tiistai 6. joulukuuta 2011

Kalle 93v.

Minulla oli kunnia saada aikoinaan asiakkaakseni Kalle, joka tänään on reilut 93 vuotta. Kalle kertoi paljon sotajuttuja, jotka jopa naisnäkökulmasta olivat erittäin mielenkiintoisia. Hän kertoi huimista seikkailuista vihollislinjan takana ja junalla matkustamisesta, joka päätyi lopulta koko junan polttamiseen.

Sota sai kuitenkin uuden piirteen kerran, kun Kalle oli katsonut tv:stä ohjelmaa jossa Raamattu oli heitetty lattialle ja todettu sen joutavan sinne vanhentuneine tietoineen. Kallea ei voi kuvata mitenkään hurskaaksi mieheksi ja sota-aikana hän vietti suhteellisen moraalitonta elämää Raamatun mittapuuhun laitettuna. Kalle oli kuitenkin syvästi järkyttynyt seuraavana aamuna ohjelmasta ja kyyneleet silmissä sanoi, että eipä "poika" parka tiedä mitä tekee. Kalle alkoi miettimään sodan julmuutta, pelkoa, järjettömyyttä ja tunteita kuka jää henkiin ja kuka ei. Hän totesi ettei rintamalla ollutkaan niin kovaa miestä, joka ei olisi huutanut Jumalaa avuksi ja se oli ainoa mikä piti heidät hengissä rintamalla. Itse kertoi kantaneensa Raamattua taskussaan, joka oli turva ja lohtu kaiken sen hulluuden keskellä.
Näin myös presidentin julistuksen kansalaisille Kallen papereissa. Presidentti kertoi, että hän ja hallitus olivat polvillaan ja pyysivät että kansakin yhtyisi tähän rukoukseen; Jumala olisi ainoa joka voisi pelastaa tulevasta sodasta.
Meillä oli urheat soturit kentällä, jotka tekivät mitä huimapäisempiä asioita pelastaakseen isänmaansa väheksymättä myöskään lottien ja kotijoukkojen tekemään panostusta, mutta uskon silti ettei Suomea olisi jollei Jumala olisi ollut suojelijanamme. Vapaa maa tarkoittaa minulle paljon ja on etuoikeus olla suomalainen sekä taivaan kansalainen. Meillä on mahdollisuus vaikka mihin, mutta meillä on myös velvollisuus vaikka mihin. En usko, että saimme vapauden vain ollaksemme itse siunattuja. Jaetaan hyvää eteenpäin.

Klinik laulaa hyvän itsenäisyyspäivälaulun, jonka löydät alla olevasta linkistä. Kuuntele laulun sanoma kiitollisin mielin siitä, että meillä on vapaa maa! Kiitos Jumalalle ja kiitos myös Kallen kaltaisille urhoille!


http://www.youtube.com/watch?v=iZkhTKpoSZw

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti