Ei se määränpää vaan se kuljettu matka!

Eilen tuli elokuva klik jossa päähenkilö saa kaukosäätimen kontrolloidakseen elämäänsä. Kaukosäätimen avulla pääsee hyppimään ylitse epämielyttävistä asioista kuten nalkuttavasta vaimosta ja kitisevistä lapsista. Loppujen lopuksi käy kuitenkin niin, että kaukosäädin oppii mistä henkilö ei pidä ja päähenkilö päätyy eletyn elämän sijaan kuoleman porteille. 

Tässä on mielestäni viisas opetus johon on syyllistynyt monta kertaa itsekin. Tavoittelee vain jotain tulevaisuuden määränpäätä ja unohtaa sen kuljetun matkan, vaikka itse asiassa se kuljettu matka on ainoa todellisuus ja se hetki mikä meille on annettu. Elämässä voi sattua ja tapahtu kaikenlaista ja sitä odotettua tulevaisuutta ei ehkä tulekaan. Myös Paavali muistuttaa tästä samasta Timoteusta, meille kun voi käydä niin että unohdamme kulkea myös tämän uskontaipaleen: "Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti." 

Facessa oli muistaakseni rakkaan siskon seinällä teksti, että jos tänään heräät sen keskelle mistä olet eilen muistanut kiittää Jumalaa niin mitä sinulla on...? Montakohan kertää heräisinkään tyhjyyteen. Tänään olen kiitollinen monesta seikasta ja alle keräsin muutaman viime päivän asian, jotka kuuluvat matkaani ja olen niistä kiitollinen. 

Ei unohdeta elää jokaista hetkeä! Emme tiedä päiviemme määrää.

Kihlajaiset mikä ihana tekosyy aloittaa rempat! Pitkä käytävä ennen... 

Käytävä sai maalia pintaan... 

Ja vähän sisustusta viellä vaille...      

Mikä voi olla suloisempaa kuin nukkuva lapsi!

Tyttöjen ilta, kun isi muuttopuuhissa Kirsillä.
Sori Kirsi mä petin sut Evan kanssa syömällä näitä kans... 

Olohuone järjestys vaihdettuna sadannen kerran... 

Sain orkidean kukkimaan uudelleen!

Aita sai Markon ja isän toimesta puuttuvan palasen. 

Vain elämää ei sen enempää...

Kevät tuli, kevät meni vai miten sen pitikään mennä...

Alkuvuosi on aina aika, joka vilisee vauhdilla ohitse. Liekö siihen syynä kesän ja synttäreiden odotus joita meillä on sitten kolmin kappalein maaliskuun alussa. Jere alkaa olla lähellä täysi-ikäisyyden rajaa ja Eva täytti kokonaista 2 vuotta ja itse ajattelin saavuttaa aikuisen naisen iän. Mikä se sitten lieneekään... Ikä on mielenkiintoinen seikka. Lapsena saat kuulla että olet jo tarpeeksi iso ja seuraavassa lauseessa että olet vielä niin pieni ettei... Eipä tuo aikuisenakaan näytä muuttuvan. Viimeksi eilen sain kuulla polvinivelrikon hoidosta, että kun olet vielä niin nuori. Hmm kiva kuulla, että olen vielä nuori mutta väärä yhteys mielestäni. Koskaan ei siis hyvä.

Mutta meillepä kuuluu seuraavaa:
Syksy ja talvi on aina jotenkin tuskaisen pitkä aika ja minä olen tunnetusti odottamisen suhteen miinus asteikolla kaiken suhteen. Jäin työttömäksi joulukuun alussa ja ekan viikon jälkeen aloin oleen valmis vetämään ranteita auki tylsyyden vuoksi ;) No nyt ollaan jo maaliskuun puoliväli ohitettu ja olen hengissä. Ja odotan vielä hetken ennen töiden alkua. Työt nimittäin alkaa heinäkuun puolessa välissä Isossa Kirjassa ja tällä erää vuoden pestillä. Jee!

Sen jälkeen sitten katsotaan mitä tapahtuupi... Markon kieliopinnot näyttää pahaenteisiltä suunnannäyttäjiltä, mutta mene ja tiedä. Avoimina kuljemme kompassimme kanssa.

Tämä kevät on myös itsetutkiskelun ja jälleen yllätys yllätys opiskelun aikaa. Olemme sijaisvanhempi koulutuksessa ja siinä kyllä herää tunteet laidasta laitaan. Joutuu miettimään omaa kulunutta elämäänsä ja toisaalta myös pureutumaan pienen ihmisen maailmaan, joka kärsii. Ei ole elämä reilua... Miten kipeästi lapset kaikkialla kaipaakaan ihmisiä, jotka on valmiita käytännössä ottamaan osaa heidän elämäänsä ja rakastamaan heitä, edes vähän.

Muutenkin elämän epäkohdat on jotenkin näyttäytyneet ja herättäneet hämmästystä ja kummastusta. Kongolaiset naiset avasivat elämäänsä ja kertoivat millaista kohtelua saavat Suomen kaduilla; sylkemistä päin näköä ja käsittämätöntä kielenkäyttöä selvinpäin olevilta ihmisiltä. Naiset pelkäävät lastensa puolesta päivittäin ja pohtivat oliko yhtään helpompaa tulla tänne kuin jäädä tapettavaksi sodan keskelle. Palaisivat jos voisivat...

Rokotukset kohdunkaulansyöpään on aloitettu kouluissa. Hmm ihan hyvä juttu, mutta olisiko mahdollista vaikka myös opettaa ettei seksielämää kannata aloittaa 12 v...

Tässä vain muutama asia mitä ihmetellyt. Joskus on hyvä tulla ulos omista luolista ja ottaa ihan oikeasti osaa maailman hätään ja kärsimykseen.

Olen toista vuotta sanoi Eva, kun ikää kysyttiin. 

Näiden kuvien ottoon meni Kirsiltä ja minulta pitkään ja hartaasti aikaa ja mielikuvitusta, että neiti pysyi paikalla ja nyrpistämättä nenää ihan kippuralle.

Puku on aito afrikkalainen synttärilahjana saatu.