Suunnitelman muutoksia ja uusia haasteita

Saavuimme tänne Uttaradetiin viime elokuussa ja tarkoituksena oli olla toukokuun alkuun saakka. Määräaika laitettiin siksi, jotta pysyisimme sosiaaliturvassa kiinni ja siinä vaiheessa tietomme oli, että kouluvuosikin päättyy silloin. Lähdimme ilman virallisia kannatuksia tai palkkoja liikkeelle ja voimme todeta, että mitään ei ole puuttunut! 

Nyt kuitenkin suunnitelmiin tuli pieni muutos, kun Suomen päässä talomme jää tyhjilleen. Palaammekin siis maaliskuun loppupuolella ja onneksi myös kouluvuosikin loppuu jo tähän maaliskuun alkuun. 

Aika jakomielitautinen olotila meneillään... kiva nähdä Jere sekä miniä ehdokas ja perhe sekä kaikki rakkaat ystävät - sitten tulee kauhu miten selviämme ilman tuloja Suomessa talon kanssa - sitten tulee lepo, Jumala auttanut tähänkin asti - sitten tulee ikävä näitä ihmisiä täällä ja täytyy myöntää ettei se Suomen lumi kyllä houkuta ja sitten tulee taas ahdistus... 

Tulevaisuus on siis täysin avoin! Toisaalta aika kutkuttava tilanne nähdä mihin kaikki kehittyy, mutta toki olisi kiva jotain varmuutta olla jo jostain. Oliko siis vaivan väärtti tulla tänne ja "sotkea" hyvät kuviot kotona? Ehdottomasti! Puhuimme yksi ilta Markon kanssa, että jos tällä tietomäärällä nyt pitäisi päättää tulemmeko tänne vai ei, niin vastaus olisi että tulisimme. 

Elämä Suomessa on kovin erilaista ja montaa asiaa tulemme kaipaamaan täältä. Suurin ehkä niistä on kuitenkin tämä yhteisöllisyys ja toisin sanoen ihmiset. Suomessa ei pääse kokemaan tällaista. Toivottavasti osaamme itse luoda edes hieman yhteisöllisyyttä tämän jälkeen. Se on oikeasti elämän rikkaus. On upeaa miten toisistaan pidetään huolta ja tehdään isolla porukalla retkiä yms. Hmm hieman otan sanojani takaisin... lähetyslinja oli vähän tähän suuntaan, terveisiä teille :)

Jos siis tarvitset taloa Keuruun suunnalta ole yhteydessä tai jos keksit meille töitä sekin käy ;D 

Ystäväni kerran hermostui miehelleen ja äkäisenä pohti ettei miehistä ole mihinkään.
Sitten hän keksi, että no tarvitaan niitä ainakin painavien taakkojen kantamiseen :) 

Osa meidän perheestämme <3
We will miss you so much!

Eva on ollut loistava matkakaveri. Ei ole koskaan valittanut ja nukkunut missä sattuu.
 Kotona ollessa kyselee, joko taas mentäisiin johonkin retkelle :)
Syntynyt lähetyslinjalla, joten suonissa taitaa virrata lähetystyö.

Lapsen kaltainen majesteetti

Viimeiset kuukaudet meidän elämässä on vienyt meidät takaisin lapsen asemaan. Olemme joutuneet ottamaan ikään kuin takapakkia kehityksessämme tietyllä tavalla. Olemme opetelleet uutta kieltä, uusia tapoja toimia tai ehkä voisi sanoa että ylipäänsä uutta tapaa elää. Aivan kuin pieni lapsi syntyy maailmaan ja joutuu aloittamaan elämän opettelun.
Raskasta mutta toisaalta mielenkiintoista! Ja muuten tämä on tuonut takaisin sen oivaltamisen ilon mikä lapsilla on!

Tämän takia ja myös tulevaisuuden tapahtumien takia olen pyörittänyt ajatusta Raamatusta mielessä jossa sanotaan että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Monta saarnaa olen aiheesta kuullut, mutta uusi näkökulma aukeni tähän ja Eva toimii hyvänä esimerkkinä...

Eva osaa vetää huomion itseensä ihan luonnostaan. Toki täällä siihen vaikuttaa vaalea värikin, mutta yleensä tämä toimii lapsilla aina. He nostavat kädet pystyyn ja jo on joku ottamassa syliin. Pieni itku ja joku juoksee paikalle. Katsoo suurilla silmillä ja sanoo että ihan välttämättä tarvitsen tuon hameen ja ostat sen ihan vain sen takia että hän on niin ihana.
Tuleepa mieleeni myös Jere pienenä kun ei jaksanut kävellä päiväkotiin. Olin vannottanut häntä että enää en kanna ja muutama päivä meni hyvin. Sitten eräs aamu Jere, taisi olla 4 v, katsoi minua ja sanoi: sä äiti taidat olla tosi vahva kun treenaat paljon. Sulla on niin isot lihakset. Vau mun poika pitää mua sankarina ja kyhertelin että no joo taitaa se äiti olla vahva. Seuraava Jeren lause veti vähän mattoa kehuilta... olet varmasti niin vahva että jaksat kantaa minut hoitoon! Minkäs teet... lapsi kainaloon ja kannoin hoitoon :)

Lapsi on siis aika kuninkaallinen! Häntä palvellaan ja häntä hemmotellaan. Miksi? Koska hän osaa pyytää ja vaatia. Itse asiassa hänen ei tarvitse vaatia vaan se kuuluu hänen perusoikeuksiinsa. Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsestaan ja lapsi saa kuninkaallista kohtelua. Todellinen valtahan on vanhemmalla ja rajoja tulee ja kieltoja. Mutta se ei poista sitä tosi asiaa että äiti tai isä on täyttämässä niitä toiveita ja pyrkii tekemään lapsensa elämästä rajojen puitteissa mahdollisimman ihanan.

Uskon että tämä oli yksi mihin Jeesus meitä kehotti. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta! Isä antaa ja isä pitää huolen. Hän rakastaa meitä enemmän kuin omat vanhempamme ja haluaa meidän parastamme. Hän haluaisi meidän saavan sen kaiken mistä Raamattu meille kertoo. Meidän tulisi vain heittäytyä siihen ja osata pyytää. Miten paljon helpompaa se onkaan vähän auttaa Jumalaa kuin vain odottaa...

Itse yritän tällä hetkellä vain luottaa. Tulevaisuus on avoin, ehkä vähän liiankin avoin ja haasteita riittävästi joiden ratkaisuun ei itsellä ole avaimia. Paluu Suomeen häämöttää ja mitään tietoa ei ole elämästä kummassakaan päässä. Yritän katsoa ylös ruskeilla silmilläni ja sanoa että isi hei hoidatko hommat, itse en pysty!