Viisumit hallussa!

Tänään ne sitten tuli! Nimittäin viisumit :) 

Ihan kuulkaa polkaisin pyörällä hakemaan ne keskustasta, kun Marko oli autolla töissä. Piti nimittäin heti nähdä, että tuliko viisumit vai jotain lisäselvitys pyyntöjä. Ihan täydellisyyttä hipoen homma ei kyllä hoitunut; viisumit oli laitettu alkaneeksi jo 10.7. joten menetimme nyt kuukauden oleskeluaikaa. Täytyy selvitellä hoituuko homma Thaimaassa vai pitääkö vielä pyrkiä suurlähetystön puheille. 

Muuttopuuhastelut on aloitettu ja ystäviä tavattu. Koen olevani kyllä erityisen onnekas, kun ympäriläni on ihmisiä jotka oikeasti välittävät! 

Eva tutkaili Lappeenrannassa leikkimökin... 

...kun taas isukki tutkaili hiekkaveistosten ihmeitä.

Vietettiin siskon perheen kanssa laatuaikaa kiipeämällä Mäntän vuorelle.
Ja sitten joku järki idea oli juosta nämä sadat rappuset ylös...
ei pitäisi vanhan enää kokeilla rajojaan, selkä ei nimittäin ihan
ollut samaa mieltä ;)

Mäntästä löytyi myös ulkokirkko.

Ja sitten on alkanut tämä ihana
muuttopuuhastelu...

Käsittämätöntä mistä sitä tavaraa riittääkin,
vaikka niin kuvittelin ettei sitä nyt enää ole juuri mitään. 

Tässä on nyt se viimeinen tehty asia, viisumit kunnossa.

Luopumisen tuskaa

Lentolippujen päivämäärä osoittaa 11.8. olevan lähdön hetken. Tähän asti on tuntunut että sehän on vielä niin kaukana ettei hätää mitään, mutta tarkempi laskutoimitus kertoo vaivaisesta 33 päivästä. Tämä laskutoimitus tapahtui siinä vaiheessa, kun mietittiin montako sanaa voidaan oppia ennen muuttoa. Kielikurssin kuuntelun jälkeen totesimme ettei vissiin yhtäkään!! Voiko vaikeampaa kieltä oikeasti olla :P
No se 33 päivää on muuten pelottavan vähän vaikka ei opittaisi mitään...

Tämä viikko on ollut luopumista itse kullekin meistä. Eva sulki päiväkodin oven viimeistä kertaa, minulla oli läksiäiset töissä ja olemme myyneet omaisuuttamme. Luopuminen ihmisistä, tutusta ja turvallisesta sekä myös omaisuudesta ei ole muuten ihan helppoa.

Se on helppoa ajatuksentasolla niin kauan kuin mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Mutta vaivalla hankittuja ja omalla työllä maksettuja asioita on oikeasti haikea jättää. Kysyin aikaisemmin jo Markolta, että mitäs jos oikeasti alettaisiin elämään "normaalien" ihmisten tapaan. Oltaisiin tyytyväisiä kauniiseen kotiimme ja töihimme. Marko ei epäröinyt hetkeäkään vastatessaan, että ei se toimisi. Se ei ole meidän juttumme ainakaan nyt ja tympääntyminen iskisi. Näinhän se on, mutta toivon todellakin tämän kaiken luopumisen olevan sen arvoista. Toivon joku päivä voivani sanoa, että kaikki se mistä me luovumme on ollut sen arvoista.

Ja toisaalta ei tämä kosketa pelkästään meitä! Isovanhemmat joutuvat lähettämään lapsenlapsen maailmalle ja omat lapsensa. Meidän aikuiset lapset joutuvat lähettämään meidät maailmalle ja me joudumme jättämään heidät kaikki kolme toiseen maahan. Tokikin kaksi asunut jo omillaan, mutta sama maa kumminkin tekee asiasta jotenkin erilaisemman. En tiedä heistä, mutta itselle tekee kipeää lähteä juuri heidän takiaan. Luojan kiitos nykytekniikasta ja välimatkojen "pienentymisestä". Jos oikein iskee hätä olemme takaisin alle vuorokaudessa.

Kaduttaako jo vai? No ei sentään :) Toteampa vain ettei tämä ole helppo rasti ja kaikkeen siihen kivaan mitä tuleman pitää liittyy myös toinen puoli...

Syreeni on ehkä paras tuoksu kesässä!

Puutarha kukoistaa, vaikka en viherpeukalo olekaan 

Eva löysi laatikoiden tyhjäyksen edetessä itselle mieluista puuhastelua.

Pieni talo preerialla...

Evan saama kaunis kortti kertoo, että Eva on antanut haleja,
naurua ja monia topakoitakin hetkiä. Meidän Evako topakka, ei kai :)

Työkavereiden yllättämänä!

Matka alkaa!

Paljon on tapahtunut sitten viime kerran, kun täällä olen kirjoittanut. Ehkäpä on siis aika tuoda julki suunnitelmia...

Viimeinen vuosi on kulunut Isossa Kirjassa töitä tehden. Kiitos ja kumarrus siitä oppivuodesta minkä olen saanut kokea!
Nyt on kuitenkin aika jatkaa matkaa ja nyt pahasti näyttää siltä, että suuntamme on Pohjois-Thaimaa elokuussa.

Mitäkö menemme tekemään? Näin alkuun menemme Uttaradetiin kristilliseen kouluun vapaaehtoistyöhön, ensisijaisesti opettamaan englantia ja auttamaan paikallista seurakuntaa sen toiminnassa.
Me emme saa kannatusta mistään seurakunnasta vaan lähdemme liikkeelle vanhalla hullulla metodilla nimeltään uskonvarassa :) Tämä ei todellakaan ole oman luonteeni mukaista eikä todellakaan ole helppoa hypätä tuntemattomaan tässä iässä ja lapsen kanssa. Onko tässä sitten jotain järkeä? No ei sitten niin mitään tekemistä järjen kanssa! Täysin hullua kieltäytyä työstä täällä ja jälleen kerran laittaa koti kasaan.

Miksi me sitten teemme tämän? Oletko nähnyt Schindlerin lista elokuvaa? Siinä Schindler elokuvan lopussa, kun pelastetut kiittävät häntä, Schindler toistaa vain yhtä lausetta: voi kunpa olisin pelastanut yhden lisää, edes yhden lisää... En kuvittele, että olemme pelastajia :) mutta uskon ja luotan, että voimme vaikuttaa edes yhden ihmisen elämään siellä. Uskon, että meidän mukanamme tulee pala taivasta näiden ihmisten luokse Thaimaassa ja edes yksi voi saada paremman mahdollisuuden elämälleen. Nähtäväksi jää mitä tapahtuu ja miten elämämme sujuu siellä tuhansien hymyjen maassa.

Tervetuloa mukaan seuraamaan seikkailujamme!!

Harjoittelimme Thaimaata varten skootterilla ajelua
kolme päällä ja tietty ilman kypärää! Eva nauroi riemusta, kun äiti kiljui montuista.
Ne ei muuten tunnu hanurissa mukavilta, kun alla ei muuta kuin omat pehmusteet :) 

Hurjastelu jatkui ilman äitiä... 

Jeesus erotiikkamessuilla

Provosoiva otsikko eikö totta ;)

Pitkästä aikaa piti tarttua päivänotsikoihin ja jäin pohtimaan ihmisten ajatuksia siitä, että kirkko osallistuu erotiikkamessuille omalla pisteellään. Joten muutama ajatus näin ruokatunnin ratoksi... 

Alkuun ajatus tosiaan oli, että mitä ihmettä??? Mutta kun tarkemmin aloin asiaa pohtia, ajatushan on mitä loistavin ja vielä erittäin raamatullinenkin…

Erotiikkamessujen ideologia on takuu varmasti kaukana raamatullisuudesta ja sen edustamista arvoista, mutta ajatus että Jeesus on erotiikkamessujen keskellä onkin jo ihan toinen asia.

Missäpä Jeesus kulki omana aikanaan kuin siellä missä ihmisetkin!? Jeesus meni sinne minne sen aikalainen uskonto kulttuuri ei mennyt! Jeesus kohtasi ja kosketti niitä ihmisiä joihin muut eivät. Jeesus oli siellä missä olivat ihmisetkin ja toi pelastuksen ihmisten keskuuteen. 

En nyt ehkä lähtisi evankelioimismatkalle erotiikkamessuille, mutta pointtini on Jeesuksen opetus: evankeliumi kuuluu sinne missä ihmisetkin ovat. Jeesus ei käskenyt rakentaa seurakuntia ja ympäröidä se barrikaadeilla vaan pyysi, että me astuisimme ulos niistä murtaen aidat ympäriltämme.

Joten ylös, ulos ja lenkille :)

Jeremian oppitunti

Ajattelinpa jakaa ajatuksia Jeremian kirjan tiimoilta.

Tutkin itse systemaattisesti aina jotain Raamatun kirjaa, eli en vain lue vaan tutkin taustaa ja kaikkea mitä kyseinen teksti merkitsee. Vanhan Testamentin kirjat eivät ole niitä helppolukuisimpia, eikä kaikessa aina tunnu olevan edes merkitystä ensisilmäyksellä. Kuitenkin jo pienen vaivan jälkeen kirja saattaa avautua aivan uudella tavalla. Oma Raamattuni näyttääkin uudelleen kirjoitetulta, kun sivut on täynnä kuulakärkikynää. Pitänee ostaa uusi Raamattu sen jälkeen kun kaikki kertaalleen tällä menetelmällä luettu :) 

Mutta jos kiinnostaa kulkea Jeremian ja minun kanssa kahden ekan luvun verran matkaa ollos hyvä…

Jeremia syntyi n. 645 eKr. ja palvelustehtävänsä kesti yli 40 vuotta. On siinä miehellä ollut pitkä ura tämän päivän pätkätöihin verrattuna. 

Jeremia Michelangelon silmin

Jeremian tehtävä ei ollut helppo. Hänet kutsuttiin kertomaan ettei Jumala voinut enää sietää oman kansansa toimintaa ja että Jumala rankaisisi myös koko maailmaa sen synneistä. Toisaalta Jeremia sai myös lohdutuksen sanoman kerrottavakseen; uusi liitto tulisi kuulumaan jokaiselle, Jumala halusi synnistä huolimatta saada ihmiset yhteyteensä. Jeremia itse ei ollut temppelin sisäpiiriläinen, joka lisäsi hänen tehtävänsä vaikeutta; hänellä ei ollut lupa kritisoida temppelin toimintaa oman asemansa vuoksi.

Mutta Jumala valitsi Jeremian tähän tehtävään ja sanoi että hänen tarvinnut pelätä mitään eikä ketään ja Jumala itse antaisi kyllä sanat jotka puhua. 1:10 sanoo ”Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.” Jeremian tuli siis puhua syntiä vastaan, julistaa tuomio mutta kertoa ennen kaikkea että on toivo ja uudistus.

Toisen luvun teema koskettaa Jumalan omia lapsia, jotka käyttäytyivät uskottoman puolison tavoin Jumalaa kohtaan. Papit opettivat mitä opettivat ja ihmisten hengellinen käyttäytyminen oli vain ulkonaista muotojumalisuutta. Ihmiset kävivät temppelissä käyttäytyen kuin olisivat uskollisia Jumalan palvelijoita, tekivät rituaalit, mutta ne olivat Jumalan mielestä tyhjänpäiväisyyttä. Rituaali ilman todellista jumalanpalvelusta oli vain tyhjiä tekoja. Jumala käski (2:10-11) ihmisten mennä katsomaan naapurikansojen jumalanpalvontaa. He olivat sentään lojaaleja jumalilleen vaikka palvoivatkin kuolleita patsaita!

Mitä tämä sitten kertoo minulle tänään? Itse asiassa olen miettinyt aihetta paljonkin graduni myötä, jossa mietin yksilökeskeisen kulttuurin vaikutuksia meidän seurakunnissamme. Meidän kulttuuriamme määrittää elämyksellisyys ja kaiken salliminen. Jokaisella on oma totuutensa ja kenenkään ei tarvitse noudattaa sääntöjä, koska jokin poikkeus koskee minua kuitenkin. Onko Jumalan sanoman totuus muuttunut näistä Jeremian ajanlaskun hetkistä. Enpä usko… Uusi Testamentti vahvistaa kuitenkin myös tämän saman Jeremialle annetun sanoman. Kulttuuri elää kyllä se on selvää ja onneksi niin tapahtuukin. Mutta onko siinä kulttuurissa kaikki hyvää jossa olemme niin vastaus on ei. Tuleeko meidän uskovien elää kulttuurimme mukaa? Vastaisinpa tähän että pidetään se mikä on hyvää ja pistetään sivuun se mikä ei ole raamatullista.

Miten me uskovat sitten käyttäydymme? Onko Jeremian sanoma ajankohtainen, pahoin pelkään että kyllä tämä sanoma on tarpeen. Ikävä kyllä on myönnettävä, että myös tässä ajassa muiden uskontojen kannattajat näyttävät olevan enemmän tosissaan kuin kristityt. Muiden uskontojen kannattajat ovat lojaalimpia omille jumalilleen kuin me ja antavat sen kuulua ja näkyä mielipiteistä välittämättä… Välillä tuntuu että meidän tehtävä on yrittää olla mahdollisimman hajuttomia ja mauttomia ettei vain kukaan loukkaannu. Jopa apulannan laulaja sanoi julkisuudessa jota kuinkin ajatuksen, että gospelin pitää palaa ja olla sellaista että jokainen sen tuntee. Miksi ihmeessä liekki on hiipunut hiilloksen tasolle.

Jeremian sanoma koskettanee meistä ihan jokaista jossain kohtaa, niin kuin Raamatun sanomalla tuppaa olemaan tapana.

Jeremia ja kiehuva pata 1:13

Siinäpä sitä ajatusta parin ensimmäisen luvun verran. Onhan noita lukuja tuossa kirjassa aikas monta, joten katsotaan jaanko näitä hajanaisia ajatuksia :)

Ei se määränpää vaan se kuljettu matka!

Eilen tuli elokuva klik jossa päähenkilö saa kaukosäätimen kontrolloidakseen elämäänsä. Kaukosäätimen avulla pääsee hyppimään ylitse epämielyttävistä asioista kuten nalkuttavasta vaimosta ja kitisevistä lapsista. Loppujen lopuksi käy kuitenkin niin, että kaukosäädin oppii mistä henkilö ei pidä ja päähenkilö päätyy eletyn elämän sijaan kuoleman porteille. 

Tässä on mielestäni viisas opetus johon on syyllistynyt monta kertaa itsekin. Tavoittelee vain jotain tulevaisuuden määränpäätä ja unohtaa sen kuljetun matkan, vaikka itse asiassa se kuljettu matka on ainoa todellisuus ja se hetki mikä meille on annettu. Elämässä voi sattua ja tapahtu kaikenlaista ja sitä odotettua tulevaisuutta ei ehkä tulekaan. Myös Paavali muistuttaa tästä samasta Timoteusta, meille kun voi käydä niin että unohdamme kulkea myös tämän uskontaipaleen: "Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti." 

Facessa oli muistaakseni rakkaan siskon seinällä teksti, että jos tänään heräät sen keskelle mistä olet eilen muistanut kiittää Jumalaa niin mitä sinulla on...? Montakohan kertää heräisinkään tyhjyyteen. Tänään olen kiitollinen monesta seikasta ja alle keräsin muutaman viime päivän asian, jotka kuuluvat matkaani ja olen niistä kiitollinen. 

Ei unohdeta elää jokaista hetkeä! Emme tiedä päiviemme määrää.

Kihlajaiset mikä ihana tekosyy aloittaa rempat! Pitkä käytävä ennen... 

Käytävä sai maalia pintaan... 

Ja vähän sisustusta viellä vaille...      

Mikä voi olla suloisempaa kuin nukkuva lapsi!

Tyttöjen ilta, kun isi muuttopuuhissa Kirsillä.
Sori Kirsi mä petin sut Evan kanssa syömällä näitä kans... 

Olohuone järjestys vaihdettuna sadannen kerran... 

Sain orkidean kukkimaan uudelleen!

Aita sai Markon ja isän toimesta puuttuvan palasen. 

Vain elämää ei sen enempää...

Kevät tuli, kevät meni vai miten sen pitikään mennä...

Alkuvuosi on aina aika, joka vilisee vauhdilla ohitse. Liekö siihen syynä kesän ja synttäreiden odotus joita meillä on sitten kolmin kappalein maaliskuun alussa. Jere alkaa olla lähellä täysi-ikäisyyden rajaa ja Eva täytti kokonaista 2 vuotta ja itse ajattelin saavuttaa aikuisen naisen iän. Mikä se sitten lieneekään... Ikä on mielenkiintoinen seikka. Lapsena saat kuulla että olet jo tarpeeksi iso ja seuraavassa lauseessa että olet vielä niin pieni ettei... Eipä tuo aikuisenakaan näytä muuttuvan. Viimeksi eilen sain kuulla polvinivelrikon hoidosta, että kun olet vielä niin nuori. Hmm kiva kuulla, että olen vielä nuori mutta väärä yhteys mielestäni. Koskaan ei siis hyvä.

Mutta meillepä kuuluu seuraavaa:
Syksy ja talvi on aina jotenkin tuskaisen pitkä aika ja minä olen tunnetusti odottamisen suhteen miinus asteikolla kaiken suhteen. Jäin työttömäksi joulukuun alussa ja ekan viikon jälkeen aloin oleen valmis vetämään ranteita auki tylsyyden vuoksi ;) No nyt ollaan jo maaliskuun puoliväli ohitettu ja olen hengissä. Ja odotan vielä hetken ennen töiden alkua. Työt nimittäin alkaa heinäkuun puolessa välissä Isossa Kirjassa ja tällä erää vuoden pestillä. Jee!

Sen jälkeen sitten katsotaan mitä tapahtuupi... Markon kieliopinnot näyttää pahaenteisiltä suunnannäyttäjiltä, mutta mene ja tiedä. Avoimina kuljemme kompassimme kanssa.

Tämä kevät on myös itsetutkiskelun ja jälleen yllätys yllätys opiskelun aikaa. Olemme sijaisvanhempi koulutuksessa ja siinä kyllä herää tunteet laidasta laitaan. Joutuu miettimään omaa kulunutta elämäänsä ja toisaalta myös pureutumaan pienen ihmisen maailmaan, joka kärsii. Ei ole elämä reilua... Miten kipeästi lapset kaikkialla kaipaakaan ihmisiä, jotka on valmiita käytännössä ottamaan osaa heidän elämäänsä ja rakastamaan heitä, edes vähän.

Muutenkin elämän epäkohdat on jotenkin näyttäytyneet ja herättäneet hämmästystä ja kummastusta. Kongolaiset naiset avasivat elämäänsä ja kertoivat millaista kohtelua saavat Suomen kaduilla; sylkemistä päin näköä ja käsittämätöntä kielenkäyttöä selvinpäin olevilta ihmisiltä. Naiset pelkäävät lastensa puolesta päivittäin ja pohtivat oliko yhtään helpompaa tulla tänne kuin jäädä tapettavaksi sodan keskelle. Palaisivat jos voisivat...

Rokotukset kohdunkaulansyöpään on aloitettu kouluissa. Hmm ihan hyvä juttu, mutta olisiko mahdollista vaikka myös opettaa ettei seksielämää kannata aloittaa 12 v...

Tässä vain muutama asia mitä ihmetellyt. Joskus on hyvä tulla ulos omista luolista ja ottaa ihan oikeasti osaa maailman hätään ja kärsimykseen.

Olen toista vuotta sanoi Eva, kun ikää kysyttiin. 

Näiden kuvien ottoon meni Kirsiltä ja minulta pitkään ja hartaasti aikaa ja mielikuvitusta, että neiti pysyi paikalla ja nyrpistämättä nenää ihan kippuralle.

Puku on aito afrikkalainen synttärilahjana saatu.