perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kaiken loppu vai uuden alku...?

Kello on yhdeksän illalla ja herätyskello on soimassa 04:30. 
Lentokentälle pitäisi olla suunta viiden aikaan aamulla. 
Viimeinen ilta Thaimaassa.
Viimeiset hetket ihasteltu aurinkoa ja lämpöä.
Viimeistä  kertaa syöty täällä.
Viimeinen...

Lauantaina illalla tapaan osan perhettäni ja ystäviäni uudelleen.
Palaan Keuruulle kotiimme ja aloitan sisustuksen.
Kotimme jonne seurakuntalaiset ovat tuoneet yllätyksiä, 
haluavat helpottaa kotiinpaluuta. Miten ihana tapa tulla kotiin!! 
Olen saanut uuden perheen, uusia ystäviä... paljon. 
Tunnen ikävää, surua sekä rakkautta ja iloa. 

En aloita uutta elämää vaan jatkan rikkaampana kuin koskaan ennen!


Eva täytti 4 vuotta ja tässä menossa puhelu mummilta Suomesta! 

Nautimme vedestä ja auringosta! Näinä neljänä päivänä
olen saanut vaihdettua värini :D

Vuoristoheimoa tapaamassa, perinteinen koti. 

Eva oli ihastelun kohde kuten yleensä :)

Lasten esitys rakkaaksi tulleesta laulusta: You raise me up!

Suloisia <3

Saimme lahjan, ihana hattu! 



perjantai 26. helmikuuta 2016

Suunnitelman muutoksia ja uusia haasteita

Saavuimme tänne Uttaradetiin viime elokuussa ja tarkoituksena oli olla toukokuun alkuun saakka. Määräaika laitettiin siksi, jotta pysyisimme sosiaaliturvassa kiinni ja siinä vaiheessa tietomme oli, että kouluvuosikin päättyy silloin. Lähdimme ilman virallisia kannatuksia tai palkkoja liikkeelle ja voimme todeta, että mitään ei ole puuttunut! 

Nyt kuitenkin suunnitelmiin tuli pieni muutos, kun Suomen päässä talomme jää tyhjilleen. Palaammekin siis maaliskuun loppupuolella ja onneksi myös kouluvuosikin loppuu jo tähän maaliskuun alkuun. 

Aika jakomielitautinen olotila meneillään... kiva nähdä Jere sekä miniä ehdokas ja perhe sekä kaikki rakkaat ystävät - sitten tulee kauhu miten selviämme ilman tuloja Suomessa talon kanssa - sitten tulee lepo, Jumala auttanut tähänkin asti - sitten tulee ikävä näitä ihmisiä täällä ja täytyy myöntää ettei se Suomen lumi kyllä houkuta ja sitten tulee taas ahdistus... 

Tulevaisuus on siis täysin avoin! Toisaalta aika kutkuttava tilanne nähdä mihin kaikki kehittyy, mutta toki olisi kiva jotain varmuutta olla jo jostain. Oliko siis vaivan väärtti tulla tänne ja "sotkea" hyvät kuviot kotona? Ehdottomasti! Puhuimme yksi ilta Markon kanssa, että jos tällä tietomäärällä nyt pitäisi päättää tulemmeko tänne vai ei, niin vastaus olisi että tulisimme. 

Elämä Suomessa on kovin erilaista ja montaa asiaa tulemme kaipaamaan täältä. Suurin ehkä niistä on kuitenkin tämä yhteisöllisyys ja toisin sanoen ihmiset. Suomessa ei pääse kokemaan tällaista. Toivottavasti osaamme itse luoda edes hieman yhteisöllisyyttä tämän jälkeen. Se on oikeasti elämän rikkaus. On upeaa miten toisistaan pidetään huolta ja tehdään isolla porukalla retkiä yms. Hmm hieman otan sanojani takaisin... lähetyslinja oli vähän tähän suuntaan, terveisiä teille :)

Jos siis tarvitset taloa Keuruun suunnalta ole yhteydessä tai jos keksit meille töitä sekin käy ;D 


Ystäväni kerran hermostui miehelleen ja äkäisenä pohti ettei miehistä ole mihinkään.
Sitten hän keksi, että no tarvitaan niitä ainakin painavien taakkojen kantamiseen :) 

Osa meidän perheestämme <3
We will miss you so much!

Eva on ollut loistava matkakaveri. Ei ole koskaan valittanut ja nukkunut missä sattuu.
 Kotona ollessa kyselee, joko taas mentäisiin johonkin retkelle :)
Syntynyt lähetyslinjalla, joten suonissa taitaa virrata lähetystyö.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Lapsen kaltainen majesteetti

Viimeiset kuukaudet meidän elämässä on vienyt meidät takaisin lapsen asemaan. Olemme joutuneet ottamaan ikään kuin takapakkia kehityksessämme tietyllä tavalla. Olemme opetelleet uutta kieltä, uusia tapoja toimia tai ehkä voisi sanoa että ylipäänsä uutta tapaa elää. Aivan kuin pieni lapsi syntyy maailmaan ja joutuu aloittamaan elämän opettelun.
Raskasta mutta toisaalta mielenkiintoista! Ja muuten tämä on tuonut takaisin sen oivaltamisen ilon mikä lapsilla on!

Tämän takia ja myös tulevaisuuden tapahtumien takia olen pyörittänyt ajatusta Raamatusta mielessä jossa sanotaan että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Monta saarnaa olen aiheesta kuullut, mutta uusi näkökulma aukeni tähän ja Eva toimii hyvänä esimerkkinä...

Eva osaa vetää huomion itseensä ihan luonnostaan. Toki täällä siihen vaikuttaa vaalea värikin, mutta yleensä tämä toimii lapsilla aina. He nostavat kädet pystyyn ja jo on joku ottamassa syliin. Pieni itku ja joku juoksee paikalle. Katsoo suurilla silmillä ja sanoo että ihan välttämättä tarvitsen tuon hameen ja ostat sen ihan vain sen takia että hän on niin ihana.
Tuleepa mieleeni myös Jere pienenä kun ei jaksanut kävellä päiväkotiin. Olin vannottanut häntä että enää en kanna ja muutama päivä meni hyvin. Sitten eräs aamu Jere, taisi olla 4 v, katsoi minua ja sanoi: sä äiti taidat olla tosi vahva kun treenaat paljon. Sulla on niin isot lihakset. Vau mun poika pitää mua sankarina ja kyhertelin että no joo taitaa se äiti olla vahva. Seuraava Jeren lause veti vähän mattoa kehuilta... olet varmasti niin vahva että jaksat kantaa minut hoitoon! Minkäs teet... lapsi kainaloon ja kannoin hoitoon :)

Lapsi on siis aika kuninkaallinen! Häntä palvellaan ja häntä hemmotellaan. Miksi? Koska hän osaa pyytää ja vaatia. Itse asiassa hänen ei tarvitse vaatia vaan se kuuluu hänen perusoikeuksiinsa. Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsestaan ja lapsi saa kuninkaallista kohtelua. Todellinen valtahan on vanhemmalla ja rajoja tulee ja kieltoja. Mutta se ei poista sitä tosi asiaa että äiti tai isä on täyttämässä niitä toiveita ja pyrkii tekemään lapsensa elämästä rajojen puitteissa mahdollisimman ihanan.

Uskon että tämä oli yksi mihin Jeesus meitä kehotti. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta! Isä antaa ja isä pitää huolen. Hän rakastaa meitä enemmän kuin omat vanhempamme ja haluaa meidän parastamme. Hän haluaisi meidän saavan sen kaiken mistä Raamattu meille kertoo. Meidän tulisi vain heittäytyä siihen ja osata pyytää. Miten paljon helpompaa se onkaan vähän auttaa Jumalaa kuin vain odottaa...

Itse yritän tällä hetkellä vain luottaa. Tulevaisuus on avoin, ehkä vähän liiankin avoin ja haasteita riittävästi joiden ratkaisuun ei itsellä ole avaimia. Paluu Suomeen häämöttää ja mitään tietoa ei ole elämästä kummassakaan päässä. Yritän katsoa ylös ruskeilla silmilläni ja sanoa että isi hei hoidatko hommat, itse en pysty!


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Välillä jotain Raamatun kuulumisia ;D

Päätinpä pitkästä aikaa jakaa jotain ihan hengellistäkin antia. Eli tässäpä ajatuksiani mitä noussut Nehemian ensimmäisen luvun ensimmäisistä jakeista: 


KAUPUNGIN UUDELLEEN RAKENNUS


Nehemia 1:1-4
”Nehemian, Hakaljan pojan, kertomus.
Kun kahdentenakymmenentenä vuotena kislev-kuussa olin Susan linnassa, tuli veljeni Hanani sinne Juudasta muutamien muiden miesten kanssa. Kysyin heiltä Jerusalemin oloista ja niistä juutalaisista, jotka olivat päässeet palaamaan vankeudesta. He vastasivat: "Ne, jotka ovat päässeet palaamaan tuohon maakuntaan, elävät siellä suuressa kurjuudessa ja häpeässä. Jerusalemin muurit ovat raunioina, ja sen portit on poltettu." Tämän kuultuani istuin monta päivää maassa itkien ja murehtien ja paastoten.”

Nehemia on jatkumo Esran kirjan tapahtumille, jossa Esra jo puuttuu kansan moraaliseen tilaan. Juutalaiset kamppailivat identiteetistään Jumalan kansana sekä sisäisen että ulkoisen paineen keskellä. Nehemian kirjan pääteema on kuitenkin Jumalan suojelus kansansa yllä, mutta toisaalta myös ihmisten tarve olla kuuliainen Mooseksen laille ja ylistyksen tärkeys.[1]

Kirja alkaa kertomuksella, kun Nehemia näki joukon palaavan Jerusalemista. Hänen suurin huolenaiheensa oli miten juutalaiset jaksoivat ja mitkä olivat olosuhteet. Uutiset eivät olleet millään tavalla hyviä vaan Nehemia saa kuulla, että kurjuus ja häpeä on kohdannut kansaa ja muurit ovat raunioina. Kaupunkin oli siis täydellisen kurjassa tilassa.

Nehemia oli kuninkaan juomanlaskija, joka oli suuri kunnia ja etuoikeus. Aivan kuten Danielista kerrotaan että hän oli komea ulkonäöltään ja fiksu mies, samoin täytyi olla Nehemian, jotta pääsi näin lähelle kuningasta. Hänen täytyi olla komea, kultturelli ja sivistynyt, jotta hän kykeni keskustelemaan jos kuningas puhuisi hänelle tai kysyisi jotain. Hänellä oli vaikutusvaltaa, jota hän saattoi siis käyttää joko hyvään tai pahaan. Nehemia olisi voinut palata siirtolaisten kanssa takaisin kotimaahansa, mutta jostain syystä hän oli päättänyt jäädä kuninkaan hoviin. Päätös osoittautuikin Jumalan johdatukseksi, kuten myöhemmässä vaiheessa tulemme näkemään. Ihmisiä löytyy aina Jumalan suunnitelmaan oikeista paikoista ja oikeista asemista.[2] Eri asia on se olemmeko me valmiita astumaan Jumalan suunnitelmaan tai onko meillä halua. Astuminen ulos omasta mukavuusvyöhykkeestä ei nimittäin ole helppoa. Nehemia olisi päässyt paljon helpommalla, jos hän olisi jatkanut omaa elämäänsä ja rukoillut, että Jumala lähettää jonkun hoitamaan asian.

Nehemia ei ollut siis ihan ”rivimies” vaan hän oli korkeassa asemassa oleva mies. Hänellä oli itsellään kaikkea mitä hän tarvitsi niin rahaa kuin vaikutusvaltaakin, mutta silti hän oli huolissaan miten Jerursalemissa jaksettiin. Hänellä oli empatiakykyä muita kohtaan ja ennen kaikkea omaa kansaansa kohtaan. Jeesus opetti meille tämäntyylistä empatiakykyä samarialaisvertauksen kautta. Ihmiset kulkivat haavoittuneen ohitse kunnes tuli hyljeksitty samarialainen kohdalle, jolla oli kykyä rakastaa ja nähdä ihmiset Jumalan silmin. Jeesus halusi herättää meidät näkemään kanssaihmisemme ja rakastamaan heitä. Eikä ainoastaan rakastamaan heitä vaan olemaan teoin mukana heidän elämässään. Joku viisas on sanonut, että Jumala ei vastaa sellaisiin rukouksiin jotka voit itsekin toteuttaa. Meidän on turha rukoilla, että auta sinä tuota naapurin leskeä jaksamaan noiden kauhukakaroidensa kanssa, jollemme ole itse jalkoina ja käsinä menossa auttamaan heitä. Ovatko kaikki kiitollisia ja maailmasta tulee hyvä paikka? Ei todellakaan! Pahuus ei tästä maailmasta poistu ennen kuin Jeesus tulee takaisin, mutta se ei anna meille oikeutta jatkaa omaa keskinkertaista elämäämme. Jeesus sanoi, että meitä tullaan vainoamaan ja meitä tullaan halveksimaan, mutta mitä meidän silti tuli tehdä? Rakasta vihollistasi, auta heitä, tee tiettäväksi Jumalan rakkaus! Mitä enemmän pahuutta, sitä enemmän pitäisi näkyä meidän rakkautemme!

Nehemian reaktio ei ollut olankohautus ja miesten kanssa päivittely, että jopas nyt miten ne nyt sillä tavoin ovat homman päästäneet käsistään leviämään. Sitten alkaisi se normaali pohdinta miten olisi kannattanut tehdä ja miten ainakin minä itse olisin tehnyt toisin. Lopulta miesten keskustelu päättyisi lauseeseen, että toivotaan nyt niiden saavan jotain siellä aikaiseksi. Kukin poistuisi omaan kotiinsa jatkamaan hyvinvointi elämäänsä lopulta unohtaen tai työntäen ajatuksistaan kaupungin kohtalon. Nehemia ei toiminut näin vaan kerrotaan että hän istui maassa monta päivää itkien, murehtien ja paastoten. Nehemia oli kosketettu kuulemastaan ja hänet valtasi syvä huoli ja murhe tilanteesta. Nehän olivat hänen omia maanmiehiään, hänen perintöään ja ennen kaikkea Jumalan omaisuuskansa ja kaupunki joka oli siinä tilassa.

Meidän seurakunnissamme ja ennen kaikkea omassa maassamme vallitsee mielestäni aika samanlainen tilanne. Kansa voi huonosti ja uskovien tilanteessakaan ei aina ole kehumista. Olemmeko me kiinnostuneita tilasta kuten Nehemia vai nostammeko olkia todeten, että sellaista se on jo ja jatkaisimme omaa elämää. Tai vaihtoehtoisesti vaahtoamme somessa elämän kurjuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta tai kohdistaisimme koko energiavarastomme elintasopakolaisiin jotka vievät turvallisuutemme. Auttaako tämä? Epäilen vahvasti, että some vaahtoaminen ei auta mihinkään eikä mitenkään. Nehemia ei vaahdonnut aiheesta kenellekään, heillä ei toki ollut internettiäkään, mutta porttien pielessä oli tehokas keskusteluelämä johon hän olisi voinut ajatuksensa viedä. Nehemia kuuli turvattomuudesta, koska kaupunki ilman muuria oli julkinen häpeä sen turvallisuus oli poistunut[3], kuten meidänkin ajassamme on käynyt. Hän istuu maassa päiviä murehtien ja itkien. Kuinka monen olet kuullut tehneen näin viime aikoina? Kuinka moni on kokenut suuren hädän ja tunteiden kirjon ihmisten pahoinvoinnista. Ikävä kyllä harvempi ja vielä harvempi on siirtynyt seuraavaan eli rukoilemaan kuten Nehemia:

”Minä rukoilin taivaan Jumalaa:
5 "Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja pelättävä Jumala! Sinä pidät liittosi voimassa ja olet uskollinen niille, jotka rakastavat sinua ja noudattavat käskyjäsi. 6 Avaa silmäsi näkemään ja korvasi kuulemaan palvelijasi rukous! Yötä päivää minä rukoilen sinua palvelijoidesi, israelilaisten, puolesta, ja tunnustan tässä synnit, joita olemme tehneet sinua vastaan.
"Myös minä itse ja perhekuntani olemme tehneet syntiä. 7 Me olemme pahoin rikkoneet sinua vastaan, sillä emme ole noudattaneet lakeja, käskyjä ja säädöksiä, jotka sinä palvelijallesi Moosekselle annoit. 8 Mutta muistathan, että sanoit Moosekselle: 'Jos te luovutte minusta, minä hajotan teidät muiden kansojen sekaan. 9 Jos sitten kuitenkin käännytte minun puoleeni ja noudatatte käskyjäni ja elätte niiden mukaan, kokoan teidät jälleen yhteen, vaikka teidät olisi hajotettu maan ääriin, ja vien teidät paikkaan, jonka olen valinnut nimeni asuinsijaksi.' 10 Muistathan, että he ovat sinun palvelijoitasi, sinun kansaasi, jonka sinä olet suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi vapauttanut. 11 Herra, avaa korvasi kuulemaan minun rukoustani ja kaikkien niiden palvelijoidesi rukousta, jotka tahtovat pelätä ja kunnioittaa sinun nimeäsi! Täytä nyt pyyntöni ja anna kuninkaan osoittaa minulle suopeutta!"



[1] ESV Introduction to Nehemiah
[2] Wiersbe, W. W. (1996). Be Determined. Wheaton, IL: Victor Books.
[3] Smith, J. E. (1995). The Books of History. Joplin, MO: College Press.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016


Niin se vain on vuosi vierähtänyt ja täällä oloakin kerääntynyt jo viisi kuukautta. Se on toisaalta lyhyt aika, mutta vieraassa kulttuurissa ja vieraassa ympäristössä se on aika paljon. Paljon on mahtunut ja jos ei muuta niin omaa kasvua on tullut ja arvostusta tiettyihin asioihin paljon!

Tänään viimeksi mietin, että kärsivällisyyteni on kasvanut kakkosluokan myötä siihen mittoihin, että musta tulee enkeli vähitellen. Tosin kävi kyllä mielessä että tosiaan musta enkeli, koska saatan kilahtaa joku päivä lopullisesti... Mutta olen edistynyt heidän kurinpidossa (ongelman ydin; ovat tottuneet että kuri on ainoastaan lyömällä tultua joten ei tarvi totella muuten). Nyt pidetään mukavia hiljaisia hetkiä ja tuijotetaan hetki eteemme odottaen rauhan saapumista ja se käy joka kerta nopeammin. Alkavat jo kiljua toinen toisilleen, että hiljaa. Kiva nähdä siis edistymistä tässäkin asiassa. 
 
Mutta sitten kuviin:

Lastenpäivänä koulussa oli erilaista toimintaa. Leikkejä ja pelejä,
jotka sai kyllä herkimpiä kyyneliin. Otin tehtäväkseni toimia
suomalaisena äitinä, joka lohduttaa.

Tässä vielä uuden vuoden juhlintaa. Ne jotka eivät lähteneet reissuun saivat tulla kirkolle.
Söimme (yllätys, yllätys) ja jaoimme lahjat. Lahjoja ostettiin yksi per nuppi ja sitten arvottiin mitä saadaan.
Jouluna ei lahjoja jaella, mutta tämä juhla sitten korvaa lahjattomuuden.
Eva ja Marko sairastivat neljä viikkoa jotain sitkeää flunssaa ja tässä
Evalla kuumelaastari otsassa. Se muuten toimi! Ja nyt neljän viikon jälkeen tauti alkaa oleen voitettu, toimin nääs lääkärinä ja kävin kertomassa apteekissa mitä antibiootteja haluan :) 
Hänen "majesteettinsa" :)

Välillä vähän hippinäkin... 

Ja sitä lastenpäivää vielä yhteiskuvana 4-6 vuotiaiden koulusta.

Evalla on kynänkäyttö kehittynyt roimasti thai aakkosten myötä.

Ja synttäreitä tälle vuodelle on yhteisössä mahtunut jo kahdet, eli syödään paljon :D
Asia mitä varmasti tulemme kaipaamaan on valtava yhteisöllisyys! Keräännytään yhteen syömään ja juhlimaan, tehdään yhdessä asioita. Tämän kun saisi vietyä Suomeen!

Eva ja Pum Uttaradetin joulu / uusi vuosi valoissa,
vai liekö talvivalot kun vieläkin kadulla siis ovat.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Yhteisöllinen joulu

Nyt on sunnuntai iltapäivä ja joulu on niin ikään ohitse. Meillä on takanamme monia erilaisia jouluja, mutta tämä oli kaikkein erilaisin. Varmasti osasyy, että olemme maassa jossa ei joulua varsin ole. 
Mitä meillä sitten on ollut:

1. jouluna ei normaalisti ole vapaata, mutta kun olemme kristillisessä koulussa 
25. oli vapaata koulusta.

2. lahjoja ei anneta vaan seurakunta ja koulu antoi lahjat jokaiselle. Seurakunnan tilaisuudessa oli arvonta, jonka ansiosta kirkko oli täynnä ulkopuolista porukkaa. Huomattavasti kukkaro ystävällisempää siis.

3. kirkot olivat ilmeisimmin suunnitelleet tapahtumia yhdessä, koska jokaiselle päivälle löytyi oma kirkkonsa. Todella hienoa siinä mielessä, että jokainen pääsee menemään kaikkiin. Kirkonmenoja oli siis kaksi jokaiselle päivälle ja pituudet vähän eri luokkaa (neljä tuntia per kirkko).

4. yhteisöllisyys on ylitsepursuavaa länsimaalaisuuteen tottuneen näkökulmasta. Upeaa on se ettei kukaan joudu olemaan jouluna yksin, jollet ihan tahdo. Huono puoli on se, että joulu on äärettömän raskas tällä tahdilla ja huomenna jatkuu työt normaalisti. Hyvä puoli, saat ruokaa joka paikassa. 

5. ehkä tähän tottuisi, mutta tällä hetkellä on mielessä ensi joulu erämaassa ilman ristinsielua. 


Lapset onneksi osaavat iloita pienestäkin. Tässä näytelmäharjoittelut menossa,
muiden odottaessa. 

Me ollaan Evan kanssa omaksuttu thailainen selfie maailma. Niitä voi ottaa missä ja milloin vain,
kenenkään kummeksumatta. Kaikilla on puhelimet jatkuvasti käsillä.

Isommat koululaiset poseeraamassa

Äiti joutuu kampaajan uraa kokeilemaan... 

Takahuoneen kaunistautumiset menossa

Kuhinaa ja tohinaa

Upeat puitteet saatu aikaan! Muovituoleista tulee hienot huputettuina.

Eva ja yksi suomi lahja. Ne kyllä teki meidän joulun!
Ihmisten muistaminen antoi voimaa tähän koitokseen. 

Pukuja kului pyhien aikana. 

Yksi seurakunnista

Tämä oli tehty koulun juhliin. Edustettuina maat, jotka ovat auttaneet koulua.

Eva ja Tom

Pirpanat ihmettelee

Kaunis Melon

Esitys veti tämän pienen ihmisalun kovin vakavaksi.

Joulunsanomaan kuului täällä koko Raamattu.
 Joka paikassa tuotiin esiin alusta lähtien joulun merkitys.

Itämaan viisaat

Pojat esittämässä hienoa showta

Ohjelmat oli hienoja ja minusta on hienoa, että kristityt ovat ottaneet oman kulttuurin mukaan esityksiin.
Pitäisiköhän Suomessakin kokeilla tuoda evankeliumi letkajenkan tahtiin... 

Meidän enkun ryhmän esitys oli upea! Lapset olivat kuin olivatkin mukana. 

Prinsessa... mitenköhän tottuu Suomessa siihen, ettei ole
 ihailijakaartia enää ympärillä.

Paikallista tanssitaitoa mukana laulussa, ranskalaisthailainen tyttö.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Kuvat kertokoot enemmän kuin tuhat sanaa :)

Täällä on taas ollut menoa ja meininkiä, joka helpompi kertoa teillekin kuvasaldon kautta!


Silloin kun täältä löytyy kukkia niin ne on kyllä valtavan kauniita! 

Elämän valtatie on välillä pitkä, mutta onneksi päämäärä on kirkas :)

Joulutähti ihan normi kukkana täällä.

Huomatkaa Pumin varpaat alareunassa ;)

Eva rakastaa eläimiä ja Suomessa tulee kuulemma marsu kun pääsee kotiin...

Tänään vietettiin isänpäivää, joka on siis Kuninkaan syntymäpäivän
 kunniaksi järjestetty juhla.

Tytöt laitettuna tanssiesitystä varten.

Kakkos ja kolmosluokkalaisia nurseryn puolelta eli viisi ja kuusi -vuotiaat.
Pojatkin oli meikattuna juhlassa.

Suu täynnä "stiki riisiä" kuinkas muutenkaan. 

Tämä pikkumies paneutui tanssiin huolella :)

Eva ja isä osallistui pukemis kisaan :)
Eli vaatteet niskaan niin nopeasti kuin pystyy.

Juoksukisaa... 


Ja mitkäs pirpalot ne on jos ei köydenvetoa ole! Ilmeistä huolimatta tämä pää hävisi. 

Vielä kuvasatoa edellisen viikon Loi Krathongista. Eva tentissä.

Ihmiset lähettävät jokeen kauniita luomuksia viemään
huonoja ajatuksia ja tunteita pois.

Osa näistä tuotteista on kaloille kelpaavaa syötävää,
mutta kyllä tästä iso määrä jätettä syntyi järveen.

Ja sitten taivaalle tulipalloja... nähtiin yksi joka lensi suoraan puuhun ja jäi sinne.
Ei syttynyt paloa, vaikka aika pahalta tilanne näytti.
Osassa paikoista nämä on kiellettyjä juuri turvallisuussyistä.

Sitten thailaista käsityö näytettä. Tehty banaaninlehdistä. Käsittämätöntä!!

Sitten saatiin meillekin joulua Suomesta mummilta. Mikä ilo Evalla :)

Pikku hoitajamme työssään pienten puolella. 

Äiti ja tytär :)