No se 33 päivää on muuten pelottavan vähän vaikka ei opittaisi mitään...
Tämä viikko on ollut luopumista itse kullekin meistä. Eva sulki päiväkodin oven viimeistä kertaa, minulla oli läksiäiset töissä ja olemme myyneet omaisuuttamme. Luopuminen ihmisistä, tutusta ja turvallisesta sekä myös omaisuudesta ei ole muuten ihan helppoa.
Se on helppoa ajatuksentasolla niin kauan kuin mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Mutta vaivalla hankittuja ja omalla työllä maksettuja asioita on oikeasti haikea jättää. Kysyin aikaisemmin jo Markolta, että mitäs jos oikeasti alettaisiin elämään "normaalien" ihmisten tapaan. Oltaisiin tyytyväisiä kauniiseen kotiimme ja töihimme. Marko ei epäröinyt hetkeäkään vastatessaan, että ei se toimisi. Se ei ole meidän juttumme ainakaan nyt ja tympääntyminen iskisi. Näinhän se on, mutta toivon todellakin tämän kaiken luopumisen olevan sen arvoista. Toivon joku päivä voivani sanoa, että kaikki se mistä me luovumme on ollut sen arvoista.
Ja toisaalta ei tämä kosketa pelkästään meitä! Isovanhemmat joutuvat lähettämään lapsenlapsen maailmalle ja omat lapsensa. Meidän aikuiset lapset joutuvat lähettämään meidät maailmalle ja me joudumme jättämään heidät kaikki kolme toiseen maahan. Tokikin kaksi asunut jo omillaan, mutta sama maa kumminkin tekee asiasta jotenkin erilaisemman. En tiedä heistä, mutta itselle tekee kipeää lähteä juuri heidän takiaan. Luojan kiitos nykytekniikasta ja välimatkojen "pienentymisestä". Jos oikein iskee hätä olemme takaisin alle vuorokaudessa.
Kaduttaako jo vai? No ei sentään :) Toteampa vain ettei tämä ole helppo rasti ja kaikkeen siihen kivaan mitä tuleman pitää liittyy myös toinen puoli...
 |
| Syreeni on ehkä paras tuoksu kesässä! |
 |
| Puutarha kukoistaa, vaikka en viherpeukalo olekaan |
 |
| Eva löysi laatikoiden tyhjäyksen edetessä itselle mieluista puuhastelua. |
 |
| Pieni talo preerialla... |
 |
| Evan saama kaunis kortti kertoo, että Eva on antanut haleja, naurua ja monia topakoitakin hetkiä. Meidän Evako topakka, ei kai :) |
 |
| Työkavereiden yllättämänä! |
