sunnuntai 28. elokuuta 2011

Minä olen suuri ihme!

Facen seinällä oli seuraavanlainen teksti:
Joskus kun itket, kukaan ei näe kyyneliäsi.
Joskus kun murehdit, kukaan ei näe tuskaasi.
Joskus kun olet onnellinen, kukaan ei näe hymyäsi...

Laittoi miettimään, että näinhän se monesti tai jopa useasti on. Olemme loppujen lopuksi aika yksin maailmassa ja joudumme kohtaamaan ilot ja surut monta kertaa yksin. Aika karua. 

Perjantaina oli pikkuisemme ensimmäinen ultra, jossa mieleeni nousi kuitenkin Psalmin kirjoittajan sanat, jotka nostivat erilaisen perspektiivin:


"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."


Pieni 6,5 cm pienokainen on jo täydellistäkin täydellisempi, varpaineen kaikkineen. Potki vatsaa ja käänsi kätilölle selkäänsä tämän yrittäessä tutkia ilmeisesti liian läheisesti. Todellakin suuri ihme! Jumala on nähnyt sinut ja minut jo ennen kuin päivääkään olimme eläneet, saati sitten nyt kun tallustamme maan päällä. Yksinäiset kyyneleet, yksinäiset onnenhetket, yksinäinen tuska ei olekaan ollut yksinäisyyttä. Vierelläsi on halunnut kulkea ikiaikojen Jumala jakamassa nämä hetket, mutta Hän ei tunkeudu tai tule väkisin. Hän on seissyt vierelläsi koko ajan odottaen ja tietäen. Odottaen, että saisi olla osa elämääsi. Odottaen, että saisi kuulla sinun sanovan Hänelle tuskasi ja onnesi.

Toki tarvitsemme myös ihmistä, jolle elämämme jakaa. Jumalakin totesi paratiisissa ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Vai olikohan se sittenkin niin, että miehen ei ole hyvä olla yksin... :) Jumalalle iski stressi, että joutuu valvomaan miehen puuhia yksinään, niin otti sitten naisen kaverikseen jakamaan tämän työmäärän. Vai mitenkäs se nyt sitten menikään... ;)


Meidän on helppoa silloin, kun menee huonosti syyttää Jumalaa ja kysellä että missä sinä oikein olet, kuinka voit sallia minulle sitä tätä ja tuota. Mutta moniko meistä kiittää niistä hetkistä, kun menee hyvin ja olemme onnellisia.


Facen kirjoitus muuten loppui: Mutta pieraiseppa kerran... :)








tiistai 9. elokuuta 2011

Ensimmäisiä päiviä koulussa

Aamut ovat kylmiä ja syksyiset sateet piiskaa Keuruuta, joten eiköhän se luo tunnelmaa koulun alkamiseen :) Niin ja tietty se uusi Hello Kitty kynä, jossa on kymmenen eri väriä, kiitos Marian joka löysi sen Tiimarista.

Ensimmäinen päivämme alkoi Roomalaiskirjeen 10:13-15 sanoilla: "Onhan kirjoitettu: Jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avuksi sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, jota eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet!"

Ensimmäiset päivät ovat tuoneet mukanaan tietotulvan käytännön asioista ja antanut ymmärtää, että vuodessa riittää töitä esseiden ja tenttien muodossa. En ole kokenut vielä (näiden kahden päivän aikana...) mitään suurta ahaa elämystä, muuta kuin että tämä on se mitä haluan tehdä! Tämä on todellakin sitä mihin haluan loppuelämäni käyttää! Ehkä siinä ahaa elämystä riittävästi näihin päiviin :)

Paavalin sanat Roomalaiskirjeessä puhuivat paljon juuri siitä palavasta halusta olla tuo ilosanoman tuoja, mutta toisaalta se kertoo myös vapaaehtoisuudesta. Lause, jokainen joka uskoo, sisältää vapaaehtoisen valinnan; mahdollisuuden valita miten itse haluaa. Käännynkö Jumalan puoleen vaiko en. Toisaalta valinta on vapaa myös kertojalle; täytänkö oman paikkani Jumalan suunnitelmassa vai en. Lähettäjäkin saa vapaan valinnanmahdollisuuden; haluanko lähettää jonkun kentälle kertomaan vai käytänkö rahani johonkin muuhun. Kaikilla on sama vapaus, mutta kaikilla on myös samaa vastuu. Jonain päivänä Kaikkivaltias Jumala kysyy miten vapautesi käytit.

Ai niin sainpa muuten takaisin Markolta kommenttiini kumman Jumala on suurempi (asuntoa saadessamme siis Markon usko meinasi loppua...) Marko totesi koko ajan, että meille tulee vauva heti kun muutamme. En muuten uskonut pätkääkään ja kas kummaa mitä ilmeisimmin meille siis tulee vauva. Hieman skeptinen vielä täytyy olla :) On outoa kaikkien näiden vuosien jälkeen olla raskaana, edellisestä kumminkin aikaa jo 14 pitkää vuotta. Tekeeköhän se minusta vanhan... No kyllä se suhteellisen todelliseksi muuttuu viimeistään sairaalassa ja niinä öinä kun valvomme hampaiden saapumista. Onneksi Jumalan toimenkuva on suurempi kuin se mihin Häntä aina yritämme määrittää!