Turhuuksien turhuus...?

Kaunis kesäpäivä meneillään ja opiskeluissani kohtasin Saarnaajan, joka sanoo heti alkutöikseen: "Turhuuksien turhuus, sanoo Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta. Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?" (Saarnaaja 1:2-3)

Saarnaaja vaikuttaa kovin pettyneeltä elämäänsä ja suorastaan masentuneelta eikö totta? Saarnaaja oli kuningas joka oli saavuttanut kaiken, oli rikkautta enemmän kuin kellään, oli kunniaa ja mainetta, oli vaimoja, tosin kuka tahansa jolla on monta vaimoa kokee elämänsä turhaksi, yhdessäkin lienee käsittelemistä :) Kaikesta tästä huolimatta vaikuttaa kuin Saarnaaja olisi valmis viilaamaan ranteitaan auki. Tältähän elämä itse asiassa monista tuntuukin. Elämän mielettömyys tulee aika ajoin vastaan ja joutuu pohtimaan mikä järki missään on.

Kun Saarnaajan tekstiä lukee hieman tarkemmin ja jättää noukkimatta yksittäisen jakeen, huomaakin että kirjoittaja ei ollutkaan syvässä masennuksessa vaan hän olikin löytänyt elämän tarkoituksen. Suomenkielinen käännös käyttää sanaa turhuus, mutta itse asiassa alkupeäinen hepreankielinen sana on johdettavissa sanajuuresta, joka tarkoittaa suomeksi ohikiitävää, hetkellistä, katoavaa. Saarnaaja oli ymmärtänyt elämässää jotain arvokasta; elämä itsessään kaikkineen oli vain hetkellistä ja katoavaa. Se ei olisi pysyvää ja siksi pelkkä materiaalinen hyvinvointi ei voinut tuoda tyydytystä elämään.

Mitä Saarnaaja sitten ehdottaa tämän tilalle? Hän oli käsittänyt, että ainoastaan Jumala oli luonut kaiken kauniisti. Hän käsitti, että koska Jumala oli luonut ihmisen, ihminen ei olisi kokonainen ilman Jumalaa. Jumalan kokoinen aukko ei täyttyisi ihmisen elämässä millään mitä maailma tarjoaa, eikä tyydytystä elämään löytyisi mistään muualta kuin Jumalasta. Vasta tämän yhteyden jälkeen ihminen osaisi nauttia kaikesta auringon alla olevastakin. Kaikki tulee Jumalan kädestä ja niistä kuuluukin nauttia, ne ovat Hänen lahjojaan meille. "Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä." (2:24)

Saarnaaja lopettaa pohdintansa: "Paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua ja alituinen tutkiskelu väsyttää ruumiin. Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä. Jumala vaatii tuomiolle kaikista, salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista." (12:12-14)

Elämä eletään vain kerran, joten siitä tulee nauttia! Joudumme kuitenkin päättämään myös ikuisuutemme tässä ajassa ja missä sen vietämme.