Joulun tunnelmaa

Se on sitten joulu ohitse ja uudet seikkailut odotttaa! Tämä joulu oli jälleen kerran erilainen ja muistamisen arvoinen.
Juhlinta alkoi kongolaisten joulujuhlasta, jossa pääsimme näytelmän kautta mukaan toimintaan. Sitten saatiinkiin vieraat, vähän leivottiin ja oltiin Ison Kirjan joulua vetämässä. Olipa mukavaa puuhaa kaikki tyynni. Tervetuloa kuvin mukaan :)

Jokaiseen jouluevankeliumiin toki kuuluu jänis... 

Eva ja sen kaverit

Ja Keisari Augustukselta kävi käsky...

Kantajia Evalla riittää kongolaisten lasten parissa

Enkelit ilmoittaa suuren ilon... 

Ja Marian synnyttämisen aika tuli....

Mitäpä olisi joulujuhla ilman laulua!

Tai letkajenkkaa ;)

Rehellisyyden nimissä lapset kyllä joutui muistuttamaan miten sitä jenkkaa mentiinkään.

Marko ja uusi kampaus

Evan kampaus oli huomattavasti siistimpi

Ja välillä kotiin leipomaan... 

Evan rakas "Mati" 

Eva löysi vieraiden laukuista vaikka ja mitä päälle puettavaa

Lahjojakin tuli niin että sekasinhan siinä meinasi mennä

Äiti olisi voinut syödä enemmän ruokaa

Isänpäivää!

Se olisi sitten isänpäivä huomenna ja juhlimme sitä jo tänään käväisemällä syömässä Keuruun paikallisessa tarjonnassa (joka ei muuten ole järin suuri). Yksi kuvakin onnistuttiin saamaan tilanteesta, jossa isä saatiin käyttäytymään kunnolla... :)

Kuvassa on Isä, Marko ja Jere. Siinä on kaksi isää ja yksi tuleva, yksi paappa ja kaksi tulevaa, yksi appi ja kaksi tulevaa, kolme poikaa ja kolme miestä. Siinä on miehen monta roolia, joita elämään mahtuu. 

Kaikkien elämään ei ole tullut hyvää isää ja toisten isä on jo kuollut, mutta jokin malli miehestä jokaisen elämässä vaikuttaa. Oma isä on laittanut riman korkealle miehenä olosta. Hän on ollut aina läsnä ja luotettava kuin kallio. Hän on aina rakastanut ja nyt sitä samaa rakkautta saa lapsenlapsetkin kokea. On suuri rikkaus, kun ollaan saatu elämäämme sellainen isä ja paappa. Kiitos isä kun olet olemassa <3

Evan elämässä on monta miestä. Jokaisella oma rooli. Isi, paappa ja veljet, Kimmo, "Mati ja Toma" ja Ari. Miten etuoikeutettua, että voi omistaa niin monta hienoa miestä elämässään!  

Kiitos Marko, kun olet pikkuisellemme läsnäoleva iti.

Ja sitten muutama oman itin kuva vuosien takaa :)

Murha ja lohduttajat

Se alkaa olemaan jo syksy hyvässä vauhdissa. Vuodenajat vaihtuu ja elämä vain menee eteenpäin. Jotenkin syksy on luopumisen aikaa, mutta toisaalta se kertoo vanhan kuolemasta jotta uusi voi nousta elämään.

Jere aloitti lukion ja Eva kasvaa hurjalla vauhdilla. Touhua siinä neidissä riittää vaikka muille jakaa! Mutta onneksi ei ole mikään hurjapää, että vaatisi silmiä selkäänkin. 

Ison Kirjan sihteerin hommat ovat vaihtuneet päiväkodin tätinä oloksi seuraavan kuukauden ajalle. Vähän olin ekan päivän jälkeen rättipoikki! Pienten puoli, jossa ei kaikki edes kävele, on muuten ihan oikeaa työtä... Päiväkotitädit saavat sympatiaa ihan eri tavalla kuin ennen :)

Eilen oli jälleen yksi mieleenpainuva päivä. Meillä piti olla swahilinkielisten kokous Jyväskylässä, mutta se muuttuikin "kotikokoukseksi" Nurmijärvellä surmatun naisen vanhempien luona. Mitä voi sanoa perheelle, joka muuttanut Kongosta sotaa pakoon ja joiden lapsi kuolee "turvamaassa" oman puolison toimesta?? Katsokaas, kun näin meillä Suomessa hoidetaan avioliitto-ongelmat...?? Miten lohduttaa perhettä, joka kokee jotain sellaista tuskaaa sydämessään, että et voi edes kuvitella sitä kivun määrää. Oman lapsen kuolema jo ajatuksena tuntuu julmalta, mutta vielä murhattuna.

Toisaalta opin taas myös jotain uutta ja hienoa. Koko kongolaisten yhteisö, vähintäänkin Jyväskylässä asuvista, oli saapunut perheen tueksi. He järjestivät ympärivuorokautisen tuen perheelle, jotta heidän ei tarvitse käydä surua yksin läpi. Naiset laittavat perheelle ruoan, huolehtivat äidin jaksamisesta ja jos ei muuta istuvat vieressä vain hiljaa ollen. Tätä varmasti Raamattukin tarkoittaa, kun kehottaa meitä suremaan surevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa. Ihan fyysisesti paikalla ollen vaikka ilman sanoja. Itse sain kokea samanlaista huolenpitoa, kun Eva syntyi ja luokkakaverit lähetyslinjalta huolehtivat kahden viikon ajan meidän ruokailusta. Joka päivä saapui ruoka pöytään! Miten upealta se tuntui ja kuinka rakastetuksi sitä itsensä tunsikin. 

Näin yksilökeskeisessä kulttuurissa tuppaa unohtumaan tuo fyysinen läsnäolo. Facebook on toki loistava paikka, mutta ei se kyllä korvaa vanhanaikaista läsnäoloa... Joten tervetuloa meille milloin vain ilman soittamista ja ajanvarausta :) p.s. tarjottavaa en aina lupaa koska talossamme asuu kaksi herkkusuuta, jotka syö vierasvarat samantein kun ne ostetaan... siis minä ja Jere ja Eva hyvää vauhtia oppii samaa ;) 

Korkokengillä kävely pitää aloittaa heti pienenä, jotta isompana onnistuu :) Muutenkin meillä ollaan kyllä aito neiti; korut ja meikit kiinnostaa suuresti.

Joskus onnistuu olemaan kamera siellä missä pitääkin!

Leiri tunnelmista toivuttua lupasin kertoa mitä meille muuta kuuluu joten nyt on sitten sen aika. Suurin muutos lienee muutto uuteen kotiin. Tai siis eihän tämä nyt uusi ole,  mutta meille uusi :)

Kerrotaanpa siis kuvin tästä aiheesta:

Paappa ja Eva nauttivat kesäisestä päivästä lehden luvun äärellä. Meidän saadessa uuden kodin, paapalle vapautui meidän kaksio opiskelijaelämää varten! Ja Jere saa tarvittaessa yöpyä keskustassa talvella, kun säät yllättää kuitenkin jossain vaiheessa. Jerellä on nyt skootteri jolla painelee keskustaan ja takaisin, kun tuo lukio tuosta pyörähtää käyntiin. 

Prinsessa sai oman huoneen johon mummi ja Ari on ostanut kauniin katoksen ja muutenkin prinsessaa hemmotelleet :) Eva osaa puhua jo paljon. Anna, tiitti (kiitti) ja aamen ovat eniten käytössä :) Niillähän sitä pärjää jo elämässä vaikka kuinka pitkälle!

Olohuoneeseen mahtuu taas ihmisiä, joten tervetuloa kylään milloin vain! Ja torppamme siis on Isoa Kirjaa vastapäätä.  Hieno rukousvastauskin jälleen kerran tuli talon oston yhteydessä myös töiden suhteen. Allekirjoitettua lainapapereita aloin miettiä oston järkevyyttä, koska edelleen olemme lähetystyöhön lähdössä kun se vain mahdollistuu. Mietin että tiukkaa tulee, kun mulla työt loppui keväällä. Pienen rukouksen heitin ilmoille, että töitä tarvis ainakin kesäksi. Kännykkä soi vielä pankissa ollessa ja pyydettiin Isoon Kirjaan elokuun puoleen väliin saakka!  Jatko sitten avoinna, mutta eiköhän kaikki taas aikanaan järjesty! Olen oppinut raamattukoulussa tehtävästä taustatyöstä todella paljon viimeisten kuukausien aikana ja kun toiveeni ja unelmani kerran on raamattukoulutyö niin tämähän on enemmän kuin valtava tapa oppia käytännössä mitä siellä oikein tapahtuu opetustyön lisäksi. 

Tässä Jeren "oma talo". Sillä on oma yksiö pihassa, jossa on kiva nuorisoa yövyttää :)

Puutarhan kukkaloisto hämmästyttää kauneudellaan ja pohdinnoilla mikä niistä on rikkaruoho ja mikä ei. Olen päätynyt lopputulokseen, että se mikä kasvaa hyvin ja tehokkaasti on rikkaruoho ja nypätään pois... Toivottavasti logiikka pätee, koska ko ruusu on ainoa, jonka varmuudella tunnistan ;)

Isukki ja Eva viettämässä aikaa kassakoneen lumoissa. Evalla on tilaa taapertaa ja temmeltää.  Marko sai uuden työpaikan Jyväskylästä Campus Datasta. Kysyi ohimennessään, kun oli mulle synttärilahjaa ostamassa ettei liikkeessä tarvittaisi uutta työvoimaa huollossa. Toimari sattui olemaan itse paikalla todeten, että voisipa vaikka tarvitakin ja niinpä Marko on siis siellä :) Päiville toki tulee pituutta, kun bussilla menee ja tulee, mutta saapa tehdä sitä mistä tykkää ja osaa! Hieno rukousvastaus tämäkin! Yksi asia mikä vahvisti meitä siitä ettei aikamme ole vielä lähteä ulkomaille. Lähetimme nimittäin hakemuksia vaikka ja kuinka ulkomailla, eikä mistään tullut mitään vastausta. On hankalaa välillä taipua johonkin mikä ei ole juuri omalle minälle mieluisinta... Eräs laulu muistaakseni sanoo että on vaikea odottaa, mutta oppivani soisin. Tämä jos mikä on omalla kohdallani oppimisen arvoinen asia. 

Leirillä Kongon keskellä

Kesä on jo pitkällä. Radiossa tänään sanottiin, että on kiva alkaa jo nauttia pimenevistä illoista ja kylmenevistä säistä... jaa on vai?? Mä valitsen mielummin lämmön ja valon...

Elämässä on jälleen tapahtunut kaikenlaista. Työt sai jatkoa kesän yli vähän eri toimenkuvalla raamattuopistolta, mikä on aivan mahtava juttu. Varsinkin kun sitä rahaa ei ole koskaan liikaa. Kerron toisella kertaa mitä kaikkea on tapahtunut, koska nyt päällimmäisenä on leiri Kongolaisten keskellä.

Saimme Evan kanssa mahdollisuuden lähteä Mikkelin seurakunnan järjestämälle leirille. Leiri vietettiin jossain Mikkelin kupeessa kauniissa järvimaisemassa. Kongolaisia plus meitä ohjaajia oli paikalla kutakuinkin 70 henkeä lapsia ja aikuisia. Vipinää siis riitti :)

Maailmankuva sai jälleen vähän eri perspektiiviä! Ensimmäinen yö kotona kertoi kuinka voimakkaasti leiri vaikutti; Eva heräili vähän väliä ja kun siihen havahduin jouduin moneen kertaan miettiä missä olen ja miten toimia. Välillä olin Afrikassa sodan keskellä ja välillä leirillä lapsia paimentamassa.

Pakolainen ja maahanmuuttaja ovat meidän kulttuurissa ehkä hivenen negatiivisen leiman saaneita sanoja. Tullaan sosiaalipummeiksi jne. Totuus voi olla tarua ihmeellisempää kuitenkin todellisuudessa. Perheet ovat paenneet sotaa, jossa viimeisintä Fidan kirjettä lainatakseni "rosvot tulevat perheen kotiin, sitovat isän, pitävät lapset majan toisessa laidassa ja raiskaavat joukolla perheen äidin siinä lasten ja isän silmien edessä". Ja nämä ovat ne jotka ovat jääneet henkiiin. Kongossa elää tällä hetkellä 2,7 miljoonaa evakkoa, Suomen sodassa tämä luku oli 430 000 ihmistä. Lapsia on kuollut pakomatkalla, pakolaisleirit ovat surmanloukkuja joista poispääsystä ei ole takeita. Jotkut pääsevät pitkällisen odottamisen ja prosessien jälkeen uuteen maahan. Kysyessäni palaisitko vielä Kongoon jos sota loppuu, vastaus yllätti. Samantein tuli vastaus, että lähden heti! Se on minun kotini.

Se, että muuttaa Suomeen ei takaa huoletonta huomista heillekään. Kielimuuri on suuri ja yksinäisyys kolahtaa. Suomen yksilökeskeinen kulttuuri ei ole yhteisöllisyyteen tottuneelle perheelle helppoa. Eikä menneisyyttä saa pyyhittyä muuttamalla pois. Miten ihminen voi elää muistojen kanssa, joita minä en pysty edes ymmärtämään! Kuinka voi unohtaa lapsensa kuoleman tai perheensä joukkosurman?

Enpä hirmuisesti voinut heidän elämäänsä muuttaa, mutta ehkä olin edes hetken osoittamassa välittämistä ja rakastamista. Sen, että Kristuksessa olimme yhtä, väristä huolimatta.

Ja olihan meillä kaikesta tästä huolimatta hauskaa! Kulttuurin eroja tuli vastaan hauskalla tavalla. Yhdellä vauvalla oli paperilappu otsassa isomman tytön selässä ollessaan. Sanoimme, että hei vauvalle on tarttunut paperia otsaan. Tyttö katsoi ihmeissään, ettän nii-in hänellä on hikka. Ai juu tietysti :D Toimii kuulemma vain vauvoilla. Kannattanee kokeilla :)

Eva katselemassa muiden uintia, liekö huolissaan menosta. 

Eva sai uuden nimen Evankeli. Äidin pitäessä iltanuotiota Evankeli ilmeisimmin yritti sulautua joukkoon :D

Jatkoaika

Nyt on taas jääkiekko kansa liikkeellä, tosin taitaa olla rauhoittunut jo mainitsemattomista syistä... Siitä kuitenkin tuli termi jatkoaika mieleen.

Korjatkaa jos olen väärässä (en seuraa lätkää sitten pätkääkään, joten tieto vähän vajaata), mutta jatkoaika siis tarkoittaa peliajan jälkeen tapahtunutta peliä. Jatkoajan ja siis koko pelin voittaa se, joka saa ekana maalin, eikö totta?

No siitäpä olen pohtinut viime aikoina elämän jatkoaikaa. Paappa sairastui joki aikaa sitten syöpään ja sai nyt kuulla, että tällä erää syöpä on taltutettu. Elämä sai jatkoaikaa. Oma isä sai ambulanssi kuskit liikkeelle ja oli sairaalassa tutkimuksissa ja pelättiin jo pahinta. Kuolema käväisi tosi lähellä ja jos olisi mennyt tajuttomaksi muualla kuin siskon luona, hautajaisia saatettaisiin suunnitella. Tarkkojen tutkimusten ja sairasloman jälkeen isäkin sai jatkoajan. Jatkoaika on tosin riippuvainen säännöllisestä piikittämisestä B12-vitamiinia. Mutta se on pientä se, ainakin meidän mielestä jotka saimme mahdollisuuden vielä pitää rakasta isää luonamme!

Jatkoajalla jääkiekossa on mahdollista ainoastaan täysillä meno ja kaikkensa antaminen pelille, muuten jatkoajasta ei ole mitään hyötyä. Jos elämässä saa jatkoaikaa niin miten sen sitten käyttää, lienee siis pohdintani syvällinen merkitys. Ja toisaalta me emme tiedä päiviemme määrää, joten onko jokainen päivä itse asiassa jatkoaikaa? Elämässämme me voimme valita, että jämähdämme paikoillemme ja vain selviydymme päivästä toiseen tai sitten voisi tietysti valita elävänsä tietyllä tapaa viimeistä päivää koko ajan. Toteuttaa unelmia! Elää haaveita ja unelmoida hieman lisää! Antaa menneisyyden jäädä taakse ja tähdätä vain täysillä jatkoaikaan.

Miten kiitollisia olemmekaan, että isä sai jatkoaikansa! <3


Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen! Psalmi 90:12

Jäähyvästi Kalle!

Reilut kuusi vuotta sitten sain kunnian tutustua Kaarloon eli Kalleen, sotiemme veteraaniin. Siinä vaiheessa hän makasi sängyssä kuolemaa odottaen, kykenemättä liikkumaan halvauksen jäljiltä. Kummasti ystävyys ja huolenpito vaikuttivat ja johan me puolen vuoden päästä kävimme kuntosalilla pari kertaa viikossa. Saattoipa asiaan vaikuttaa pieni miehinen halukin näyttää pystyvänsä vielä johonkin :)
Opin Kallelta paljon! Kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni sodista ja olosta rintamalla. Opin kuinka paljon tuohon aikaan arvostettiin Jumalaa ja kunnioitettiin isänmaata. Opin mitä on todellinen rakastaminen. Tämä aviopuoliso otti sadantuhannen euron lainan jotta sai hoidettua vaimonsa hautaan saakka kotona yksityisten hoitajien avustamina, kun kunta kieltäytyi hoitoa antamasta. Opin, että rakkaus on valmis uhrautumaan. Hän joutui myymään kotinsa, jotta sai lainan maksettua vaimon kuoleman jälkeen. Hänestä tuli meidän pappa, joka haettiin juhlimaan niin jouluja kuin synttäreitäkin. Omia omaisia ei enää ollut ja ystävätkin olivat kuolleet jo aikaa sitten.
Tänää Kalle nukkui pois ja sydämeen jäi hänen kokoisensa aukko. Sunnuntaina vielä soitin ja vannotin ettei mene taivaaseen juhlimaan ennen minua. Portilla on istuttava ja odotettava! Kalle sai sanottua, että sovittu. Nähdään porteilla!

Syövänpelkoa ja piukkoja pakaroita

Jaahas nyt on ehtinyt tapahtua pienessä ajassa hirmuisen paljon ja vielä enemmän on ehtinyt käydä lävitse tunnepuolella. Miten ihmiseen mahtuukin niin paljon tunteita? Mistäs aloitetaan...?

Ehkäpä suurimmasta muutoksesta eli kotiäitiys on ohitse ainakin kuukaudeksi ja Eva aloitti päiväkodissa. Isoon Kirjaan tarvittiin koulutussihteerin sijaista, jonka paikan otin vastaan tunteiden kera. Tunteet ovat olleet rataa:
- huono äiti vien lapsen hoitoon
- vau mä pääsen töihin raamattukouluun
- apua osaanko tehdä mitään, jännittävää
- mitäs jos tykkäänkin työstä, josta siis seuraa jälleen syyllisyyden tunne, että Eva ilman mua päivän
- niin ja tietty mulla ei ole mitään päällepantavaa!!! Eikä hiukset mene mihinkään asentoon!

No eka viikko on takana ja Eva sekä äiti on hengissä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Eva nauttii hoidossa olosta ja lapsien kanssa leikkimisestä. Touhuilee jo kovasti kotileikkejä muiden kanssa ja keksi kiusatakin jotain pientä ressua (vanhempaa kyllä kuin Eva) kiskomalla siltä tuttia suusta. Ja aina kun toinen alkoi itkeä Eva laittoi tutin takas ja alkoi nauramaan. Mitähän tästä pitäisi päätellä ;) Päiväkoti on ihana vanha kyläkoulu, jossa on tilaa pienelle armeijalle. Tällä hetkellä hoidossa on vain kahdeksan lasta, joten huomio on taattu kaikille. Päiväkoti myös toimii kristillisillä periaatteilla, joten mikä sen hienompaa kuin että lapsi saa olla hyvässä ilmapiirissä koko päivän.

Sitten tosiaan tuo syövänpelko, joka otsikossa tuli esille. Olin reilut kaksi viikkoa sitten lääkärissä ja lääkäri otatti kiireellisenä koepaloja kohdunkaulansyövän epäilyn vuoksi. Tästä nousi aikamoinen tunneskaala ja kosketti myös toki Markoa mitä suuremmassa määrin. Ei me itsessään kuolemaa pelätty, kuten Paavali toteaa Kristus on minulle elämä ja kuolema voitto. Kuolema on vain yksi välietappi tämän maan päällisen taivalluksen aikana, mutta muita tunteita sitten riittikin. Evasta luopumisen ajatus oli paha tunne ja toisaalta myös naisellinen näkökulma hoitojen sivuvaikutuksiin ym. laittoi miettimään miten kaiken kestää ja jaksaa perheen ohessa. No onneksi eilen tuli kirje, joka kertoi kaiken olevan ok. Markon ensimmäinen huokaus kirjeen nähdessään kuvastaa tilannetta: Herralle kiitos!

Syöpä on kyllä kumma sana. Se tuo mieleen heti kaiken kamalan ja maistuu pahalta suussa. Siihen liittyy kipua, kärsimystä, toivoa, epätoivoa, luopumista jne. Onneksi tauti jäi sanan asteelle, mutta ehkäpä jälleen opin jotain. Opin mitä kaikkea se voikaan merkitä ja kuinka tärkeää on perheen ja ystävien tuki, vaikkakin vain kirjeen odottelu vaiheessa. Mutta miten ne ihmiset selviävät joilla ei ole uskoa iankaikkisuuteen? Itseäni lohdutti kuitenkin tieto, että kaikki on Jumalan käsissä loppujen lopuksi.

Mitäpä vielä... Niin Marko tosiaan aloittaa toukokuun lopussa työt Jyväskylässä Apple huollossa. Mukava vaihdos Markon kannalta. Pääsee tekemään oman alansa töitä ja huomattavasti turvallisempi työympäristö kuin tällä hetkellä. Päivät toki pitenee matkojen vuoksi, mutta saa mahdollisuuden tehdä opiskelujaan bussimatkoilla.

Ai niin ja ne piukat pakarat ;) Ne ovat tulollaan nimittäin n. 80-90 km tulee työmatkapyöräilyä viikossa! :)

Meillä ei ole kylmä, vaan tämä on neidin uusin into: toppatakki päälle ja Pingua katsomaan!

Hänen läsnäoloaan!

Aika taas lentää liiallisella vauhdilla ja kirjoittamiset tänne jääneet kertakaikkisen vähäisiksi. Pieni päivitys siis :)
Thaimaan reissu oli upea ja sydän jäi sinne. Ehkäpä joku päivä palaammekin! Joitain työhakemuksia Aasian suuntaan laitettu, mutta mistään ei ole toistaiseksi kuulunut mitään. Uusi kotikin piti saada Thaimaasta käsin ja teimmekin sitten nettishoppailun! Ostimme kodin täältä Keuruulta pelkkien kuvien varassa. Hivenen kyllä pelotti, mutta oikein kiva tämä on, kun vielä keittiöremontti tehdään. Aika näyttää kauanko tässä sitten asustellaan. Itse takkuan gradun viimeisiä lukuja ja edistyminen tuskallisen hidasta. Ehkä se joku päivä siitä... Sitten aloitin kasvatustieteiden perusopinnot, silmälläpitäen raamattukoulutyötä. Ei siitä ainakaan haittaa voi olla. Lukemista vain hiukka lisää. Lieneekö jokin addiktio tämä opiskelu...?

Pääsiäinen on jo aivan käsillä ja siitä tulikin mieleeni erilainen tapaus pääsiäisen tiimoilta nimittäin Jeesuksen voitelu Marian toimesta ennen ristiinnaulitsemista. Lähinnä sieltä nousi silmiini sanat "köyhät teillä on aina luonanne, mutta minua teillä ei aina ole." Jeesus nuhteli näillä sanoilla opetuslapsia, jotka moittivat kalliin voiteen käyttöä Jeesuksen voiteluun. He olisivat mielellään antaneet rahat köyhille. Jeesus ei kieltänyt antamasta rahaa köyhille vaan muistutti, että yksi asia on kuitenkin ylitse muiden; Hänen läsnäolossaan oleminen.

Välillä tuntuu turhauttavalta odottaa ja olla "vain täällä", kun mieli palaisi jonnekin tositoimiin. Mutta loppujen lopuksi kaikki tämä on sitä tositoimia! Lähetystyö on siellä missä minäkin. Joku viisas on sanonut ettei kannata lähteä ulkomaille tekemään sitä mitä et tee kotimaassakaan, joten siinä on hyvä oppineuvo kerrakseen. Jeesus sanoi Marian voitelun yhteydessä, että tämän naisen teko tullaan muistamaan. Muistetaanko minut siitä, että vietin aikaa Jeesuksen läheisyydessä ilman hötkyilyä ja tekemisen pakkoa? Muistetaanko sinut? Viime päivinä on tullut muistutus siitä, että elämämme tässä ajassa on rajallinen iästä huolimatta. Se laittaa huomaamaan, että todellisuudessa millään ei ole loppu viimeksi merkitystä mitä tässä ajassa omistaa tai on tehnyt. Jeesuksen läsnäolossa oleminen tai olematta jättäminen on ainoa mikä jää jäljelle, kun kaikki muu riisutaan.  

Siunattua pääsiäistä sinulle!

Mussukka on jo 1v :)

Phuket Zoossa mietittyä :)

Nyt alkaa olemaan viimeiset päivät käsillä; neljä päivää enää jäljellä! Ja Suomessa pakkanen sen kun jatkaa paukkumistaan. Lentokentällä voi olla lauantaina tärisevää porukkaa... 

Kaikkea on koettu ja kaikkea on ajatuksiin mahtunut. Mahtuupa päiviin yhden asunnon osto Keuruultakin netin välityksellä! Olipahan aika pähkäily ostaa asunto pelkkien kuvien perusteella. Pääsemme sinne siis sunnuntaina, kun täältä saavumme Suomeen. Pieni kaksiohan tuo on, mutta eiköhän siellä sen aikaa pärjää, kun kaikki saman katon alla olemme. Jere pääsee jatkamaan kouluaan Keuruulla, joka lienee tällä hetkellä pääasia. 

Mutta nyt vähän asiaakin... Kävimme lauantaina eläinpuistossa, joka laittoi ajattelemaan asioita. Pohjana ajatuksille 1. Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun jakeita:

" Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet"

Luotuaan ihmisen Jumala antoi ihmiselle tehtävän hallita Hänen luomaansa maailmaa. Maailman hallinta piti sisällään eläinten lisäksi luonnon käyttäminen elämiseen. Hän antoi meille kaikki edellytkset elämiseen. No miten tämä liittyy meidän vierailuumme eläinpuistossa...?

En ole koskaan ollut mikään luonnosuojelija ihminen tai ekologi mitenkään erityisellä tunteella, mutta eläinpuistossa kulkiessa en voinut olla ajattelmatta, että tämä ei ole takuulla Jumalan ajatus siitä miten luontoa ja eläimiä tulisi hallita. Turistit olivat sotkeneet osan alueesta roskaamalla luontoa todella törkeästi ja eläinten oltavat eivät vastanneet ihan käsitystämme hyvistä oloista. Osa eläimistä oli järkyttävän pienissä täysin virikkeettömissä metallihäkeissä ja norsu parat oli alle metrin mittaisissa metallikahleissa kaikessa söpöydessään. Korkeasaari on muuten hienosti järjestetty paikka! Eläimet oli ihania ja niiden esitykset oli todella valloittavia, mutta jotenkin tämä toinen puoli teki tosi surulliseksi. 

Ei minusta edelleenkään luonnonsuojelijaa tullut, mutta olen entistä vakuuttuneempi, että kristittynä minulla on vastuu myös Jumalan luomakunnasta! Ehkäpä jätän muutaman muovikassin ostamatta, kun pääsemme Suomeen. Yksi ihminen ei maailmaa pelasta, mutta oman vastuuni voin kantaa :)

Sitten vielä hieman kuvia kertomaan elostamme :)

Marko ja Eva "jalkakäytävällä", tällä kertaa sinne mahtui :)

Eva oppinut uusia asioita; Haloo, kuka siellä?

Isä ja Jere antoi elefantille ruokaa, joka kovasti halusi syötävää.

Osaan jo syödäkin itse, tosin kukaan ei huoli syliin sen jälkeen...

Jere söpön söpön pienokaisen kanssa.

Buddhaa ja muuta kulttuuria

Viikkoon mahtuu paljon... ehkäpä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa 

Marko ja Jere kokeili kalansyöntiä... siis tällä kertää toisinpäin: kalat söi miehiä. Tosi ällön näköistä puuhaa, mun jalkoja ei sinne kyllä saatu lähellekään!

Isän sydän ja kunto tuli testattua. Noustiin vuorelle ja isä kantoi Evan sinne ylös. Takaisin tullessa Marko kantoi ja etsi lyhyemmän reitin navigaattorin avulla ;) Joku oli hieman katkera... Evallakin ilmeisesti rankkaa kun kieli roikkuu ulkona. 

Munkit istuskelemassa. Munkiksi voi hakeatua parista viikosta eteenpäin kunhan on koulutettu ja tietyn ikäinen, vastaa meidän rippikouluamme. Tosin tuo ensimmäinen pikkumies ei kyllä ollut tätä ikää nähnyt joten hän lienee ihan "todellinen munkki".

Joku karmea heppu temppelin edustalta, kuinka osattukin tehdä noin kammot silmät!!

Ripulin hoitoa... Evalle iski paha ripuli ja neste eikä ruoka uponnut millään. Tänään apteekista löytyi jotain tujua lääkettä, joka ilmeisimmin lähtenyt tehoamaan. Pieni lapsi matkassa tuo todella omat haasteensa, huoli on suuri kun ei tiedä miten toista auttaisi.

Meidän TEFL-opiskelija. Koulu on ihan täyttä työtä ja rankkaa. Nytkin Marko jäi huoneeseen opiskelemaan, tai sitten se vain halusi päästä nukkumaan ja hääti meidät pois... :)

Big Buddha löytyy vuoren huipulta ja on itsekin järjettömän iso. Varsinainen nähtävyys kyllä on! Roomalaiskirjeen kohta tuli elävänä mieleen näitä kaikkia katsellessa: Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä jota eivät tunne! Näinhän se on. Jos tämä on ainut jumala jonka tietävät, ketä muuta voisivat avukseen pyytää. Kenen vastuu?

Tämä jäi hämärän peittoon että oliko hindu vai buddha temppeli mutta näyttäisi kertovan helvetistä ja ihmisistä jotka ovat vielä matkalla ja toivovat valaistumisen kautta löytävän tien taivaan porteille. 

Että sellainen läpileikkaus. Oman kertomuksen saisi ihmisistä ja Evan saamista lahjoista. Tai liikeenteestä joka on käsittämätön varsinkin jalankulkijan näkökulmasta. Sekaan vain ja ylitse jos pääsee jostain raosta. Toki välillä löytyy kuskeja jotka antavat tietäkin. Ai niin ja liskot... niitä on muuten paljon ja kaikkialla, tai gekkojahan ne on. Yritin tänään olla rohkea ja näyttää Evalle sellaista läheltä. Rohkeus petti kun se lähti liikkeelle enkä tiennyt oliko mun jaloissa vai jossain muualla :D

Perillä Phuketissa

Täällä sitä sitten viimeinkin ollaan pitkän odotuksen jälkeen!

Matka tänne tuntui melkoisen pitkältä Evan korkean kuumeen ja oman oksentelun vuoksi. Tänään Evalla on onneksi ensimmäinen kuumeeton päivä ja kukaan muu ei ole yökkäillyt, joten taisipa olla vain matkapahoinvointia. Muuten matka meni Evan kanssa paremmin kuin hyvin. Lauleskeli ja jutteli kaikille ja päästiinpä Bangkokissa jonojen ohitsekin ja eri ovesta ensimmäisenä koneeseen kuin muut. Meidät vain napattiin jonoista pois, ei huono ollenkaan.

Aurinko on paistanut ja lämmintä piisaa jopa minun mittapuuhun. Ei palella ei :) Jes! Väritys on alkanut muuttumaan enemmän paikalliseksi kuin länsimaalaiseksi. Marko ei enää löydäkään minua ihmisten joukosta mustien hiusten vuoksi kuten Suomessa tekee, voin yrittää siis harhauttaa sen :)

Ihmiset ovat hymyileviä ja erittäin kohteliaita. Englanninkielen taito on surkeaa, joten keskusteluja on tosi hankala saada aikaiseksi muiden kuin Markon luokkakavereiden kanssa. Muita turisteja ei sitten juuri ollekaan tällä alueella. Hyvä niin!

Eva saa huomiota ja paljon!! Ihmiset koskettelevat, hymyilevät, heiluttavat ja kiikuttavat häntä ympäriinsä Evan suostuessa syliin. Tulipahan jo yhdelle siivooja naiselle sanomistakin, kun hänelle Eva suostui menemään syliin, mutta ei respan naiselle. Hän oli selkeästi näreissään ja tiuskaisi siivoojan antamaan lapsen takaisin ja pysymään poissa respan alueelta.

Kaikki on uutta ja olemme ehtineet nähdä vasta lähialuetta. No onhan tässä vielä aikaa. Välillä pitää muistuttaa itseään että ehtii tässä muinakin päivinä tekemään, jotain eikä kaikkea tarvitse tehdä yhdellä kertaa.

Markolla alkaa huomenna koulu ja me alamme miettiä mitä touhuamme päivät Jeren kouluhommien lisäksi. Markoa jännittää hieman kun on ainoa "ei natiivi", mutta eiköhän tuo ala sujua muutaman päivän jälkeen.

Eva valmiina  ekaan päivään. Rinkka oli loisto ostos, rattailla mahdottomuus liikkua.

Näkymä parvekkeelta.