset uutiset ovat jälleen kertoneet karua kieltään ihmisten huonosta olosta ja käsittämättömästä pimeydestä, mikä heidän elämässään vallitsee. Vanhemmat ovat jopa valmiita sytyttämään talon palamaan lapsineen.
Hectorin laulu kertoo kuinka ehkä huokaamme rukouksenkin taivaaseen, mutta näyttää kuin Jumala olisi nukahtanut tai ainakin on niin kiireinen muissa suuremmissa hommissaan ettei ehdi huomioida ihmistä. Näyttää kuin emme saisi vastauksia kysymyksiimme tässä ajassa ja on vain odotettava kuolemaa ja katsottava mitä sen jälkeen tapahtuu. Onko Jumala todellakin näin kaukana?
Jouduin tätä pohtiessani huomaamaan, että Jumalani ei ole nukahtanut tai kadonnut, vaan minä olen. Raamattu kehottaa meitä rukoilemaan ja kantamaan toinen toistemme kuormia. Raamatussa Jumala lupaa pitää meistä huolen ja väittääpä tietävänsä hiusteni lukumääränkin. Ei vaikuta kovinkaan kiireiseltä tapaukselta siis! Maailman pahuus lisääntyy päivä päivältä, mutta Jumala on läsnä silti kaikkialla, ei jossain avaruuden tuolla puolen. Vika ei olekaan siis Jumalassa vaan siinä, että emme rukoile Häntä. Tai juu rukoilemme, mutta emme ehdi kuunnella vastauksia tai sitten rukouksemme ovat kuin ne olisi esitetty raha-automaatti yhdistykselle.
Onko sinun Jumalasi nukahtanut tai kadonnut? Haastanpa sinut mukaan etsimään Hänet rukouksessa ja hämmästymään kuinka elävä Jumala vastaa.
Muutankin siis laulun sanat uuteen muotoon:
Nyt kuunnellaan taas taivasta se vastaa edelleen,
on kiinnostunut Jumala ain` luomakunnastaan.
Hän kaikkialla maailmassa tahtoo vaikuttaa,
Hän vastauksen antaa, kun vain jaksan odottaa :)
