sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Välillä jotain Raamatun kuulumisia ;D

Päätinpä pitkästä aikaa jakaa jotain ihan hengellistäkin antia. Eli tässäpä ajatuksiani mitä noussut Nehemian ensimmäisen luvun ensimmäisistä jakeista: 


KAUPUNGIN UUDELLEEN RAKENNUS


Nehemia 1:1-4
”Nehemian, Hakaljan pojan, kertomus.
Kun kahdentenakymmenentenä vuotena kislev-kuussa olin Susan linnassa, tuli veljeni Hanani sinne Juudasta muutamien muiden miesten kanssa. Kysyin heiltä Jerusalemin oloista ja niistä juutalaisista, jotka olivat päässeet palaamaan vankeudesta. He vastasivat: "Ne, jotka ovat päässeet palaamaan tuohon maakuntaan, elävät siellä suuressa kurjuudessa ja häpeässä. Jerusalemin muurit ovat raunioina, ja sen portit on poltettu." Tämän kuultuani istuin monta päivää maassa itkien ja murehtien ja paastoten.”

Nehemia on jatkumo Esran kirjan tapahtumille, jossa Esra jo puuttuu kansan moraaliseen tilaan. Juutalaiset kamppailivat identiteetistään Jumalan kansana sekä sisäisen että ulkoisen paineen keskellä. Nehemian kirjan pääteema on kuitenkin Jumalan suojelus kansansa yllä, mutta toisaalta myös ihmisten tarve olla kuuliainen Mooseksen laille ja ylistyksen tärkeys.[1]

Kirja alkaa kertomuksella, kun Nehemia näki joukon palaavan Jerusalemista. Hänen suurin huolenaiheensa oli miten juutalaiset jaksoivat ja mitkä olivat olosuhteet. Uutiset eivät olleet millään tavalla hyviä vaan Nehemia saa kuulla, että kurjuus ja häpeä on kohdannut kansaa ja muurit ovat raunioina. Kaupunkin oli siis täydellisen kurjassa tilassa.

Nehemia oli kuninkaan juomanlaskija, joka oli suuri kunnia ja etuoikeus. Aivan kuten Danielista kerrotaan että hän oli komea ulkonäöltään ja fiksu mies, samoin täytyi olla Nehemian, jotta pääsi näin lähelle kuningasta. Hänen täytyi olla komea, kultturelli ja sivistynyt, jotta hän kykeni keskustelemaan jos kuningas puhuisi hänelle tai kysyisi jotain. Hänellä oli vaikutusvaltaa, jota hän saattoi siis käyttää joko hyvään tai pahaan. Nehemia olisi voinut palata siirtolaisten kanssa takaisin kotimaahansa, mutta jostain syystä hän oli päättänyt jäädä kuninkaan hoviin. Päätös osoittautuikin Jumalan johdatukseksi, kuten myöhemmässä vaiheessa tulemme näkemään. Ihmisiä löytyy aina Jumalan suunnitelmaan oikeista paikoista ja oikeista asemista.[2] Eri asia on se olemmeko me valmiita astumaan Jumalan suunnitelmaan tai onko meillä halua. Astuminen ulos omasta mukavuusvyöhykkeestä ei nimittäin ole helppoa. Nehemia olisi päässyt paljon helpommalla, jos hän olisi jatkanut omaa elämäänsä ja rukoillut, että Jumala lähettää jonkun hoitamaan asian.

Nehemia ei ollut siis ihan ”rivimies” vaan hän oli korkeassa asemassa oleva mies. Hänellä oli itsellään kaikkea mitä hän tarvitsi niin rahaa kuin vaikutusvaltaakin, mutta silti hän oli huolissaan miten Jerursalemissa jaksettiin. Hänellä oli empatiakykyä muita kohtaan ja ennen kaikkea omaa kansaansa kohtaan. Jeesus opetti meille tämäntyylistä empatiakykyä samarialaisvertauksen kautta. Ihmiset kulkivat haavoittuneen ohitse kunnes tuli hyljeksitty samarialainen kohdalle, jolla oli kykyä rakastaa ja nähdä ihmiset Jumalan silmin. Jeesus halusi herättää meidät näkemään kanssaihmisemme ja rakastamaan heitä. Eikä ainoastaan rakastamaan heitä vaan olemaan teoin mukana heidän elämässään. Joku viisas on sanonut, että Jumala ei vastaa sellaisiin rukouksiin jotka voit itsekin toteuttaa. Meidän on turha rukoilla, että auta sinä tuota naapurin leskeä jaksamaan noiden kauhukakaroidensa kanssa, jollemme ole itse jalkoina ja käsinä menossa auttamaan heitä. Ovatko kaikki kiitollisia ja maailmasta tulee hyvä paikka? Ei todellakaan! Pahuus ei tästä maailmasta poistu ennen kuin Jeesus tulee takaisin, mutta se ei anna meille oikeutta jatkaa omaa keskinkertaista elämäämme. Jeesus sanoi, että meitä tullaan vainoamaan ja meitä tullaan halveksimaan, mutta mitä meidän silti tuli tehdä? Rakasta vihollistasi, auta heitä, tee tiettäväksi Jumalan rakkaus! Mitä enemmän pahuutta, sitä enemmän pitäisi näkyä meidän rakkautemme!

Nehemian reaktio ei ollut olankohautus ja miesten kanssa päivittely, että jopas nyt miten ne nyt sillä tavoin ovat homman päästäneet käsistään leviämään. Sitten alkaisi se normaali pohdinta miten olisi kannattanut tehdä ja miten ainakin minä itse olisin tehnyt toisin. Lopulta miesten keskustelu päättyisi lauseeseen, että toivotaan nyt niiden saavan jotain siellä aikaiseksi. Kukin poistuisi omaan kotiinsa jatkamaan hyvinvointi elämäänsä lopulta unohtaen tai työntäen ajatuksistaan kaupungin kohtalon. Nehemia ei toiminut näin vaan kerrotaan että hän istui maassa monta päivää itkien, murehtien ja paastoten. Nehemia oli kosketettu kuulemastaan ja hänet valtasi syvä huoli ja murhe tilanteesta. Nehän olivat hänen omia maanmiehiään, hänen perintöään ja ennen kaikkea Jumalan omaisuuskansa ja kaupunki joka oli siinä tilassa.

Meidän seurakunnissamme ja ennen kaikkea omassa maassamme vallitsee mielestäni aika samanlainen tilanne. Kansa voi huonosti ja uskovien tilanteessakaan ei aina ole kehumista. Olemmeko me kiinnostuneita tilasta kuten Nehemia vai nostammeko olkia todeten, että sellaista se on jo ja jatkaisimme omaa elämää. Tai vaihtoehtoisesti vaahtoamme somessa elämän kurjuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta tai kohdistaisimme koko energiavarastomme elintasopakolaisiin jotka vievät turvallisuutemme. Auttaako tämä? Epäilen vahvasti, että some vaahtoaminen ei auta mihinkään eikä mitenkään. Nehemia ei vaahdonnut aiheesta kenellekään, heillä ei toki ollut internettiäkään, mutta porttien pielessä oli tehokas keskusteluelämä johon hän olisi voinut ajatuksensa viedä. Nehemia kuuli turvattomuudesta, koska kaupunki ilman muuria oli julkinen häpeä sen turvallisuus oli poistunut[3], kuten meidänkin ajassamme on käynyt. Hän istuu maassa päiviä murehtien ja itkien. Kuinka monen olet kuullut tehneen näin viime aikoina? Kuinka moni on kokenut suuren hädän ja tunteiden kirjon ihmisten pahoinvoinnista. Ikävä kyllä harvempi ja vielä harvempi on siirtynyt seuraavaan eli rukoilemaan kuten Nehemia:

”Minä rukoilin taivaan Jumalaa:
5 "Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja pelättävä Jumala! Sinä pidät liittosi voimassa ja olet uskollinen niille, jotka rakastavat sinua ja noudattavat käskyjäsi. 6 Avaa silmäsi näkemään ja korvasi kuulemaan palvelijasi rukous! Yötä päivää minä rukoilen sinua palvelijoidesi, israelilaisten, puolesta, ja tunnustan tässä synnit, joita olemme tehneet sinua vastaan.
"Myös minä itse ja perhekuntani olemme tehneet syntiä. 7 Me olemme pahoin rikkoneet sinua vastaan, sillä emme ole noudattaneet lakeja, käskyjä ja säädöksiä, jotka sinä palvelijallesi Moosekselle annoit. 8 Mutta muistathan, että sanoit Moosekselle: 'Jos te luovutte minusta, minä hajotan teidät muiden kansojen sekaan. 9 Jos sitten kuitenkin käännytte minun puoleeni ja noudatatte käskyjäni ja elätte niiden mukaan, kokoan teidät jälleen yhteen, vaikka teidät olisi hajotettu maan ääriin, ja vien teidät paikkaan, jonka olen valinnut nimeni asuinsijaksi.' 10 Muistathan, että he ovat sinun palvelijoitasi, sinun kansaasi, jonka sinä olet suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi vapauttanut. 11 Herra, avaa korvasi kuulemaan minun rukoustani ja kaikkien niiden palvelijoidesi rukousta, jotka tahtovat pelätä ja kunnioittaa sinun nimeäsi! Täytä nyt pyyntöni ja anna kuninkaan osoittaa minulle suopeutta!"



[1] ESV Introduction to Nehemiah
[2] Wiersbe, W. W. (1996). Be Determined. Wheaton, IL: Victor Books.
[3] Smith, J. E. (1995). The Books of History. Joplin, MO: College Press.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti