Aamut ovat kylmiä ja syksyiset sateet piiskaa Keuruuta, joten eiköhän se luo tunnelmaa koulun alkamiseen :) Niin ja tietty se uusi Hello Kitty kynä, jossa on kymmenen eri väriä, kiitos Marian joka löysi sen Tiimarista.
Ensimmäinen päivämme alkoi Roomalaiskirjeen 10:13-15 sanoilla: "Onhan kirjoitettu: Jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avuksi sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, jota eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet!"
Ensimmäiset päivät ovat tuoneet mukanaan tietotulvan käytännön asioista ja antanut ymmärtää, että vuodessa riittää töitä esseiden ja tenttien muodossa. En ole kokenut vielä (näiden kahden päivän aikana...) mitään suurta ahaa elämystä, muuta kuin että tämä on se mitä haluan tehdä! Tämä on todellakin sitä mihin haluan loppuelämäni käyttää! Ehkä siinä ahaa elämystä riittävästi näihin päiviin :)
Paavalin sanat Roomalaiskirjeessä puhuivat paljon juuri siitä palavasta halusta olla tuo ilosanoman tuoja, mutta toisaalta se kertoo myös vapaaehtoisuudesta. Lause, jokainen joka uskoo, sisältää vapaaehtoisen valinnan; mahdollisuuden valita miten itse haluaa. Käännynkö Jumalan puoleen vaiko en. Toisaalta valinta on vapaa myös kertojalle; täytänkö oman paikkani Jumalan suunnitelmassa vai en. Lähettäjäkin saa vapaan valinnanmahdollisuuden; haluanko lähettää jonkun kentälle kertomaan vai käytänkö rahani johonkin muuhun. Kaikilla on sama vapaus, mutta kaikilla on myös samaa vastuu. Jonain päivänä Kaikkivaltias Jumala kysyy miten vapautesi käytit.
Ai niin sainpa muuten takaisin Markolta kommenttiini kumman Jumala on suurempi (asuntoa saadessamme siis Markon usko meinasi loppua...) Marko totesi koko ajan, että meille tulee vauva heti kun muutamme. En muuten uskonut pätkääkään ja kas kummaa mitä ilmeisimmin meille siis tulee vauva. Hieman skeptinen vielä täytyy olla :) On outoa kaikkien näiden vuosien jälkeen olla raskaana, edellisestä kumminkin aikaa jo 14 pitkää vuotta. Tekeeköhän se minusta vanhan... No kyllä se suhteellisen todelliseksi muuttuu viimeistään sairaalassa ja niinä öinä kun valvomme hampaiden saapumista. Onneksi Jumalan toimenkuva on suurempi kuin se mihin Häntä aina yritämme määrittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti