perjantai 8. syyskuuta 2017

Kun Marjo kaapista ulos astui...

Tällä viikolla luin somessa kiertävän loistavan tekstin uskovien tulemisesta kaapista ulos. Tämä tekstin nosti esiin ajatuksen toisesta kaapista, mistä olisi syytä tulla ulos…

Kuka uskova haluaa tulla kaapista ulos, jos se kaappi missä seisoo, on niin täynnä isien perinnäissääntöjä, että oven avatessa sieltä vyöryy ulos tavaraa ja ihminen jää sen kasan alle. Kuka haluaa edes nähdä tällaisen jätekasan, josta ”harmaa uskova” yrittää henkeä haukkoen saada happea. En minä ainakaan… tai en ainakaan halua tulla yhdistetyksi siihen kastiin. En totta vie halua samaa kuin se henkilö siellä kasan alla.

Erkki Leminen kirjoittaa pysäyttävästi:
Joku sanoi: älä katso, älä tartu, älä maista, älä haista, älä maailman henkeä hengitä. Ja minä tottelin.
Laitoin silmilleni laput, etten katsoisi, panin käteni nyrkkiin, etten tarttuisi, puristin huuleni viivaksi, etten maistaisi, tukin nenäni, etten haistaisi. Pidätin hengitystäni, etten maailman henkeä hengittäisi ja muutuin kukaties hiukan kummalliseksi.
Nyt olen jälleen riisuttu ihminen vain ja kiitollinen. Kristus minua auttoi, vapauteen Kristus auttoi.

Minusta oli järkyttävää kuulla, että kristittyjen yhteisöt ovat numero yksi työpaikkakiusaamisen saralla. Kertooko se, että olemme vain ihmisiä? Ei se kertoo, että luomme uuden normiston, uuden älä maista, älä koske kulttuurin. Vaadimme astumista kaappiin.


Minä tulen tänään sitten julkisesti kaapista ulos :D
Olen uskova, olen teologi, olen ihminen. 
Rakastan elämää, rakastan sitä kaikkea mitä se tarjoaa, rakastan Kristusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti